Mökin siivousta ja muuta

Sunnuntaina meillä oli omasta talosta näyttö ja piti taas keksiä jotain tekemistä siksi aikaa. Kauniit säät houkuttelivat minut pitkästä aikaa isäni mökille. Se on kuivan maan mummonmökki, jonne on matkaa vain n. 40 km. Lasten kanssa emme ole siellä montaa kertaa edes käyneet. Isä pyysi meiltä kahta "pientä palvelusta" kun mökille menisimme. Kun siellä nykyään niin harvoin käydään niin jääkaapin voisi sulattaa ja ottaa pois seinästä. Mökillä on myös kellari, joten kyllä siellä ruoat saa säilymään. Ja nurmikokin voisi leikata.

Kun käännyimme sille kylälle missä mökki sijaitsee, niin radiosta alkoi Apulannan Ilona? Tuli niin ne ajat mieleen kun kaverin kanssa melkein asuttiin mökillä ja entistä kovempi hinku päästä mökille.

Kun sitten saavuimme mökille oli näky aika karu. Heinä oli todella pitkää, joten kielsin lapsi menemästä puutarhaan ennen kuin nurmikko on niitetty. Tuolla alueella kun tunnetusti liikkuu paljon käärmeitä ja ruohikosta niitä ei näe. Sisällä mökissä oli kylmää, kolkkoa ja kosteaa. Kun etsin vaatekaapeista pyyheliinoja löysin yhdestä kaapista kauheat määrät hiirenpapanoita. Kylmät väreet kulkivat koko ajan ja mihinkään ei tehnyt mieli koskea.

Kummasti sitä on muuttunut muutamassa vuodessa (no ehkä 10-15 vuodessa). En tiedä onko se ikä, lapset vai se, ettei mökillä enää käydä niin paljon. Omat kaupunkilaiset lapsenikin huvittivat ja ärsyttivät. Lapset marisivat koko reissun, ettei heillä ole mitään tekemistä. Ei kai kun äiti koko ajan kielsi kaiken. Eikä pieni kävelylenkki hiekkatiellä oikein riittänyt viihdykkeeksi. Ennen päiväunia piti käydä vessassa. Esikoisen, 5v, sain suostuteltua hyysiin vaikka siellä oli hämähäkinseittejä. Pienempi, vajaa 3v, ei sinne suostunut. Hän kun ei muutenkaan käy pöntöllä. Otin sitten pikkuiselta housut pois ja käskin pissata maahan. Poika kyykistyi, mutta nousi ylös ja valitti, ettei voi pissata muurahaisten päälle. Lopulta pissa-asiat saatiin hoidettua saunan lattialle.

Päiväunille tein toiselle lapselle sängyn kahdesta nojatuolista ja toisen kanssa pötkötin sängyllä. Hetken jo mietin, että voisin lomalla mennä yöksikin lasten kanssa mökille. Mutta ei sentään. Sen verran säikky kaupunkilainen minusta on jo ehtinyt tulla, että jos yöllä heräisin johonkin ääniin niin alkaisin varmaan kiljumaan. Ajatella, että joskus olen siellä viettänyt syysloman kahdestaan koiran kanssa. Siis pimeillä ja synkillä syyskeleillä. Ja kuinka kaiket kesät kuljettiin paljain jaloin, nyt toivoin, että olisin ottanut kumpparit lapsille mukaan.

Mies siis niitti valtavaa heinikkoa puutarhassa ja hikoili kauheassa helteessä. Mies näki puutarhassa maamyyrän eli kontiaisen, mutta se kaveri katosi niin vikkelään, että kuvaa ei ehditty saamaan. En tiedä mahtoivatko ne pienet karvapötkylät, joita lasten kanssa nähtiin, olla sen myyrän poikasia vai mitä. Illalla kotona iski tietenkin paniikki myyräkuumeesta. Sitä levittää metsämyyrä eikä maamyyrä, mutta eiväthän ne toisiaan pois sulje. Nyt vain odotellaan kuukausi, että nouseeko kuume vai ei. Myyräkuumeesta lisää täältä.

Sillä välin kun mies hikoili ulkona, minä palelin sisällä. Mökille on tuotu jostain tosi vanha jääviileäkaappi, jossa on pakastelokerokin. Se on vähän rikki, joten pakastelokero kerää itseensä jäätä. Ja koska mökillä ei ole aikoihin käyty, niin sitä jäätähän sitten oli. Aluksi niin paljon, ettei pakastelokera saanut edes auki. Lämmitin vedenkeittimellä vettä ja onneksi löysin laatikosta tosi ison ruiskun, jonka avulla tuota kaappia on ennenkin sulatettu. Sinne sitten vain vettä liruttelemaan.

Ei se pakastelokero ihan umpijäässä ollutkaan. Saakohan löytäjä pitää?

Ikijäätä pakastimessa

Maanantaina vein lapset äitini kanssa asuntovaunulle ja menin vielä mökille jatkamaan siivousta. Tuli sitten siivottua sen hiirenpapanainen kaappikin, josta löytyikin hiirenpesä. Mutta ilman kaverin henkistä tukea en olisi sinne kaappiin uskaltanut mennä. Vähän tuli kyllä mieleen, että mahtaako se rintamamiestalo olla oikea projekti meille, kun kerran noin paljon ällötti tuolla mökillä. Ja sieltähän ei tiedä mitä seinistä ja muualta tulee vastaan.

Sillä välin kun olen siedättänyt itseäni mökillä, kotona liljat ovat viimeinkin avanneet kukkansa. Niihin tuli jo aikoja sitten todella pitkät varret ja olen odottanut kukkia. Ajattelin jo tekivät vain kiusaksi pitkät varret, mutta kukkia ei tulekaan.

Mansikkamaa on viimeinkin alkanut tuottaa oikein kunnon satoa. Ostettiin viime vuonna sellainen "perhemansikka"-pakkaus, jossa oli kolme tainta. Kaikki eri lajiketta, vähän eri aikaan kypsyviä. Taimet olivat sen kokoisia, että niistä piti tulla viime kesänä jo marjaa. Tulihan niistä. Yhteensä ehkä 10 koko kesänä. Rönsyjä tuli senkin edestä. Niin paljon, että niistä vähän laajennettiin mansikkamaata. Tänä kesänä on päästy syömään jogurttia omien marjojen kera. Ja yllärinä, meidän mansikalle tosi pahasti allerginen poika söi yhden mansikan, eikä siitä tullut mitään. Poika oli aivan naama mansikassa, eikä iho edes karhentunut (kun valmiista mansikkamehuista ja muista menee ihottuma verille asti). Mahtaa olla nuo kompostimullalla kasvatetut luomumansikat vähän parempia.

Ja vielä yksi iloinen yllätys eiliselle illalle. Kun tulin mökiltä kotiin auto täynnä hiirten tuhoamaa tavaraa roskiin vietäväksi ja samasta kaapista pyykkiä, en olisi voinut olla onnellisempi kun avasin päivän postin. Arkkikaupan Anne oli minua muistanut ihanalla kukkarolla ja parilla riipuksella. Ja voi kun nuo kortitkin uppos tällaiseen pöllöfaniin. Käykää muutenkin katsomassa Arkkikaupan blogia. Anne on tilannut ihania kankaita. Mä olen yrittänyt muutenkin vakuutella, ettei ihminen tarvi kuin yhden kukkaron, eli mun ei pitäisi käydä siellä Arkkikaupan blogissa ollenkaan.