torstai 24. tammikuuta 2013

Ihastus ja harmistus

Mikäs päivä se olikaan kun pääsin täältä sairastuvalta karkaamaan hetkeksi muuallekin kuin töihin... no kuitenkin käväisin parissa kaupassa. Silmiini osui pari Iittalan uutta Sarjaton -mukia. Toisen nimi näyttää olevan letti ja toisen tikki. Mutta tuo letti on minusta aivan selvästi neulepinta. Ja tuo vanharoosa on aika ihana väri. Tikki taas tuo mieleen ristipistot.
Harmi vain, että meidän (eikä varmaan kenenkään muunkaan) kaappiin ei mahdu enää yhtään mukia. Ei varsinkaan mitään sarjatonta. Ihanne olisi, että kaikki mukit jollain tavalla liittyisivät toisiinsa, mutta eiväthän ne liity. Ylimääräiset täysin parittomat ja tunnearvottomat olen kuitenkin yrittänyt myydä kirpparilla eteenpäin.

Toinen harmistus on tämä ihana auringonpaisteinen ilma. Koko syksyn, joka ikinen aurinkoinen päivä, meillä on ollut näyttö tulossa ja minä olen siivonnut sisällä. Ja sama näyttää jatkuvat. Lisäksi tosiaan olemme vielä kipeänäkin. Ensin aloitti tyttö kuumeilun, sitten poika perässä. Nyt olen minäkin kuumeessa. Ja aivan joka paikkaa särkee, päätä myös. Niin, että pitääkö sen auringonpaisteen mennä tässä hukkaan. Särkevä pää ei kestä tuota kirkasta paistetta, joten meillä pidetään verhot ja sälekaihtimet kiinni ja kuvitellaan, että pihalla sataa räntää.

Eilen olin niin kipeä, että en jaksanut edes tehdä käsitöitä. Tänään jaksoin sentään vähän virkata.

1 kommentti:

  1. Anonyymi15:38

    Mitkä on sun lempivärit? Onko perhees suosikkihahmoja (Muumit, Angry Birds tms.)? Tykkäätkö koruista? Entä kukista? Puutarhatöistä? Harrastatko liikuntaa? Meikkaatko? Jotain muuta kommentoitavaa?
    T. SNY, vastaa niihin, joihin näin julkisesti viitsit vastata kommenttimuodossa.

    VastaaPoista