Edustamassa

Kiitos vain vielä kerran Norsis Hupsistarallaa -blogista. Sinähän minut tähän alunperin sait houkuteltua mukaan. Siis siihen vietävän lyhytelokuvakilpailuun. Siinä vaiheessa kun elokuvat olivat netissä äänestettävänä, huokaisin jo helpotuksesta. Julkinen nöyryytykseni olisi tässä. Vaan vielä mitä. Myöhemmin sain sähköpostia, jossa kerrottiin, että kaksi oli valittu mukaan yleisöäänestyksen perusteella ja loput kolme voittajaa on valinnut raati. Ja minä olin mukana. Lopullista sijoitusta sain jännittää Käsityö elämässä -näyttelyn avaijaisiin saakka. Aikataulut menivät aivan plörinäksi. Koko vuoden odotettun Provinssi-rockin avauspäivänä minä lähdinkin pyörähtämään Jyväskylässä. Yksin en olisi reissuun lähtenyt missään nimessä. Onneksi kaveri lupautui mukaan matkaan. En tiedä mikä jännitti eniten; näyttelyn avajaiset, vieraaseen paikkaan (Jyväskylä) ajaminen vai ajaminen sinne kaverin kanssa (joka yleensä ajaa kun johonkin menemme). Matkalla ehdimme käydä Keskisellä "rentoutumassa" ja hetkeksi unohtamassa mihin olimmekaan menossa.

Niin vain pääsimme oikeaan paikkaan ajoissa. Siellä se jännitys vasta iskikin päälle. Yhtäkkiä, kaikkia puheita kuunnellessa, tuntui, että oksennan aivan justiin. Sydän takoi ja oli vaikea seistä paikallaan. Toisaalta puheita kuunnellessa tajusin viimein miksi minun elokuvani oli valittu viiden parhaan joukkoon. Puheissa korostui samat ajatukset, joiden pohjalta olin omaa elokuvaani lähtenyt työstämään. Siis se, miten paljon ympärillämme onkaan käsitöitä, joita emme edes tajua käsitöiksi. Ja kuinka käsitöitä on kaikkialla. Näyttelyn avajaisissa jaettiin myös kunnia- ja ansiomerkkejä. Siinä kohtaa jännitykseni onneksi helpotti. Viimeisenä kutsuttiin meidät elokuvantekijät lavalle.

Kaikki saivat samannäköisen paketin mukaansa, joten arvatekin kaikki saivat palkinnoksi kamerajalustan. Omani annoin siskolleni, sillä ei minulla ole sellaista kameraakaan, minkä siihen saisi kiinni. Tai no, vanha filmi-järkkäri löytyy, mutta mahdetaankohan missään enää myydä filmejäkään?

Tilaisuudessa sai sen käsityksen, ettei meitä viittä sitten laitettukaan keskenään enää järjestykseen, mutta netissä oli toinen tieto.

Kiersimme katsomassa näyttelyn, joka oli kyllä mielenkiintoinen, mutta huomasi heti, ettei nyt olla kotipaikkakunnalla. Vaikka Käsityömuseo edustaakin koko Suomea, niin aika vähän oli Etelä-Pohjalaista käsityötä mahtunut mukaan. Tai sellaista mihin täällä on silmä tottunut. Työpajat olivat mielenkiintoisia, mutta emme niihin osallistuneet. Tuohisormuksen olisin kyllä ehdottomasti halunnut tehdä. Meidän vain oli ajoissa kiidettävä takaisin kotiin. Tai oikeastaan telttaleiriin Provinssi-rockiin.

Ikimuistoinen reissu se kuitenkin oli. Ja jäi minulle jotain. Nimittäin Maiju Ahlgrénin Käsityömielessä -pinssi, jonka sain palkinnon mukana.

Ennen Provinssia ja mönkään mennyt sukkaprojekti

Uskokaa tai älkää, niin jotain täällä on tapahtunut, vaikka en ole juuri bloggaamaan ehtinyt. Kaikissa käsityöjutuissa tuntui olevan dead line ennen Provinssirockia. Nyt on Provinssi ja myös juhannus takana päin. Nyt pää lyö ihan tyhjää, mihin seuraavaksi tarttuisi. Olisi kiva jotain näpertää, mutta se pitäisi ehdottomasti olla jotain sellaista missä ei tarvitse ajatella samalla. :D

Sukkaprojekti

Ensimmäinen juttu, jonka dead line oli Provinssi oli se sukkaprojekti johon olen monesti täällä viitannut. No se meni nyt niin ala-arvoisesti, että ehkä (siis EHKÄ) ensi provinssiin. Tarkoitus oli tehdä meidän vakio vieraille eli the Karvapäille villasukat. Eikä mitkä tahansa villasukat, vaan jotkut persoonalliset. Niinpä, olisko se ollut tammikuuta vai jopa aikaisemmin, kun aloitin facebookista kuvien katselun. Tai ihan ensin taisin kyllä törmätä tähän pääkallokuvioon ja aloin innoissani tekemään sukkaa. Kun varsi oli valmis, pyysin miestäni sovittamaan sukkaa. Hups, kantapää ei mahtunut varresta läpi vaikka olisi kuinka kiskonut.

 Työ lepäsi laakereillaan ties miten kauan. Ei vain olisi huvittanut purkaa, mutta mitä tekisin pelkällä varrella, joka ei sopisi ja lankakaan ei riittäisi jos en purkaisi. Niinpä se varsi sitten vain oli purettava.

Sen jälkeen istuin ainakin yhden illan koneella, katselin karvapään kuvaa facebookista ja piirsin ruutupiirrosta hänen tatuoinnistaan.

Sitten on ollut ties mitä takapakkeja. Vääränlainen kantapää, vääränlainen lapa jne. Tämä on ollut todella neulo, pura, laske, neulo, pura työ. Tuloksena on tällä hetkellä yksi melkein valmis villasukka. Sovitin sitä nyt saajalleen ja hyvin istui. Siitä tuli hyvä mieli. Ehkä nämä vielä valmistuvat joskus.

Toiseen sukkaan on myös tatuoinnin (ja sen taustalla olevan tarinan) perusteella idea valmiina. Ja SNY:n lähettämä sukkakirja tuli siihen juttuun enemmän kuin tarpeeseen. Nimittäin olin sen idean jo kirjoneuleena haudannut, mutta oikein-nurin kuviona se saattaa jopa toimia. Ja tästäkin tatuoinnista olisi saanut sillä systeemillä paremman. Mutta enää en pura tätä sukkaa. Se on varma!

Kahteen sukkapariin puuttu vielä ideakin kokonaan, mutta eiköhän se siihen mennessä ole valmis kun niiden sukkien vuoro tulee. Tällä vauhdilla. Onhan se ihanaa ilahduttaa ystäviä aivan oikeasti persoonallisilla lahjoilla, mutta ken sille tielle lähtee, varoitan: se on pitkä ja kivinen.

Sisustusjutut

Äiti toi minulle saksankielisen virkkauslehden. Tosi kiva. Kuuntelen saksaa suht sujuvasti dekkareista kun aina voi vilkaista tekstitystä, että menikö sinne päinkään. Eli tuon lehden teksteistä en ymmärrä yhtään mitään. Toisaalta, virkkauksessa hyvät kuvalliset ohjeet onkin usein paremmat käytössä kuin teksti. Äidillä oli tietenkin jotain taka-ajatuksia tuon lehden kanssa. Siinä oli jotain sopivia ruutuvirkkausmalleja hänen makuunsa ja hän lupasi lainata lehteä jossain vaiheessa. Minulta hän halusi tilata kirjovirkkaussisustusjuttuja. Lehdessä oli virkattu maljakon ympärille musta-valkoisia kuvioita. Juuri samanlaista maljakkoa ei tietenkään löytynyt mistään. Joten lehdestä tähän työhön on otettu lähinnä idea.

Kuvassa myös äidin taittelema paperikukka ja isän tekemä pikkuinen jakkara.

Edustustoppi

Kolmas työ, jota tehtiinkin aivan sormet puuduksissa viimeiseen asti, oli toppi, jonka tein yhteen edustustilaisuuteen (siitä myöhemmin oma postaus).

Koko ajan tätä tehdessä oli kirjastosta lainattu kirja auki ohjeen kohdalta, mutta en kyllä tiedä mikä osa tässä on ohjeen mukaan tehty. Lanka on ihan erilaista ja eri paksuista. Alkuperäisessä ohjeessa oli tehty erikseen etukappale ja kaksi takakappaletta. Minä tein ne yhtenä kappaleena. Siis vain yksi iso osa, rintojen kohta erikseen ja olkaimet. Ohjeessa toppi oli myös huoliteltu reunoilta nirkoilla, ne jätin pois. Eli niin, hmm... mikä osa tässä olikaan ohjeesta?

Ohjeessa toppi oli kiinnitetty takaa vain kahdella napilla. Itse tunsin itseni vähän alastomaksi koko topissa. Sen vuoksi piti vielä käydä ostamassa musta toppi tuonne alle. Ja reikärivien ansiosta kiinnitys hoitui kätevästi nauhalla. Nyt kun virkkaus on jo vähän löystynyt tarkoitus olisi pujottaa samaa nauhaa myös tuohon ylimmäiseen reikäriviin. Se pitäisi toppia vähän paremmin paikoillaan. Lanka ja etenkin väri on kyllä ehdoton suosikkini. Vaikka yleensä en keinokuiduista tykkää niin Novitan Puro Batik on kyllä jotenkin ihanaa. Ja toki tällä värityksellä on osansa ihastuksessa.

Kylläpäs taas tulikin pitkä kirjoitus. Koitan päästä taas pian koneelle niin saan kerrottua tuosta edustustilaisuudesta, josta piti etukäteen olla hys hys. Ja jotain muutakin on tullut luvattua.

Puutarhanhoitoa

Voi apua kun tämä aika rientää. Enkä voi edes valehdella, että olisi jotain tehtynä, mitä en ole julkaissut. En ymmärrä mitä oikein olen koko kevään tehnyt.

Tänään hain lahjaksi saamani kesäkukan, joka osoittautuikin olevan kaksi isoa amppelia. Onnistuin jopa ripustamaan ne kotona ilman miehen apua. Tai no, sen verran piti miehelle soittaa, että onko meillä jotain narua ja jos on niin missä. :) Tuo sininen piippo-naru nyt ei ole se kaikkein kaunein pihan sisustuselementti, mutta nämä oli pakko saada roikkumaan ennen kuin lapset tuhoavat niitä.

 

Tuossa vähän lähikuvia amppeleista väliaikaisessa paikassaan lasten kiipeilytelineessä. Ja voi että mikä kuvien ottaja olenkaan. Joka kuvassa joku ärsyttävä lapio...

 

Siinä sitten amppelit paikoillaan. Toinen ulko-oven lähistöllä ja toinen meidän oleskeluterassilla. Terassin kaide on kamalassa kunnossa ja koko terassi kaiteineen odottaa tervakäsittelyä. Tuo vaalea harmaantunut kaide alemman kuvan etualalla on lämpökäsiteltyä ja maksoi kolme kertaa niin paljon kuin käsittelemätön rima. Ensimmäisen talven jälkeen käsittelemätön oli hyvässä kunnossa ja lämpökäsitelty täynnä pientä mustaa pistettä.

Kas vain, kuvien lataaminen toimi pitkästä aikaa niin kuin pitikin. Nyt ei siis enää pidetä mitään pitkiä taukoja. Ja kohta, aivan kohta, saan paljastaa erään salaisuudenkin. Sitä ennen on pari käsityötä tuolla koukulla ja ensi viikolla taas vuoden odotettu Provinssi!!! Lapset lähtevät mummolaan, saamme karvapäitä festarivieraiksi, voin kohta paljastaa myös sen mönkään menneen sukkaprojektin (joka on kyllä hyvällä alulla ensi kesää varten), arvontaa, tunnustusta ja hyvän kierrättämistä tiedossa.