keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Välimuistaminen

Kun mietin, että mitä kirjoittaisin, tuli sellainen tunne, että me ollaan koko ajan kipeinä. Nytkin nimittäin itse olen ollut melkein kaksi viikkoa kauheassa taudissa. Muuten ei ole ollut mikään, mutta on pitänyt yskiä aivan hirveästi. Ja lapsilla tietenkin sama tauti. Tänne sairastuvalle saapui siis taas sopivasti SNY:n muistaminen.

Suklaata (Syöty on. Hyvää oli.), joulukalenterikortti (säästetään ensi kuulle) ja Novitan Helpot -lehti, josta ainakin yksi malli on kohta päätymässä puikoille. Kunhan päätän mistä langasta sen teen. Ja se tietää sitten sitä, että minä ainakin yritän sitä pyöröillä neulomista. Yritän siis enakkoluulottomasti uutta. Tällä hetkellä on viimeistelemättä kaksi työtä. Sairaslomapäiviä on mahdollisuuksien mukaan käytetty niiden tekemiseen. Luulisi, että olisi saanut enemmänkin aikaan. En vain tajua mihin tämä aika nykyään katoaa.

Joulukalenteriasioissa voisi joku vähän vinkata. Lapset toivoisivat kalliita Lego-kalentereita. Onhan ne ihania, mutta... jotenkin tuntuu turhan isolta. Viime joulunajan kalenterivaihto tuntui aivan liian työläältä tälle vuodelle. Ihan hyvä, etten lähtenyt siihen nyt mukaan. Meillä on tuolla ne mumman neulomat 24 pientä villasukkaa, mutta jotenkin tuntuu, etten jaksaisi niitäkään täyttää. Suklaakalenteri ei käy maitoallergiselle pojalle eikä kuvakalentereitakaan ole mistään saanut vielä tälle vuotta. Kertokaahan jo mitä te muut olette hankkineet/aiotte hankkia?

4 kommenttia:

  1. Anonyymi16:38

    Sairastaminen on kurjaa :( paranemista sinne! Täällä on ollut kiirusta, paketti alkaa kuitenkin olla kasassa js ensi viikolla lopsautan sen postin tuotavaksi. mukavaa vkla sinne! Tv. vielä salainen sny:si :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi13:45

    Tänään on joulukuun paketti viimein lähtenyt sinne suuntaan, huomenna pitäisi olla noudettavissa. Meni postitus vähän pitkäksi, kun on ollut vähän kaikkea yllättävää tällä viikolla. SNY-emo varmaan laittaa lähetystunnuksen tulemaan sinulle. Vielä täytyy yksi yö jännittää! =) tv. SNY

    VastaaPoista
  3. Voi että :(. Sairastelu on kyllä erittäin kurjaa. Pitää koputtaa puuta, kun meidän lapsukaiset on kyllä pysyneet ihmeen terveinä. Meillä taas tuo tappelu ja tottelemattomuus on sitten ihan hirveää.

    Ihana välimuistaminen.

    Me aloitettiin askartelupyhäkoulussa tekemään joulukalenteria. Minä sen sitten kotona tein loppuun. On 12 punaista pussukkaa, joiden sisällä on kartongista leikattuja sydämiä, joiden taakse liimattu tekstejä. Ja 12 vessapaperirullaa, missä myös sisällä sydämiä teksteineen ja rullat silkkipaperilla päällystettyjä.

    Teksteissä esim.
    - Ilahdutetaan yksinäistä
    - Soitetaan yllätyspuhelu kummille
    - Leivotaan pipareita
    - Siivotaan lelukori/-kaappi
    - Kuunnellaan joululauluja
    - Käydään ostamassa joulukarkkeja
    - Lauletaan ja leikitään joulupuu on koristeltu..
    - Juodaan glögiä
    - Luetaan joulusatu
    - Käydään yhdessä iltakävelyllä
    - Tehdään lumienkeleitä
    - Mennään hiipien iltapesulla ja nukkumaan, shh
    - Muistellaan viime joulua
    - Suunnitellaan tulevaa joulua
    - Viedään ulos kynttilälyhty
    - Leikitään kadonnut kulkusta -leikkiä
    - Halataan, kun tavataan

    Muita en nyt tässä muistakaan.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi11:38

    Hei!

    Kiitos ihanasta joululahjasta! Lankakeräkynttilänjalka, siis yksinkertaisesti täydellinen joululahja. Sen verran pakettia hypistelin, että ajattelin siellä olevan lankaa, olit niin hvyin pehmustanut. Kiitos vielä kerran lahetyksistäsi, snysyksy2013 -ystäväni. Hyvää joulun jatkoa ja onnea vuodelle 2014! terveisin, Sirpa

    VastaaPoista