perjantai 4. lokakuuta 2013

Löytöjä kirpparilta

Pitkästä aikaa oli sellainen päivä, ettei ollut mitään pakollista ohjelmaa töiden jälkeen. Ajattelin, että käväistään nopeasti lasten kanssa kirpparilla. Ei siellä kyllä kovin kauan mennytkään, mutta löytöjä tuli tehtyä senkin edestä. Rahaa meni enemmän kuin oli alun perin tarkoitus, mutta näitä nyt ei vain voinut jättää sinne.

Meillähän Legot ovat olleet nyt pidemmän aikaa todella suuressa huudossa. Tarkoitus oli kuvittaa tuot haaste-postaus lego-rakennelmien kuvilla, mutta en ollutkaan siirtänyt niitä koneelle, joten se sitten jäi. Puhelimessa minulla on lukemattomia kuvia lasten mielikuvituksen tuotteista. Ja niitä on rakennettu vielä sitäkin enemmän. Poika sai syntymäpäivälahjaksi sellaisen määrän Duploja, ettei järki riitä käsittämään. Ja silti minä menin tänään ostamaan niitä lisää. Hups.

Mutta kukaan lego-fani ei olisi jättänyt näitä siihen hintaan kirpparille. Ei olisi. Täällä nyt on yhteen ääneen ihasteltu possua, lavuaaria, traktoria, ties miten montaa palikkaa, jonka sisään saa laatikon, takkaa, televisiota jne. Vaikka ovatkin vähän vanhempaa mallia, niin ei haittaa meidän lapsia yhtään. Ovat vain aivan innoissaan. Ja minäkin tykkään tuosta talosta/kodista, joka on enemmän unisex-juttu kuin nykyinen Duplo-talo. Miksi uusi Duplo-talo muuten on vaaleanpunainen?

Ja mitäs sitten tytölle löytyi? No löin kyllä äidin ennätyksen halpojen Littlest Pet Shoppien kanssa. Äitini toi nimittäin tässä taannoin iiiison ostokeskuksen meidän petshopeille. Meidän kirppariostos ei ole yhtä iso, mutta niin halpoja taas, että vain hullu olisi jättänyt ne sinne.


Nuo kaksi yllä olevaa häkkyrää ja yhteensä neljä hahmoa maksoivat 4e!

Huh, nyt on taas leluja niiiiin paljon, että joulupukki saa luvan tuoda vain kirjoja (joita joulupukilla onkin jo jemmassa), villasukkia ja rahaa. Ja kohta täytyy jotain leluja laittaa myyntiin. Muuten ei mahduta näiden tavaroiden kanssa minnekään. Vaikka me miehenkin kanssa ollaan aikamoisia lelu-faneja ja etenkin lego-faneja, niin jostain on pakko alkaa karsia.

1 kommentti:

  1. Onneksi lelut liikkuvat kirppareilla hyvin, ainakin jos ne hinnoittelee järkevästi. Tai siis sinun tapauksessasi epäonneksi, koska ne oli pakko ostaa :)

    VastaaPoista