perjantai 27. syyskuuta 2013

Syntymäpäivä

Syntymäpäiväni oli tällä viikolla. Ensimmäisenä ehti muistamaan Salainen Neuleystäväni. Olin niin innokas, että avasin lahjan jo edellisenä iltana, eli heti kun sen sain. SNY jo vihjailikin, että jotain on tulossa. Arvasin, että se liittyy syntymäpäivääni, mutta odotin lähinnä korttia tai jotain ihan pientä.

Kuvat ovat toooodella surkeita, illan pimeydessä puhelimella otettuja. Mutta paketti oli silti ihana...

...ja niin oli sisältökin. Aivan kertakaikkisen ihana pieni pussukka. Ja senkin sisällä tuntui vielä jotain...

Tässä siis koko sisältö. Ihana pikkuinen kortti, muumiteetä, suklaanaamio ja tietty muutama karkki.

Oikein iso kiitos SNY:lleni. Juuri muuta lahjaa en ole saanutkaan. Mies on tilannut jotain, mutta se ei ole vielä tullut, eikä tiedä koska tuleekaan. Kokemuksesta viisastuneena en vielä hihku. Yhtenä vuotena mies ilmoitti juhlallisesti ostaneensa minulle hääpäivälahjan. Aivan hämmästyin, että mies muisti hääpäivämme. Ja vielä lahjakin... No, se lahja oli sitten mattotamppari keskuspölynimuriin. :/ Onneksi facebook muistaa muistuttaa ystäviäni. Siellä ainakin tuli hurjasti onnitteluja.
Minä olen syntynyt äidille syntymäpäivälahjaksi, joten huomenna menemme juhlistamaan äidin synttäreitä.

Omat käsityötkin ovat taas edistyneet. Tein aivan ihanan pienen jutun eilen illalla ihan yks kaks, mutta sitä en voi esitellä, sillä aion kääriä sen omalle neuleystävälleni yllätyskerän sisään. Kettukaulahuivikin on melkein valmis. Kovasti ovat hoidossa toivoneet pojalle kaulahuivia kun säät ovat näin kylmenneet. Josko maanantaiksi...


5 kommenttia:

  1. Hienon synttärilahjan olet saanut.
    Paljon onnea!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi20:23

    Onnea, onnea onnea vaan, ihana laukku/pussukka!

    VastaaPoista
  3. Hyvää syntymäpäivää myöhässä

    VastaaPoista
  4. Anonyymi21:45

    Kiva, että paketti tuli perille ja oli mieluinen! :) Onnea vielä! Täällä on tänään kasailtu taikapalloa, vielä täytyy malttaa pari päivää, että kuu vaihtuisi... Mukavaa vkla sinne sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista