Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. lokakuuta 2013

Voitto kotiin!

Voitin tässä taannoin Mimmukan blogissa arvonnan. Olin aivan tyystin unohtanutkin koko arvonnan kun tieto tuli. Sitten odotin saavani vain tuon huivin. Siitäkin olin jo aivan onnessani. En ole ikinä voittanut mitään näin ihanaa. Maanantaina odotti postilaatikossa pakettikortti. Hmm... Postissa ihmettelin, että miten suuri se huivi oikein on kun se on pakattu näin isoon laatikkoon. Hups. Sieltä tuli aika paljon muutakin kuin vain huivi. Olin kyllä niin positiivisesti yllättynyt.

Paketista löytyi huivi, kaksi ihanan muhkeaa kerää lankaa, kaksi itsetehtyä saippuaa (oletan kun ei niissä sydänlankojakaan ollut), suklaata ja kortti.

Kyllä nyt on ollut aivan joulu kun on tullut itse tehtyä kaikenlaisia löytöjä ja sitten vielä saa näin mahtavan paketin. Huivi on aivan täydellinen. Ihanan värinen ja sopivan ohut näille keleille kun iltapäivisin on taas ollut aika lämmin. Huivin malli on tosi kaunis. Yksinkertainen (tosin minä en osaisi tehdä tuotakaan), mutta silti siinä on se jokin juju.

Huivista puheen ollen, en osaa neuloa pyöröpuikoilla. Siis edes tasona. Teen sen verran tiukkaa, että kun silmukat siirtyvät kaapelille, niitä ei saa sieltä enää pois. En tiedä miten noilla pyöröillä kuuluisi neuloa, että silmukat pysyisivät tasaisen kokoisena ja helposti käsiteltävinä. En tiedä auttaako pyöröjen kanssa edes isommat puikot, kun kaapelit on kaikissa kuitenkin pienemmät kuin itse puikko.

PS: Yritin ottaa huivista kuvia käytössä (koska tietysti se pääsi heti käyttöön), mutta tuo uusi kamera piirtää mulle kamalat silmäpussit. En tunnusta, että mulla sellaisia olis, mutta jotenkin mulle kuviin sellaiset tulee. Varsinkin jos vähänkään yrittää käyttää jotain mustavalkokuvaa tai muuta kikkailua.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Erilainen arvonta

TSISiskoilla on 50 lukijan kunniaksi arvonta, mutta vähän erilaisella idealla kuin nämä blogien arvonnat yleensä. Käykääs kurkkaamassa ja osallistumassa tästä.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Saltunraitti arpoo

Vaikka tarjotin onkin jo aivan selvästi MUN, niin voitte te muutkin käydä osallistumassa. ;) Klikkaa kuvaa.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

Arvonta suoritettu

Jihuu. Taas pääsee koneellakin nettiin. Josko tämä bloggailukin saisi taas uutta vauhtia kun laitteet toimii. Tämä lomailu ainakin on hurjaa touhua. Onneksi lomaa on tähän väliin vain viikko. Eilinen päivä meni kuin siivillä. Koko ajan oli jotain touhua. Ja riittää sitä tällekin päivää. Mutta arvonta ehdittiin silti suorittaa eilen. Kopioin kaikki arvonta-kirjoituksen kommentit wordiin ja monistin kahdella ja kolmella arvalla osallistuineiden tekstit. Tulostin ja leikkasin. Ja sitten päästiin lasten lempiosuuteen, sekoittamiseen. Hetken piti paperilappuja keräillä ja varmistaa, että kaikkien arvat ovat mukana. Voittoarpa nostettiin nätisti apteekin paperipussista. Ja voittaja on:


Neili

Minun tyttösestäni ei kuitenkaan tullut Sofi vaan Lulu. Lulua ehdotti JohannaMarjut. 
Jotenkin tuo äiteen muistelo siitä, että minun "lapsillani" tapasi olla kaksiosaiset nimet, jäi kaihertamaan. Joten voi olla, että Lulu saa vielä nimelleen jatkoa. Oikeilla lapsillani on ihan tavalliset yksiosaiset nimet, emmekä missään nimessä miehen kanssa halunneet mitään viivaliisaa. Mutta lapsuudessa minun "lapsillani" oli kyllä vähintään joku etuliite nimessä. Taidankin skannata teille yhden kuvan, niin näette, ettei tämä Lulu ole ihan ensimmäinen nukkeni.

Ja sitten se mystinen palkinto. Tässä se nyt on.


Kaksi tiskirättiä Novita Bambusta, pikkuinen kukkaro ja lakumagneetit. Tiskirättien ohjeet löytyvät netistä ja ovat mielestäni kaikista ihanimmat tiskirätit mitä olen nähnyt. Olen tehnyt samoilla ohjeilla itsellenikin rätit. Poika ja Tyttö. Olen tarkoituksella yrittänyt tehdä niin löysää kuin osaan, että noille tiskiräteille tulisi edes vähän kokoa. Eivät ne kovin isoja ole, eikä tuo käsialakaan mitään liian löysää ole.
Kukkaro ja magneetit ovat Arkkikaupasta. Olen jo aiemmin tuskaillut, että miten monta kukkaroa ihminen voi itselleen ostaa. Nyt olen siirtynyt siihen, että ostan näitä namusia muille. Suloisen pieniä magneetteja en vain voinut jättää sinne. Lapsetkin saivat omansa kun käytiin myyntipaikalla.

Kun paikallinen lankakauppa lopetti, ostin alesta kerroslaskurin itselleni. Se onkin tullut tarpeeseen. Jo Lulua tehdessä se oli kätevä, mutta noiden rättien kanssa ihan ehdoton. Bambu-lankojakin oli näemmä tullut hamstrattua. Ja eilen kävin Anttilassa enkä päässyt tarjous bambujen ohi tyhjin käsin. Aika toivotonta.

Neili ja JohannaMarjut laittakaahan osoitetiedot tulemaan sähköpostilla tmk.tuominen @ gmail.com niin laitetaan palkinnot tulemaan. Neilille siis luvassa tuo yllä näkyvä kasa ja JohannaMarjut saa yllätyspalkinnon.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

1v ja kivaa tiedossa

Olikohan se toukokuussa kun se blogin 1v jo tuli täyteen, mutta nyt vasta päästään juhlimaan. Ensin esittelen uusimman tuotokseni.

Lainasin kirjastosta Arnen ja Carloksen nukkekirjan. Olen kyllä näistä nukeista kuullut monesti ennenkin ja ihmetellyt mitä ihmeellistä niissä on. Jotain siinä taitaa olla. Nimittäin tätä ensimmäistä tehdessä ajatukset kulkivat koko ajan seuraavaan ja sitä seuraavaan nukkeen. Tämä ensimmäinen on ehdottomasti minun ja vain minun. Lapset saavat omansa myöhemmin. Ja sitten on yhdelle tutulle pikkutytölle tiedossa näköisnukke. Ja töihinkin olisi ihana tehdä yksi hoitsunukke tunnelmaa keventämään. Vaihekuvia on aika vähän, sillä tämä valmistui alle viikossa. Lomalla en siis saanut aikaan oikein mitään, mutta heti kun menin takaisin töihin, alkoi käsityörintamallakin tapahtua. 


Tyhjä katse ja päätäkin särkee...





Tässä hän nyt on.

Arvonta


Toistaiseksi nukke on ilman vaatteita ja NIMEÄ! Siinä kohtaa te astutte kuvioon. Yhdistetään tämä nyt siihen 1v juhlintaan ja laitetaan käyntiin arvonta. Palkinto on vielä mietinnässä (nukke se EI ole) ja sitäkin saa ehdottaa. Tyttöni mielestä jättisuuri karkkipussi olisi hyvä palkinto, mutta haluaisin kuitenkin tehdä itse jotain. Saa nyt nähdä.

Arvonnan säännöt:
Kommentoi tätä kirjoitusta ehdottamalla nukelle nimeä. Nimiehdotuksella saa yhden arvan.
Liittymällä lukijaksi (tai olemalla jo) saa toisen arvan.
Kolmannen arvan saa jakamalla alla olevaa kuvaa ja mainostamalla arvontaa.

Mainitse kommentissasi myös monellako arvalla olet mukana. Jos kommentoit anonyyminä, laitathan kommenttiin nimimerkin, josta sinut varmasti tunnistaa, jos voitto osuu kohdalle.

Osallistumisaika päättyy 14.7. klo 24:00 ja arvonta suoritetaan 15.7.








Kun aloin tekemään tätä nukkea nappasin vain laatikosta sopivan väristä lankaa ihoksi (Novita Wool) ja samaa lankaa jonkun aloitetun kerän alushousuiksi. Jossain kohtaa sitten tajusin, ettei tuo värivalinta osunut sinne päinkään tämän tytön tyyliä ajatellen. Tyttö on aika rock-henkinen ja niin tulevat muut vaatteetkin olemaan (vink vink nimen mietintään). Tein sitten pienen kivan yksityiskohdan alushousun takapuolelle. Jos vaikka mekon alta vilahtaa... ;)

Tuota ihon väristä lankaa meni melkein kokonainen kerä. Tätä väriä täytyy siis hamstrata nukkeinnostusta varten niin kauan kun sitä on saatavilla. Tarjousvärejä woolista lähtikin jo mukaan. Melkein 4v vanha vanupussikin saattaa tänä vuonna tyhjentyä lopullisesti. Eli sitäkin pitää ostaa lisää. Riittoisaa tuo on kyllä ollutkin.
Onnea arvontaan!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tasaluku

Ohhoh, ihan huomaamatta on tullut 10 000 katselua täyteen tässä blogissa. Olen tosi onnellinen siitä. Sen kunniaksi lupaan, että vielä tämän kuun aikana järjestän arvonnan. Mitä minun tekemää haluaisitte palkinnoksi?

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ja voittaja on...

Arvontaan osallistuminen on päättynyt ja arvonta suoritettu.
Pinkki-mustat pannulaput voitti

Purppura Perhonen




Laitahan minulle yhteystiedot tulemaan sähköpostilla tmk.tuominen @ gmail.com (välit tuosta pois), niin laitan paketin tulemaan.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Vielä ehtii osallistua...

...arvontaan. Käykääpäs kertomassa sinne arvonta-kirjoitukseen mitä itsetehtyä teidän elämäänne kuuluu.


maanantai 21. tammikuuta 2013

Mukavaa tiedossa

Tässä patalappuinnostuksessa on tullut tehtyä yksi ylimääräinen lappupari. Niinpä ajattelin olla mukava ja pistää sen jakoon. Nyt on siis tulossa ARVONTA.



Ja koska perinteinen arvontakaava tuntuu nyt vähän tylsältä, niin päätin keksiä muuta. Jokainen osallistuja saa vain yhden arvan eli kaikki ovat samalla viivalla. Arvan saa kun kommentoi tähän kirjoitukseen. Jos kommentoit anonyyminä, niin laitathan viestiin jotain josta tunnistan sinut, jos voitto osuu kohdallesi.
Kommentissa toivoisin sinun kertovan mitä itse tehtyä sinun kotoasi tai muusta ympäristöstäsi löytyy. Sen ei tarvitse olla sinun itse tekemääsi, vaan lahjaksi saadut käsityöt kelpaavat myös.
Arvontaan voi osallistua Su 3.2.2013 eli Valon päivään asti. Suoritan arvonnan viimeistään 4.2.


Itse mietin tätä paljon ennen kuin tein tuon aikaisemmin julkaisemani kilpailuvideon. Läheskään kaikki kivat asiat eivät siihen kolmen minuutin videoon mahtuneet. Aika paljon jonkun käsin tekemiä asioita ympäriltäni löytyy ja huomasin kasvaneeni käsitöiden ja niiden tekijöiden keskellä.

Arpaonnea kaikille!!

Ja mitäs mukavaa minulle on tiedossa? Osallistuin ensimmäistä kertaa SNY kierrokselle. Siis kevät 2013 kierrokselle. Pääsen kokoamaan omalle salaiselle neuleystävälleni ihania ystävänpäivä- ja keväisiä paketteja. Ja joku toinen puolestaa muistaa sitten minua. Parit on jaettu ja mukava kevät voi alkaa. Postia odotellessa.




torstai 8. marraskuuta 2012

Arvontaa arvontaa

Suvi Pöljän Puuhia -blogista arpoo jo isänpäivänä eli ihan pian. Käykäähän osallistumassa.


maanantai 15. lokakuuta 2012

Joulukalenteri ja arvontaa

Voi kääk. Törmäsin tänään ihan ensimmäiseen blogi-joulukalenteriin ikinä. Eikä siinä paljon muuta sitten tarvittukaan. Nyt olen metsästänyt niitä oikein urakalla, että saisin OMANI myös täyteen. 
Eli jos joulukalenterissasi on tilaa tai muuten haluat minua tai lapsiani joulukuussa muistaa, niin mukaan vaan kalenteriini, joka löytyy ylhäätlä omalta välilehdeltään.

Ja sitten tällä joulukalenterin bongausmatkalla löysin blogiviidakosta myös arvonnan. Sinne vaan kaikki muutkin.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Neulearvuutus

Arkkikaupan haasteessa #32 aiheena oli lakuvärit. Osallistuin jo haasteeseen Geishalla, joka aivan sattumalta sisälsi noita lakuvärejä. Mutta niin kuin kävi pitsinkin kanssa, niin myös tämä lakuväri-haaste inspiroi minua enemmänkin. Mielessäni on ollut eräs työ jo pidemmän aikaa ja nyt valitsin siihenkin lakuvärit. Sopivan langan löytäminen ei ollut ihan helppoa. Nyt näkyy (ainakin novitalla) olevan kovasti pinnalla luonnonläheiset värit. Minä olisin kaivannut kirkasta pinkkiä. Mikään kovin kirkas tuo ostamani lanka ei ole. Ihan vain siksi, että oli tyydyttävä siihen mitä oli tarjolla. Lankakauppaan asti en tällä kertaa päässyt.

Nyt pääsette sitten arvuuttelemaan.

Mitähän tuosta kuvan alusta mahtaakaan tulla?

Oikein/lähimmäksi arvanneelle lähtee pieni palkinto.


Olihan outoa piiiitkästä aikaa tarttua puikkoihin. Neulominen tuntuu virkkaamisen jälkeen jotenkin hitaalta, kädet ovat kipeät aivan oudosta kohdasta ja oikean käden sivussa oleva kovettumakin alkoi taas vihoitella. Jos nyt tämän rutistaa valmiiksi ja sitten taas virkkaa.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Arvonnan tulos

8.8.2012 vähän yli 8 (tai oikeastaan 20) suoritettiin loma-arvonta. Kirjoitin huimat 4 arpaa, sekoitin niitä kannellisessa rasiassa koko sen ajan kun onnetar eli esikoinen pesi hampaitaan (eli sen vaaditut kaksi minuuttia). Aika hienosti osasi 5v vähän koitella lappuja ennen kuin nosti.



Eli voittaja on

ahle

Laitahan mulle sähköpostia tmk.tuominen (at) gmail.com

Toiveena oli nyt lähinnä pieniä virkkauksia. Niitä on ehkä luvassa ja vähän jotain muutakin. Olisi ainakin neljä projektia odottamassa toteutusta. Ja hyviä ideoita löytyy netistä koko ajan lisää. Oma tyttöni toivoo joka päivä sitä askartelua mitä Neppajymykerhossa tehdään. 


Nyt sitten kuitenkin esittelen vähän sitä keskeneräistä, mitä ei pitänyt esitellä. Rupesin tekemään ensimmäistä vähän isompaa liinaa. Pelaan kuitenkin varman päälle ja valitsin mallin, joka koostuu paloista. Se sopii mulle hyvin. Joka paljon kohdalla tulee se tunne, että on saanut jotain valmista aikaan. Ja jos en tällä tiukalla aikataululla saakaan sitä valmiiksi, tai kaverilta saatu lanka ei riitä, niin palat voi sitten käyttää johonkin muuhun.
Oli aika yllättävää kuinka nopeasti opin ulkoa tuon mallin. Toiseen palaan vielä vähän lunttasin silmuikoiden määriä, mutta nyt teen jo ulkomuistista. Se tuntuu mukavalta kun ei koko ajan tarvi pitää kirjaa sylissä.

Yksittäinen palakin on aika nätti.

Tähän mennessä valmistuneet palat. Yhteensä noita pitäisi tulla 7 ja niiden väliin tulee pienet kukkaset kun ne kiinnitetään. Lisäksi ympärille tulee vähän "verkkoa".

Uusi pala koukulla. Ohje on tuosta kirjasta.


Tänään kävin hakemassa lahjoituspurkkeja yhtä toista projektia varten. Jos huomenna ei sada niin voisin vaikka tehdä välillä muuta kuin virkata tai istua koneella. Vaikka tuo liina nyt kyllä kaipaisi mun huomiota vielä hetken.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Loma-arvonta

Tänään alkaneen neljän viikon loman kunniaksi laitetaan käyntiin taas arvonta. Tällä kertaa säännöt ovat vähän erilaiset. 

Jokainen saa yhden arvan kommentoimalla tähän kirjoitukseen. Toivoisin että kertoisit kommentissasi mitä haluaisit blogistani lukea tai täällä nähdä? Mikä saisi sinut tulemaan blogiini uudelleen?

Palkinnoksi voittaja saa valita kuvan macrame-käsikoruista ja pienistä virkatuista liinoista yhden. Palkintoja arvotaan 1 kpl jokaista 10 kommentoijaa kohden. Eli 10 kommentoijaa on yksi voittaja, 20 kommentoijaa on kaksi voittajaa jne. Arvonta suoritetaan ke 8.8.2012 iltasella.



Today started my and my kids summerholiday. That's why I'm having a little lottery on 8.8.2012. 

Everyone can get one lottery ticket by commenting to this post. I'd like you to tell what would you like to see or read from my blog? What would make you come again?

Winner can choose one of the prizes in picture. Macrame bracelet or little crochet lace. And I'm gonna draw one lot for every 10 comments. So 10 comments means one winner, 20 comments means two winners etc.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Giveaway

Gleeful Things blogissa on meneillään paljasjalkasandaaleiden arvonta. En saanut vastausta lähetetäänkö palkinto Suomeen, jos voittaja sattuu siellä asumaan, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Here is nice giveaway in Gleeful Things blog.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Sisustusarvonta

Ja koska edellisessä kirjoituksessani totesin, että sisustusblogit pitäisi minulta kieltää, mutta kukaan ei ole minua täällä vahtimassa, olen tietenkin löytänyt tieni niihin.
Ja löysinpä sitten arvonnankin. Ei muuta kun muutkin osallistumaan.




Edit: Heti perään löytyi toinenkin sisustusarvonta. Sinne myös muutkin kurkkimaan.


sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Arvontaa arvontaa

Tällä kertaa mainostan muiden arpajaisia. Voi miten ihanasti saiskaan omia askarteluja eteenpäin jos tämän voittais. Mutta voittehan mun kanssa kilpailla tästä palkinnosta. :)

Maissin arvontaan tästä.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Lauantai-illan lotto

Ihan ensin hurjan suuri kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Ja mukavaa että lukijoiden määrä tuplaantui, vaikka lukijaksi saa edelleenkin liittyä.

 Vaikka lotto näin kesäisin arvotaankin vasta sunnuntai-iltana niin meillä oli tänään tämä kesäarvonta. Melkein luulin että menee arpominen huomiselle, mutta ehdinpäs sittenkin kirjoittaa kaikki 18 arpaa. Mies toimi onnettarena, silmät tiukasti lauantai-illan dekkarissa.

Kaikissa arvoissa lukee jotain, mutta sekoituksen jäljiltä vain yksi sattui olemaan tekstipuoli ylöspäin.
Ja virallisen arvonnan perusteella voittaja on


Laitathan osoitetietoja tulemaan niin saan paketin postiin.

Ja koska arpominen on mukavaa, niin käskin onnettaren nostaa toisenkin lapun. Yllätyspalkintona on vapaavalintainen amigurumi. Valinnan saa suorittaa niistä mitä olen valmiiksi ehtinyt tehdä ja mitä on jäljellä. Ilmoitan alkuviikosta vaihtoehdot. Yllätyspalkinnon voitti


Monien vaiheiden kautta päädyimme laittamaan talomme myyntiin. Tulevana maanantaina meille tulee kuvaaja ottamaan myyntikuvia. Sitä varten talossa on keskiviikosta alkaen ollut meneillään suursiivous ja viimeiset fiksaukset. Tässä kaiken koettelemuksen keskellä on todella huomannut ketkä niitä ystäviä ovat. Ja on ollut ihana huomata että yllättäviltäkin tahoilta on tullut konkreettista ja henkistä tukea. Ne jotka taloa tulevat katsomaan luulevat varmaan, että täällä on yritetty sisustaa käsitöillä, mutta ei. Olen enemmänkin yrittänyt piilottaa liiat kankaat, langat ja keskeneräiset käsityöt. Ja kun tästä suursiivouksesta päästään ja ehdin taas istua television ääressä niin pakko sitä jotain tikkuamista on pitää kädessä, niin ihan kaikkea ei vielä voi pakata muuttolaatikkoon. Tuota käsityöpöytääni siivotessa keräsin talteen säästämiäni langanpätkiä. Lähinnä olin säästänyt niitä amigurumien viimeistelyjä varten. Silmiin, neniin, kukkasiin ja avaimenperälenksun kiinnitystä varten. Mutta päätinkin sitten solmia ne yhteen pitkäksi kirjavaksi langaksi ja virkata isoäidinneliön. Tälläinen tilkku siitä sitten tuli.

Stressineliö
Mansikoita odotellessa, mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille!!
 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesäarvonta

Koska oma kesäni ei ole lähtenyt matkaan oikein mukavasti, eivätkä säätkään ole suosineet, ajattelin piristää itseäni (ja teitä lukijoita) ARVONNALLA.

Arvonta suoritetaan La 7.7.2012


Arvontaan pääset mukaan kommentoimalla tätä kirjoitusta. Jos lisäksi liityt lukijaksi tähän blogiin (oikeassa sarakkeessa sininen nappula, jossa lukee liity tähän sivustoon), saat toisenkin arvan. Ja kolmannen arvan voit tienata jakamalla linkkiä tähän arvontaan joko blogissasi tai facebookissa. Ilmoitathan kommentissa monellako arvalla olet mukana.

Palkintona on keraaminen kumisaapas (joka on ihanan retro, mutta ei vain istu meillä mihinkään tällä hetkellä), 30 ml tuubi Oriflamen käsivoidetta ja minun virkkaama amiguruminorsu.



Nyt vain paljon jakoa tälle blogille ja arpaonnea kaikille!