lauantai 9. maaliskuuta 2013

Maaliskuun 5.-7.

Muistikirja-maaliskuu lähti takkuamaan siinä kohdin kun 5. päivä piti tehdä viesti lehdistä leikatuilla kirjaimilla. Ensin ei ollut lehtiä mitä leikellä, sitten kun löysin ne, piti lähteä töihin. Sitten en keksinytkään mitään järkevää viestiä. Loppujen lopuksi (selattuani n+1 cd:n kansilehdet ja hylättyäni kaikki biisien sanat liian pitkinä) päädyin viestiin: Tänään on hyvä päivä. Vaikka oikeasti tuo tiistai ei todellakaan ollut mikään hyvä päivä. Mutta se onkin sellainen "Note to myself", että jokainen päivä voi olla hyvä päivä.



Tiistaina olin iltavuorossa töissä. Kotona minua odotti pieni katastrofi, johon koko perhe taisi olla yhtä syyllinen. Minä olin edellisenä iltana unohtanut vahavärit (oikein kunnon, ei mitkään muovikynät) lasten ulottuville, mies oli tekemässä lumitöitä ja lapset katsoivat telkkaria... vai katsoivatko. No eivät. Lapset (lähinnä pienempi) oli väritellyt vahaväreillä kaikki lempikirjansa. Olisi edes olleet sellaisia vanhoja pahvisivuisia kirjoja, joita ei juurikaan enää lueta, niin olisin nakannut ne suoraan roskiin. Mutta ei, kaikki väritellyt kirjat olivat niitä tämän hetken suosikkeja, sellaisia kirjoja joista itsekin tykkään ja joita olen kirppareilta metsästänyt, että olisi samaa sarjaa useampi kiva kirja. Pahiten oli väritelty paperisivuinen Kassu Nikkaroi, joka on aivan ihastuttava kirja ja todellakin pojan lemppari. Sitä oli enää mahdoton pelastaa ja kirjaa on myyty mäkkärissä viikon leluna, joten sen saatavuudetakaan ei ollut mitään takeita. Onneksi yksi tuttu on mäkkärissä töissä ja oli onnistunut löytämään varastosta minulle uuden tilalle. Ensimmäinen ajatus noiden muiden kirjojen pelastamiseksi oli kumittaminen. Osa kirjojen kansista on kuvissa jo kumitettukin. Mutta kaverini antoi facebookissa hyvän vihjeen. Suurin osa kirjoista siivottiin voidemaisella silmämeikinpoistoaineella. Se oli tosi tehokasta, mutta ei liian märkää, kun oli voidemaista. Onneksi olin ostanut sitä tarjouksesta, niin ei niin harmittanut tuhlata sitä noiden kirjojen pelastamiseen.

6.3. muistikirjamaaliskuussa oli aiheena Jos raha ja tila eivät olisi esteenä, mitä keräilisit. Helpoin vaihtoehto olisi teitenkin ollut sanoa lankoja. Mutta niitä tuntuu kerääntyvän, vaikka raha onkin esteenä. Jostain sitä rahaa tuntuu noihin lankoihin löytyvän. Sitten tuli mieleeni jotain muuta. Sellaista, mitä jatkuvasti ihailen netistä, mutta harvemmin voin oikeasti ostaa. Ja jos ostankin, niin lapsille, enkä itselle. Mutta jos todella voisin keräillä, niin keräilisin ihan itselle. Nimittäin LELUJA.



Mieheni on kotoisin Turun lähistöltä ja käymme muutaman kerran vuodessa hänen vanhemmillaan kylässä. Lapset eivät ole koskaan käyneet Turussa lelukaupassa, me miehen kanssa olemme. Joka reissulla. Harvoin voimme oikeasti ostaa mitään, mutta on ihanaa käydä katsomassa mitä on tarjolla, hypistellä, ihastella, vertailla, haaveilla... Ihan ensimmäinen hankita ja suurin haave olisi Disneyn animators collection Prinsessa-nukke. Kateellisena olen käynyt monissa blogeissa ihastelemassa näitä prinsessoja. Toisaalta olen yrittänyt järjellä miettiä, että voisihan sitä nytkin tehdä barbeille ja nukeille vaatteita, vaan en tee. Että tulisiko sitä sille prinsessalle tehtyä. En tiedä. Mutta silti haluaisin prinsessan. Unohdin sen tuolta Mä Haluun- sivulta. Legot ovat minun ja miehen yhteinen intohimo. Suurin osa kummankin vanhoista legoista on koottuna joko miehen kotona tai meidän varastossa laatikoissa. Siis KOOTTUNA. Ja voi miten ihania nuo uudet legot ovatkaan. Jos rahaa olisi, meillä olisi ihan kaikki Littlest Pet Shop-hahmot. Minulla, ei lapsilla.

Viimeisimmällä lelukauppareissulla löysin vähän toisenlaisia disneyn prinsessa-nukkeja. Melkein jo ostin yhden, vaikka rahaa ei ollutkaan. Uskoisin, että tämä on hyvin saman kokoinen kuin nuo animators-nuket.


Näiden kahden sivun tekemiseen olisi kyllä voinut panostaa enemmänkin, mutta myöhään illalla telkkaria katsoessa ei oikein enää säteillyt.

7. päivä muistikirjaan tuli kertoa maaliskuusta vuosi sitten. Siitä ei ole paljon kerrottavaa. Yli vuosi tästä taaksepäin on ollut todella rankkaa ja sellaista aikaa, josta en mielelläni puhu, saati julkaise sitä netissä. Vaikka oikeastaan vaikeista asioista on ollut paljon helpompi kertoa täysin vierailla ihmisille, joilla ei ole ennakkokäsityksiä minusta, kuin tutuille. Se siitä. Oikeasti en ole näin synkkä ihminen. Tästä sivusta tuli kyllä juuri hyvä. Todella tumma ja repaleinen, mutta välistä pilkottaa vähän valoakin. Tykkään lopputuloksesta, vaikka aihe minun kohdallani oli aika ahdistava.


Ps: katsotaan osaanko ajastaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti