Nappasin Elämän kevät -blogista tämän haasteen aikoja sitten. Tämä vain on ottanut "vähän" aikaa. Myöhemmin Osakainen haastoi minut. Tässä samassa siis vastaukset molempien kysymyksiin.
Ohjeet:
Tämän pienen haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.§
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa Poppanasta
1. Olen aika tuulella käyvä käsitöiden ja muiden suhteen.
2. Söin Provinssi-viikonloppuna karkkia varmaan 10 Jumbo-pussillista eli liikaa.
3. Tykkään syksystä toooodella paljon. Varmaan koska olen syntynyt syksyllä.
4. Minulla on monet kuitukärkikynät. Kaikki omissa rasioissaan värijärjestyksessä. Eikä niihin saa lapset koskea.
5. Minulla oli kouluikäisenä parvisänky ja säilytin siellä sängyssä ihan kaikkea. Minulla oli mm. sakset tyynyn alla.
6. Tykkään oleskella ja tehdä kaikenlaista lattialla. Ja mielellään mahallaan maaten. Aika usein makaan olohuoneen pörröisellä matolla ja katson televisiota.
7. Olen aika kova komentamaan lapsiani.
8. Nimimerkki Poppana ei liity käsitöihin vaan on tullut Tehotyttöjen Poppanan mukaan joskus 10 vuotta sitten.
9.Olin kesäkuussa ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Olin näyttelyn avajaisissa Suomen käsityömuseossa, sillä minun kuvaamani "lyhytelokuva" on siellä esillä.
10. Lempibändi tällä hetkellä on Sabaton. Iron Maiden on ikisuosikki. Näen molemmat tässä kuussa. Sabatonin ekan kerran ja Iron Maidenin ehkä... hmm... oisko 8. tai 9. kerta.
11. Valvoin taas AIVAN liian myöhälle.
Sannan kysymykset:
1. Mikä saa sinut suuttumaan?
Turha byrokratia
2. Valitse yksi kappale, joka saa sinut aina nauramaan.
Ai yksikö vaan? Nauramisesta en tiedä, mutta ihania, lämpimiä muistoja tulee mieleen Stratovariuksen Kiss of Judas -biisistä. Nykyään naurattaa lähinnä omien lasten versiot vaikkapa Sabatonista tai oivaltavat lastenlaulut.
3. Kun heräät aamulla, mikä on ensimmäinen ajatuksesi?
Miten kello voi olla jo noin paljon?
4. Minkälaisessa sosiaalisessa asemassa olet ystäviesi joukossa? Hauskuuttaja, sivustaseuraaja, pomo vai joku muu, mikä?
Olipas vaikea kysymys. Nykyään ei ole enää sellaista kaveriporukkaa kun kouluaikoina. Silloin olin se äänekäs hauskuuttaja, joka oli niin paljon äänessä, ettei se aina ollut edes hauskaa. Töissä olen se, jolle "sysätään" ohjeiden ja kaavakkeiden tekeminen. Mutta teen niitä mielelläni.
5. Osaisitko nimetä elämästäsi yhden ihmisen, joka varmimmin tuottaa sinulle pettymyksen? Nimeä ei tarvitse kertoa, mutta kiertäenkaartaen kerro esimerkkitilanne.
Kyllä osaan, mutta en osaa kyllä kertoa hänestä niin kiertäenkaartaen, etteivät tutut tunnistaisi kenestä on kyse. Nykyään tulen näistä pettymyksistä lähinnä surulliseksi.
6. Kummin päin wc-paperin kuuluu olla telineessä? Roikkuva osa seinään vai ulospäin?
Ulospäin.
7. Turhaudutko koskaan kaupassa, jos jotkin tuotteet ovat hyllyssä hujanhajan? Ethän ikinä järjestä hyllyjä ostostesi lomassa?
En kyllä järjestä. Isä oli ennen kaljakuskina ja järjesteli omalla kauppareissullaan juomahyllyjä. Ja tyttö on muuten vaan pakkomielteinen järjestyksestä niin, että muropaketit pitää laittaa hyllyn etureunaan vierekkäin.
8. Mikä on kaunein asia, mitä sinulle on sanottu?
Taas vaikea kysymys vaikka juuri olen viikon tehnyt kaikenlaisia toiminnallisia tehtäviä perheen kanssa vähän tähän liittyen. Ehkä se on jotain mitä lapset ovat sanoneet. Esim. "Äiti on niin turvallinen. Sisältä." Lasten kohteliaisuudet ovat aina niin vilpittömiä.
9. Huomaatko helposti tekstiä lukiessasi kirjoitusvirheet? Korjailetko niitä lehtien sivuille?
En tunnusta.
10. Jos sinusta tehtäisiin artikkeli, mikä sen otsikko olisi?
Kaikki harmaan sävyt
11. Osallistutko usein tällaisiin haasteisiin? Miksi ihmeessä?
Osallistun. Luulen aina, että se on tosi kivaa, vaikka oikeasti tuskatuttaa. Mutta toisaalta olen tällaisten haasteiden kautta löytänyt aika monta kivaa blogia.
Osakaisen kysymykset:
1. Jos saisit valita, minkä taidon tai lahjakkuuden haluaisit itsellesi?
Haluaisin hallita kehoni "täydellisesti". Olla tanssija tai akrobaatti. Kai sitä vielä voisi harjoitellakin ja kehittyä, mutta nyt on niin paljon kaikkea muuta tekeillä. Ei muka ehdi.
2. Mikä on lempivärisi?
Keltainen. Ja oranssi. Ja koko syksyn väriloisto.
3. Vuoret vai meri? -vai jotain ihan muuta?
Hmm... ehkä metsä. Metsäiset kalliot, mutta ei ihan vuori.
4. Mikä on vahvuutesi?
No kai se on se mielikuvitus.
5. Olisitko mieluummin Päivänsäde vai Menninkäinen?
Menninkäinen. Mä käytän aurinkolaseja. Aina.
6. Oletko onnellinen?
Tällä hetkellä en ehkä niin onnellinen kuin voisin olla. Juuri nyt elämässä on kuormittavia juttuja meneillään ja olen aika väsynyt.
7. Lammas vai vuohi?
En ymmärrä kysymystä? :) En tunne kumpaakaan hyvin.
8. Onko se lasi puoliksi täysi vai tyhjä? Vai eikö lasia ole ollenkaan?
Kai se enimmän aikaa on puoliksi tyhjä. Sitä täyttämistä ja pienistä pisaroista nauttimista täytyy opetella. Vähitellen, vähitellen...
9. Jos tekisit aarrekartan, millainen siitä tulisi? Vai etkö missään nimessä tekisi?
Haluaisin tehdä, mutta kyllä tälle kuulle on tullut ihan riittävästi tuota toiminnallisuutta. :) Ja pitää olla varovainen siinä mitä toivoo, sillä toiveet voi toteutua.
En toivo rikkauksia, mutta toivon, ettei aina tarvisi kituuttaa ja laskea joka ropoa. Tai vastaavasti, ettei tarvisi joka rahaan liittyvästä asiasta tuntea huonoa omaatuntoa tai häpeää.
Yksi unelma on matkustaminen. Sitä toteutetaankin pieni pala kerrallaan. Ja myös niin, että tuodaan ulkomaita meille.
10. Millaista musiikkia mieluiten kuuntelet?
Raskasta. Mutta yhtälailla auton soittimessa soi tikulta Iron Maiden, Sabaton, Helloween kuin Mumford & Sons. Ja CD-hyllystä löytyy ties mitä nolouksia. Rakastan monenlaista musiikkia. Toisissa pysäyttää sanat, toisissa rytmi tai melodia. Pääasia, että iho nousee kananlihalle. Niin ja lasten kanssa lauleskellaan niin Ipanapa-levyjen lauluja, Hevisaurusta kuin Isoisän olkihattua ja Meksikon pikajunaakin. Ollaan lasten kanssa aikamoisia laulukirjoja.
11. Millaisen käsityön minä aloittaisin seuraavaksi?
Siis Osakainen vai? Hmm... villasukat. Joko valmiiksi raidallisesta langasta tai ihan omilla raidoilla, mutta ehdottomasti kirkkaissa syksyn väreissä.
Poppanan kysymykset:
1. Lempi vuodenaikasi? Miksi?
2. Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?
3. Jos nyt saisit yhden päivän itseäsi varten, miten sen käyttäisit?
4. Lempiharrastuksesi? Jos et osaa nimetä yhtä, niin saa sanoa montakin. :)
5. Mitä kieliä osaat tai mitä haluaisit osata?
6. Paras tapa rentoutua?
7. Mieluisin arkiruokasi?
8. Milloin olet viimeksi yllättynyt iloisesti?
9. Lempiherkkusi?
10. Kuka tai mikä inspiroi sinua?
11. Miksi pidät blogia?
Haaste lähtee:
Fannyn taloon
Silmukat ristissä
Anne-Marille
Elisalle
Essille
Voimia arkeen!!!!
VastaaPoista