perjantai 12. huhtikuuta 2013

Huhtikuun paketti

Voi kuinka ihanaa. Tämä paketti tuli kyllä aivan oikeaan aikaan. Tämä viikko on ollut jotenkin pitkä ja väsyttävä, vaikka samaan aikaan aika meneekin aivan liian nopeasti. Joka illalle on ollut jotain ohjelmaa ja vaikka olisi ollut kivaakin tekemistä, niin väsyy sitä silti.
Maanantaina tyttö oli kylässä kaverinsa luona ja me kävimme pojan kanssa kahdestaan kirjastossa. Hamstrasin monta ihanaa käsityökirjaa kun kerrankin sai vähän paremmin katseltua niitä. Yksi työ on jo aloitettukin, mutta siitä sitten joskus toiste. Ja taas vaan "to do"-lista kasvaa.

Eilen tuli viesti, että postissa odottaa paketti. Mitäs sitä enempää odottelemaan. Kurvasin heti lähikaupan kautta, mutta myöhään illalla vasta pääsin pakettia avaamaan.


Ja totta tosiaan SNY:ni on osannut kuukauden teeman mukaisesti haastaa minut. Nimittäin huovuttamisesta minulla on aika onnettomia kokemuksia. Mutta jos noita huopatossuja tulisi kuitenkin koitettua. Nimittäin ne voisivat olla kivat käytössä.

Huopasesta lankana minulla ei kyllä ole kokemusta. Jospa sen huopuminen on jotenkin vähän hallitumpaa kuin Puron, jota on olen joskus huovuttanut. Vaikka huovutin Purosta tehdyt jutut 30 asteen pikaohjelmassa muun pyykin kanssa, tulos oli todella yllättävä. Tarkoitukseni oli tehdä imetysaikana rinnanlämmittimet. Neuloin todella ylisuuret pyörylät. Pyykkikoneen jäljiltä ne olivat yli sentin vahvuiset ja halkaisijaltaan sellaiset, että päätyivät lasten leikkiastioiden kaveriksi pannunalusiksi. :)

Toinen kokeilu samassa koneellisessa oli pikkukukkaro. Siitäkin tuli todella minimaalinen. Kun olin venyttänyt sitä kaikin voimin, sain siitä sen kokoisen, että sinne mahtuisi ehkä yksi euron kolikko. Ja tältä se näytti kun otin sen pesukoneesta:

Harsin kukkaron sisään hienosti palan muovipussia, joka oli koneessa menettänyt värinsä ja ompeleetkin olivat purkautuneet.

Toivotaan siis, ettei noista huopatossuista tule ihan tuollaisia. Jos jollakulla on vinkkiä huovuttamiseen, niin antaa tulla vain.

6 kommenttia:

  1. Kivan paketin olet sinäkin saanut :) Odotan mielenkiinnolla, miten huopuu.

    VastaaPoista
  2. Hieno paketti. ja nuo sinun huovutuskokeilut sai hymyilemään <3. Ihanaa, kun muillakin on ongelmia huovuttamisen kanssa :D

    VastaaPoista
  3. Ihana juttu että et luvuta vaan rohkaistut kokeileen uudelleen .
    Minä olen huovutanut niin että olen tosujen sisään laitanut pikku pyyhkeitä niin ettei tartu kiinni lanka pahasti. Sekä ommelut ei huvutus langalla suu aukoa kiini niin ei pyyhkeet putoo ulos konessa ja jos teen oikein pientä huovutus työtä laitan sen pesupusiin tai tyynuliinan sisään ja ompelen senkin kiini harvoilla pistoilla niin ettei se kuitenkaan putoa sieltä pesun aikana ulos.

    VastaaPoista
  4. Olet saanut kivan haasteen. Itse en ole myös huovuttanut juuri mitään ja tarkoitus olisi siihen lajiin enemmän tutustua. Onnea kokeiluun!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi12:59

    Kiva, että paketti oli tullut perille=) Itse olen maannut sängyn pohjalla ruikkutaudin kourissa ja en ole päässyt edes nettiin käymään.
    Ps. Mullakaan ei kyllä muistaakseni pussit olleet enää tossujen sisällä kun ne koneesta tuli ja toisella kerralla jätin pussit suosiolla pois (kun siis heitin ne toistamiseen koneeseen). Ei huopuneet yhteen.
    SNY

    VastaaPoista
  6. Juu, tuo huovuttaminen tuntuu välillä olevn lähinnä avaruustuedettä! :) Mutta toivotaan, että saat tossut onnistumaan, olivat ainakin kuvassa söpön näköiset. :)

    VastaaPoista