maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kuninkaallista

Katsoin eilen illalla telkkarista Nuori Victoria -elokuvan, joka kertoo Ison-Britannian kuningatar Victorian lapsuudesta ja nuoruudesta. Ihana elokuva. Traaginen, jännittävä, mutta kuitenkin niin lämminhenkinen ja mukava.
Mikä olisikaan ollut parempaa puuhaa elokuvaa katsellessa, kuin viimeistellä tämä virkattu kruunu? Elokuva oli kyllä niin mukaansatempaava, että uutta virkkausta en voinut aloittaa siinä samalla.
Ohje löytyy Tyttö Kylmän Maan -blogista täältä. Ei ollut todellakaan helpoimmasta päästä tämä kruunu tehdä. Mutta tuli se vain valmiiksi ja suht siedettäväkin on. Vaikka taisin tehdä liian pienellä koukulla. Noiden amigurumien kanssa olen oppinut siihen, että pienempi koukku on parempi, mutta tässä koukun ja langan koko eivät oikein istuneet yhteen. Lanka on Novitan Minikerät pussista. Kun en missään nimessä halunnut tehdä vaaleanpunaista tästä kruunusta. Tuo hempeä sininen istuu minun silmääni paremmin.
Tärkätä tuo kruunu vielä täytyy. Aika hyvin sain sen kuvaan aseteltua, mutta jos vähänkin heilahtaa niin nuo kruunun sakarat lörpsähtävät alaspäin. Tärkkäämisestä on aika huonoja kokemuksia. Tai en muista koskaan itse tärkänneeni mitään, mutta tärkkäämisestä tulee aina mieleen yksi äidin tekemä pitsiliina, jonka hän tärkkäsi sokeritärkillä. Siitä tuli frisbee.
Tässä näitä elokuvan loputtua, yön hämyssä, otettuja kuvia.
Osallistun tällä myös Arkkikaupan haasteeseen #30. Se melkein pääsi unohtumaan. Mutta eikös tämäkin nyt jonkin sortin pitsiä ole?

4 kommenttia:

  1. Vautsi miten hieno!! Tuommoinenhan olisi kiva vauvalahjakin pikku prinssille tai prinsessalle. Meikäläisen virkkaustaito yltää juuri ja juuri jonkinsortin kukkaseen ja isoäidinneliöön joten hattua nostan tämmöiselle ;) Kiitos osallistumisesta, onnea arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä mullekin aikamoinen haaste. Paljon helpompi on noita amigurumeita tehdä peruspalloista ja säveltää vähän itte. Tai sit pitäis vaan malttaa lukea ohjetta, niin se vois vähän helpottaa. :)

      Poista
  2. Voi miten upea kruunu :)

    VastaaPoista