sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Pääsiäskoristusta SNY:n paketista

Näin nopeasti tulee valmista kun jostain oikein innostuu. Pari iltaa ja paperinaruvirkkaus on valmis. Vähän käsille tuo otti kun tuo paperi naru on tosi karheaa. Rautalankarengas olisi saanut olla aavistuksen pienempi, mutta hyvin se noinkin menee. Katsokaa mikä ihana auringonpaiste täällä on.


Olin kahden vaiheilla tuon koristelun kanssa. Vähän olisi tehnyt mieleni laittaa samassa paketissa tulleet höyhenet tuohon kranssiin. Mutta en tiennyt millä olisin kiinnittänyt ne. Ja mieskin oli sitä mieltä, että pysytään hillitymmällä linjalla. Niinpä kranssiin päätyi ties mistä säästynyt rusetti ja SNY:n paketista tulleet helmet. Kaikki on kiinnitetty vaalealla virkkaukseen tarkoitetulla langalla. Mutta halusin nuo koristeet sellaisiksi, että ne voi halutessaan irrottaa ja vaihtaa. Jos vaikka sittenkin haluaisin laittaa ne höyhenet.


Lopullinen paikka on vielä hakusessa. Toistaiseksi tuo roikkuu takan pellissä. Ja näin nopeasti aloin myös haikailemaan sen luonnonvalkoisen tai pellavanvärisen paperinarun perään. Tiedän nimittäin yhden ihmisen, jonka tyyliin se sopisi täydellisesti. Eli voipi olla, että suuntaan askartelukauppaan ensi viikolla.

Linkki kranssin ohjeeseen löytyy edellisestä postauksesta.

8 kommenttia:

  1. Todella kaunis!
    Onko paperinaru kuinka arvokasta?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi17:03

    Olipa kiva! Ja höyhenet voi kiinnittää vaikka ohueen metallilankaan jonka voi sitte kiertää kranssin ympäri ja saa helposti pois=)

    Tuosta kranssissta voi tehdä laihan tai lihavan omien mieltymysten mukaan (silmukkamäärää ja pituutta vaihtelemalla). Itse en ole kaikkiin muistaakseni laittanut edes sitä sisusrengasta, siksi sitä ei ollut paketissa, mutta tukevampi ja parempi se on renkaan kanssa.

    SNY:si
    Red Dragon: paperinaru maksaa sellaisen 7-8e/vyyhti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa, jos jaksaisi tänään kävelee kaupunkiin ja käymään paikallisessa askarteluliikkeessä kysymässä :). Jos löytyisi oranssia.

      Poista
  3. Anonyymi18:08

    Ompa kaunis kranssi! Nuo helmet tekevät siitä jotenkin niin herkän näköisen. Aivan ihana.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  4. Tulipas siitä hieno!
    leppoisaa viikon jatkoa sinne! :)

    VastaaPoista
  5. Kävin tänään kuopuksen kanssa hakemassa paperinarua. Mietin tässä, että virkata tuolta vyyhdistä vai pitääkö keriä?

    Ja minkälainen tuo rautalankarengas on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun saamastani vyyhdistä ei ainakaan voinut suoraan virkata. Ja kerimisen kanssa kävi ensin vähän huonosti kun onnistuin takkuamaan koko vyyhdin. Siinä olen ainakin tosi hyvä. Rautalankarenkaan ostin paikallisesta askartelukaupasta. Kysyin sitä, kun en oikein itsekään tiennyt minkälainen se pitää olla. Sieltä paperinarujen läheisyydestä myyjä sen haki. Se oli sellainen valkoinen ja aika paksu. Ei mitään taivuteltavaa rautalankaa tosiaankaan. Ja SNY:ni tuossa kirjoittikin, että on tehnyt myös ilman sitä rengasta.

      Poista
    2. Kiitos sinulle vastauksesta. Kunhan tässä aikaa jää, niin pitää kokeilla, jos onnistuisin kerimään ja käynkö loppu viikosta tuota rautalankaa kyselemässä, vai kokeilenko ilman :)

      Poista