Vuodelle 2014 lupaan:
-En aio tänä vuonna osallistua yhteenkään haasteeseen, kierrokseen, vaihtoon tai muuhunkaan. Jotenkin on tuntunut, että nämä kuormittavat nyt liikaa.
-Lupaan kuitenkin tehdä vuoden 2013 haasteet loppuun ja lähettää, vaikkakin myöhässä.
-Lupaan olla stressaamatta turhista, mikä tarkoittaa ehkä bloggaamisen vähenemistä. Se kun ei ole nyt tuntunut yhtä luontevalta, helpolta ja mukavalta kuin aiemmin. Jotenkin olen huomannut viettäväni paljon vähemmän aikaa koneella kuin ennen. Ehkä se on hyväkin.
-Jos se käsityöinto taas jostain löytyy, niin totta kai ne myös blogissa julkaisen. Sillä on ihana jakaa ideoita ja onnistumisia muiden kanssa. Varsinkin sellaisten ihmisten, jotka ymmärtävät sen työn mikä niiden eteen on tehty.
Ihanaa vuotta 2014 kaikille. On mukava huomata, että blogissa on kuitenkin joulukuussakin käynyt lukijoita, vaikka en ole mitään julkaissutkaan.
Minäkin olen päättänyt jättää nuo tempaukset vähemmälle. Tuli liikaa ahnehdituksi viime vuonna.
VastaaPoistaMukavaa vuotta sinulle ilman stressiä!