tiistai 14. toukokuuta 2013

Ohi on!

Ainakin tämä pipourakka. Lupasin tehdä siskon poikakaverille Ohi on pipon kesäkuulle. Vähän tuossa pipon suunnitteluvaiheessa vielä epäilin, että haluaako hän nyt ihan varmasti 7 veljeksestä pipon kesälle, mutta ei kuulemma haittaa. Joten siitä se nyt sitten tuli kun sopivat värit löytyivät niin helposti. Pipon ohje on jostain kirjaston kirjasta alunperin. Siis tuo nurja/oikea raitaisen pohjan ohje. Kun olin vähän matkaa pipoa tehnyt aloin tuskailla, että mitenkäs tuohon nyt saa sen tärkeimmän kohdan tehtyä. Tuli sitten tehtyä ensimmäistä kertaa intarsiaa. Taitaa olla maaliskuun alkupuolta kun olen tätä pipoa aloittanut. Välillä oli totaalinen lamaannus näiden käsitöiden kanssa. Nyt kun on taas vähitellen innostus palannut, nuo kesken olevat työt eivät olisi maistuneet yhtään. Puoli väkisin kuitenkin tein tämänkin loppuun. Ja kyllä se loppua kohden alkoi jo maistuakin. Ihana tunne kun saa tällaisen kauan pöydällä seisseen ja mieltä vaivanneen työn valmiiksi asti.

Pipo on neulottu tasona, sileää oikeaa ja sileää nurjaa raitoina. "Kyltti" on neulottu sileää oikeaa pelkällä valkoisella ja kirjottu siihen tekstit. Suhteellisen siistiä intarsiaa ensikertaiselta eikö vain. :)
 

 Kun pipo oli muuten valmis, tuskailin tuon ylhäältä yhteen kuromisen kanssa. Vaikka tuota kuinka tiiviiksi yritti kuroa, päälle jäi kauhea reikä. Kesällä se tuskin olisi käyttäjää haitannut, mutta oli se aikamoisen ruma. Sitä peittämään piti tehdä tupsu. Kun antenni ei kelvannut. :)



Melkein kuin mikä tahansa pipo...

...mutta ei aivan.


PS. Kuvien lataaminen on takunnut huolella. Itse sain kuvat ladattua kun lähetin palautetta. Ensimmäisen palautteen laitoin ihan loppuun asti (oikeassa alareunassa on pieni nappula "Lähetä palautetta") ja sillä välin kuva olikin latautunut. Loput kuvat latasin painamalla tuota Lähetä palautetta, google analysoi sivun, sen jälkeen painoin peruuta ja kuvanlataus toimi. Parempi tämäkin kuin puhelimen kanssa kikkailu.

1 kommentti:

  1. Kävin heti kurkkaamassa täällä, kiitos kivasta kierroksesta!

    VastaaPoista