perjantai 31. elokuuta 2012

And that's who I am

Ö-luokkaa blogissa löysin taas uuden ihanan kiertävä jutun. Eli tässä jotain minusta.










Halusitte tai ette, siinä niitä nyt on. Löysin paljon muitakin hyviä, mutta nämä nyt valitsin. Käykäähän valitsemassa omanne täältä.

perjantai 24. elokuuta 2012

Yllätysmattoja

Innostuin kokeilemaan virkattua mattoa. Kävin ostamassa trikookudetta. Päädyin trikookuteeseen, sillä myyjä sanoi, että ontelokude pitää kutistaa ensin. Muistelin netistä lukemiani kauhutarinoita takkuuntuneesta ontelokuteesta ja ajattelin, ettei se ole minun juttuni. Trikookuteesta kuulemma voisi aloittaa suoraan. Noh, ei se sitten ihan niin helposti mennytkään. Tuossa minun käsityötuolissani on se jalkatuki, joka kivasti niiaa alaspäin, jos siihen istuu. Niinpä meidän 5v oli vahingossa pudottanut toisen kudevyyhdin ja reippaana nostanut sen takaisin. Arvata saattaa kuinka kauan sen selvittelemiseen meni.
Mutta ehdinpä silti tehdä kaksi pientä mattoa eilen. Noista kyllä tuli vähän koekappaleita. Tuo paksumpi kude on vähän liian paksua ja jäykkää noihin "pitseihin". Mallit ovat muuten pienten liinojen ohjeilla tehtynä, tuosta uudesta lempikirjastani, joka on vieläkin kirjastosta lainassa.

Kivasti taas kuvat nurinpäin, mutta tässä kuitenkin ensimmäinen, isompi matto. Tämän halkaisija on n. 75cm. Tykkään tästä mallista sekä pikkuliinana, että mattona.

Ja pienempi, ihana prinsessamatto. Tämän halkaisija n. 65cm.

tiistai 21. elokuuta 2012

Häälahjaliina

Ei ihan vedä vertoja edellisen kirjoituksen hämähäkinseitille. Mutta ainakin se tuli valmiiksi ja matkasi vanhaan pyyheliinaan käärittynä hääparille lahjaksi. Tiukille veti. Nimittäin hääjuhlan aamuna vasta sain sen pois pingotuksista. Vielä kauemmankin se olisi saanut olla, jos aikaa olisi riittänyt. Pääasia kuitenkin on, että tämä liina on nyt valmis ja voin virkata välillä jotain muuta. Keltainen lankakin loppui. Tein loput vaaleanpunaisella. Siistimpi olisi tullut jos koko tuon reunuksen olisi tehnyt vaaleanpunaisella, mutta en voinut enää siinä vaiheesssa purkaa ja tehdä uudelleen. Ainakin tämä on persoonallinen. Pingotuksen kanssakin meinaisi tihkaista. Kyllä taidan tästä eteenpäin tehdä vain ihan pikkuisia töitä. Tässä mukana myös nuo vanhat, jo kertaalleen julkaistut kuvat...


yksi pala.

Vajaa puolet valmiina.

Ohje on tuosta kirjasta.

Tässä liina valmiina, vanhan räsymaton palan päällä, odottaa pingotusta.

Pingotettuna. Haluatteko arvata montako nuppineulaa tähän meni. Ulkoreunoja en saanut niin kauniin suoraksi kuin mallikuvassa. Johtuu ehkä tuosta langasta. Tai sitten tekijästä.

Valmis liina, vähän sinne päin kuvattuna, kun oli kiire saada se pakettiin.

Hyviä hetkiä

Viime viikko oli kaikin puolin rankka. Niinpä päätin jo alkuviikosta, että muistan vain ne hyvät hetket. Tosin olisi kannattanut vähän kirjoittaa ylös, mikä oli minäkin päivänä, koska enää niitä ei muista. Mutta tässä niitä sitten tulee. Ihan sekalaisessa järjestyksessä.

Last week were hard. So I decided to remember only the good moments. Here are some those.
On monday my girl noticed first sun flower. First it was just a bud, but then it open properly. I don't know why some our sun flowers didn't grow bigger. They are still pretty.

Taisi olla maanantai, kun tyttö huomasi ensimmäisen auringonkukan puhjenneen kukkimaan. Ensin vähäsen ja loppuviikosta jo oikein kunnolla. En tiedä miksi osa meidän auringonkukista jäi näin pieneksi. Kauniita ovat silti.



Seuraavana päivänä mukavan hetken tarjosi pieni sininen perhonen, joka viihtyi minun kotisandaaleissani. Olisikohan ollut keskiviikko, jonka mukavasta hetkestä ei voinut ottaa kuvaa. Saimme yksityisen lentonäytöksen. Olisiko ollut vielä noita Kauhavan Lentosotakoulun koneita, jotka taivaalla pörräsivät. Kuin kolme pientä hyttystä, mutta jyly oli valtava. Hienoja kieppejä tekivät.

On next day little blue butterfly stood on my sandals. And it was maybe wednesday when there were no chance to take a picture about our good moment. We saw some aeroplanes doing tricks. Those were maybe army planes. Those planes looked like little mosquitos on the sky, but the sound huge.






Torstain hyvät hetket koettiin vierailulla ystävien luona. Oli ihana katsella lasten höpöjä leikkejä. Koti matkalla käytiin seuraava keskustelu:
Tyttö: Mä meen isona naimisiin J:n kanssa.
Poika: Mä meen isona töihin J:n kanssa.
Tyttö: Niin mutta MÄ oon sen kanssa, ku mä oon sen kans naimisissa.

On thursday we had good time with friends. When we were going home kids were talking about another kid.
Girl: When I'm adult, I'm gonna marry J.
Boy: When I'm adult, I'm going to work with J.
Girl: Yes, but I am with him. Because we are married.

Pitkin viikkoa olemme ihastelleet luonnon taideteosta, josta oli lähes mahdoton ottaa valokuvaa. Viikonloppuna aamulla oli sen verran kastetta, että vihdoin saatiin tästä "virkkausmallista" ihania kuvia. Tai olisi kai siitä kunnon kameralla saanut kuvia enemminkin, mutta puhelimen kamera on tällaisissa aika toivoton.

During the week, we were admiring nature piece of art. It was almost impossible to take picture. Or it would have been easyer with good camera. With cellphone it was hopeless. But on weekend there were morning dew and we finally get those nice pictures.







Toivottavasti sitä osaisi nauttia enemmänkin tällaisista pienistä hetkistä. Ainakin tällä viikolla sama luonnon ihmeiden bongailu on jatkunut.

I hope we could enjoy more about these little miracles of nature. At least on this week we have continued this.

perjantai 10. elokuuta 2012

Decorated cans DIY tutorial

This is my first DIY tutorial in english. Let's see how it goes. I'm not pro and my english is lousy. I just hope you got the point.
 I decorated some cans with paper napkins and varnish.
This is where I started
My superhandy husband made me this rack.

You need:

-Cans  Mine were babies milkpowder containers. There are lids in these. But almost any kind of can or container is ok. I have also decorated plywood boxes with paper napkins.
-Some kind of primer or base coat.
-Non color varnish for example decoupage
-Separate brushes for varnish and primer
-Nice paper napkins
- scissors
-little piece of fabric or foam
 
First you need to take labels off and wash your cans. Remember to dry those well.











Paint with primer.








Let dry over night.












Measure your can and cut fitting piece of napkin. If you have small design, like mine in this pic, you can cover the whole can with it. Then it's better to cut a little pit bigger piece than what you need. If you have bigger designs, like my apples, you can use only those figures.
Usually there are 2 or 3 layers in paper napkins. In this method you need only that one with design. So take of carefully those white layers.
Then apply thin layer of varnish to the can.









While varnish is still wet, apply napkin figure. If you are covering the whole can start from one edge.














Use some kind of fabric or foam to apply napkin. The varnish will dribble thru paper. If you use fabric, it's easy to use dry point all the time. When varnish is still wet you can carefully take your napkin away, move it or smooth it.
You need to be patient while doing this. Awoid wrinkles and cracks.



Cut extra napkin away.














Varnish that I used, dries very quickly. When I had applied napkins to all three cans, I could start next stage. If yours is different be sure that first layer of varnish is dry when you apply this last layer. So last layer of varnish is applied on the napkins.











Let it dry and it's ready.












I really like these ones I made. I think I'm gonna give two of them away so I need to make more for myself.



Me&I -purkit

Tässä sitä vinkkailemaani projektia eli peltipurkkien koristelua lautasliinoilla. Idea tuli Annukan aurinkoiset blogista täältä. Facebook-kirpparin kautta sain melkein ilmaiseksi hankittua noita äidinmaidonkorvikepurkkeja kansineen. Tässä vähän ohjeistusta näiden tekemiseen. En ole mikään pro, mutta nyt on tullut otettua kuvia vähän joka vaiheesta. Osa kuvista on 5v tytön ottamia.

Tästä se lähti
Superkätevä mieheni taikoi mulle tälläsen hienon telineen ihan ohimennen kun etsittiin maalia ja lakkaa autotallista.

Tarvikkeet:
Purkkeja (Äidinmaidonkorvikepurkit ovat käteviä, niissä ei ole teräviä reunoja ja niihin kuuluu kansi, mutta melkein mikä vaan muukin purkki käy. Samalla tekniikalla voi päällystää myös esim. vanerilaatikoita.)
Pohjamaali esim. otex
Väritön lakka (decoupage askarteluliikkeestä. Itse olen käyttänyt huonekalulakkaa)
Pensseleitä, teloja erikseen maalille ja lakalle
Haluamasi kuvaisia paperilautasliinoja
Sakset
Kankaanpala, vaahtomuovitöpötin tai vastaava. Minulla oli kertakäyttösiivousliinoja.


Purkit täytyy ensin pestä ja poistaa niistä mahdolliset paperietiketit ja muut ylimääräiset. Pesun jälkeen muista kuivata huolellisesti. 

 Sivele purkkiin pohjamaalia. Itse tykkään tehdä pienellä telalla, mutta otexia ei saa pestyä telasta pois. Siksi käytin pohjamaalin kanssa pensseliä. Anna pohjamaalin kuivua hyvin. Itse jätin purkit kuivumaan yön yli.








 Mittaa purkkia vasten lautasliinasta sopivan kokoinen pala. Kuvassa olevaa pienikuvioista lautasliinaa kannattaa käyttää isompana palana, itse päällystin koko purkin sillä. Jos haluaa päällystää purkin niin kannattaa leikata isompi pala kuin mitä tarvii. Ylimääräiset on helpompi leikata pois, mutta liian naftia palaa on hankala sovittaa paikalleen. Isompia kuvioita voi leikata irti ja käyttää erikseen, kuten omenapurkissa. Lautasliinasta irroitetaan se kerros missä kuva on. Joissakin lautasliinoissa on 2, joissakin 3 kerrosta yhteensä. Kannattaa olla tarkkana, että kaikki valkoiset kerrokset tulee poistettua.
 Sitten ohut, tasainen kerros lakka purkin pintaan.
 






Aseta kuva haluamaasi kohtaan purkissa. Jos päällystää koko purkin, kuvan laittaminen kannattaa aloittaa toisesta päädystä ja edetä pieni matka kerrallaan. Niin kauan kun lakka on märkää niin kuvaa saa varovasti myös irroitettua, suoristettua ja aseteltua paremmin.










Kun kiinnittämiseen kannattaa käyttää kangaspalaa, vaahtomuovitöpötintä tai muuta vastaavaa, jolla varovasti painelee kuvan lakkaan. Sormilla ei kannata painella, sillä lakkaa tihkuu ohuen paperikerroksen läpi. Minulla oli käytössä kertakäyttöinen siivousliina. Se näkyy tuossa kuvassa vähän huonosti, mutta sillä on hyvä töpötellä. On tarpeeksi pehmeä ja jos lakkaa tulee liikaa kuvan läpi, voi vaihtaa kuivan kohdan, ettei värit leviä.
Varsinkin isompien palojen kanssa kannattaa tässä vaiheessa olla kärsivällinen ja tarvittaessa varovasti irrottaa, siirtää ja suoristella kuvaa. Tässä se kärsivällisyys punnitaan.



Kokonaan päällystetystä purkista leikataan ylimääräiset osat pois. Tästä kuvasta näkyy kuinka tuolta alareunasta kuva oli pidempi kuin purkki niin, että kuvan asettelussa oli vähän varaa.












Tuo käyttämäni huonekalulakka ainakin kuivaa tosi nopeasti kosketuskuivaksi, joten kun sain kaikki kolme purkkia päällystettyä, sain aloittaa uudelleen lakkauksen. Eli ohut kerros lakkaa kuvien päälle. Huonekalulakan kanssa täytyy välttää kolhuja vielä kaksi viikkoa, ennen kuin lakka on täysin kuivunut lopulliseen kovuuteen.








Sitten taas kuivumaan.











Valmiista purkeista kelpaa sitten nauttia. Ihania tuli, vaikka itse sanonkin. Näistä kolmesta purkista vain yksi taitaa jäädä itselle. Eli ei muuta kuin lisää tekemään. Tehkää te muutkin.