Näytetään tekstit, joissa on tunniste amigurumi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste amigurumi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. toukokuuta 2013

Laskiaispulla

Juurihan se laskiainen oli, että ei paljon myöhästynyt tämäkään virkkaus. Ensi vuotta ajatellen on hyvissä ajoin valmis.

Harvinainen lintu

Meidän pihassa lentelee taas leppälintuja. Tällä kertaa ei ole puupinoa mihin tehdä pesä. Toivottavasti löytävät suojaisan paikan, sillä niitä käkiäkin täällä todistetusti on.
Myös yksi toisenlainen lintu istui pienessä koivussa. Tämä muuttaa äidin luo. He voittivat jostain arpajaisista linnunpöntön, mutta heillä ei ole yhtään puuta mihin laittaa se. Tällä hetkellä se on sisällä ja lupasin tehdä siihen asukin.
Näyttää siltä, että on aivan päivistä kiinni koska meidän angervot puhkeavat täyteen kukkaan.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Minimunat

Kovin on ollut pientä tämä pääsiäisen touhuaminen meillä. Perinteiden mukaisesti kävimme lankalauantaina lasten kanssa trullittamassa ja illalla kokolla. Siinä välissä minä ehdin kärsiä elämäni pahimman päänsäryn, joka onneksi meni ohi miehen migreenilääkkeellä. Jos yhdestä kirkkaasta päivästä (ulkona olin aurinkolasit päässä) tulee näin sairaaksi, en halua kesää tänne. Yleensä minun päänsärkyni menevät nukkumalla ohi. Tämä oli sitä laatua, että heräsin päänsärkyyn, enkä pystynyt enää nukkumaan.



No mutta se siitä. Jotain kuitenkin on tullut näperreltyä. Ensinnäkin tein joulukalenterivaihtoon näitä Happy Flowereita ja nyt vihdoin sain tehtyä meille kotiin oman. Tästä puuttuu vain se viimeinen häntä. Hemtexin minikerät olivat juuri sopivan värisiä tähän ja muuten on käytetty SNY:n lähettämiä helmiä.



Nyt en enää muista minkä blogin kautta löysin nämä suloistakin suloisemmat virkatut munat. Ohje kuitenkin löytyy täältä. Ohje on tosi helppo. Ensimmäisen munan tein tässä koneen äärellä ja seuraavat jo ulkomuistista. Kuten tuossa ohjeen kuvassakin näkyy, munat mahtuvat hienosti kämmenelle. Omassa kuvassani on virkkuukoukku luomassa sitä mittasuhdetta.



Ennen pääsiäistä innostuin taas tekemään yhden tiskirätin. Aikaisemmatkin tiskirättini (Novitan bambusta) ovat olleet aika pieniä, mutta tämä blend bamboosta tehty veti kyllä pohjat. Seuraava täytyy tehdä paaaaljon suuremmilla puikoilla kun en näemmä osaa löysää tehdä. Olen nimittäin nähnyt tästä samasta ohjeesta tehdyn ihan normaalin kokoisen tiskirätinkin. Ilmainen ohje löytyy täältä.Tämä kyllä jotenkin sopii noiden minikokoisten munien kaveriksi.




Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille. Minä menen nyt tekemään viimeiset muistikirjan sivut valmiiksi, jotta ehdin ne julkaista maaliskuun puolella. Huhtikuulle pitäisi myös tehdä kalenterisivu. Onneksi ei ole jäänyt viime tippaan sekään. :)


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Geisha

Pitkästä aikaa pääsin virkkaamaan amigurumia ilman ohjetta ja purkamiseksihan se meni useammankin kerran. Mutta on se silti jotenkin mukavaa touhua. Tekele ei ole ihan yhtä suloinen kuin esikuvansa, mutta ihan kiva kuitenkin.

Uutta ja vanhaa geishaa

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Bamse

Tsadaa, sieltä se alkaa hahmottua. Jouduin tekemään kaksi hattua kun hetken katseltuani totesin, että ensimmäinen on liian pieni. Toisesta tuli parempi.

Muutama sananen näistä langoista. Molemmat ovat Novitan. Ruskea on minikerä-pussista ja sinen Pehmo vauva -nimistä lankaa, jota on ollut myynnissä ainakin Tokmannilla. Tuo pehmovauva on ihan karmeaa lankaa. Kerällä tuntuu ihanan pehmeältä ja mukavalta, MUTTA heti kun siitä yrittää tehdä jotain, se muuttu pörröisen ja nukkaisen näköiseksi. Näissä amigurumien virkkauksessa se ei niin haittaa. Yhden pipon olen siitä langasta tehnyt ja se oli heti uutena sen näköinen kun olisi käynyt monta kertaa pesussa. Eikä tätäkään kovin helppo ollut virkata. Mutta kun tuo sattui olemaan ainut sopivan värinen lanka, mitä valmiiksi oli. Sekin viikon takaisen siivouksen jäljiltä varaston perukoilla.

Tämä on ensimmäinen työ jota varten ostin huopaa ja tein silmät ja muita yksityiskohtia huovasta. Vähän meinasi hermo mennä. Nimittäin se perus askarteluliima ei aluksi tehnyt muuta kuin sotki. Ompelin sitten joka osaan vähän lisää yksityiskohtia niin pysyvät ainakin naamassa kiinni, mutta silti tuntui, että nenä meni vinoon jne. Onneksi nyt kauppareissun jälkeen näytti liima ottaneen ihan hyvin kiinni. Taisin siis olla vain liian kärsimätön.

No näyttääkö se yhtään Bamselta? Tämä taitaa suurin virkkaamani hahmo tähän mennessä. Korkeus hatun yläreunaan on 20cm. Otin päätä varten vähän liian pienen koukun (sen toistaiseksi ainoan pehmustetun) ja ensin näytti, että päästä tulee liian pieni. Sitten taisin keskittyä enemmän televisioon kun virkkaamiseen, mutta en viitsinyt suurta päätä purkaakaan. Tein sitten muun nallen siihen sopivaksi. Ja oikeastaan aika hyvän kokoinen tuosta tulikin.

Bamse edestä

Bamse takaa

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Arvaa kuka?

Tein tänään todella surkean reissun peräkonttikirppikselle. Myyntiä ei tullut juuri mitään, mutta ei se niin haitannu. Kun saavuin paikalle ja sain takaluukun auki, koijarit hyökkäsivät kuin haaskalle haistelemaan mitä mahtaa löytyä. Ei minua oikeastaan kiinnosta se, että suurin osa tänään myymästäni tavarasta on aivan varmasti myynnissä siellä ensi viikonloppuna, mutta eri autosta. Minua ärsyttää tapa jolla tungettiin siihen viattoman oloisena katselemaan ja kyselemään ja samaan aikaan euron kuvat paistoivat silmistä.
Virkkasin jo siellä kirppiksellä, sen mitä siellä nyt pystyi virkkaamaan. Kotona oli taas tosi paha mieli ja päätin sitten vain virkata, ettei tarvi ajatella mitään. Ja kas kummaa, aikamoista terapiaa tuo virkkaaminen taitaa olla. Nimittäin ei kaikkia pieniä piiperryksiä virkatessa ehdi murehtia turhia.
Arvaattekos mikä näistä irtonaisista osista on tulossa? Tämä on taas yksi niistä jutuista, jotka olen toteuttanut omasta päästä ja piirretyn hahmon perusteella.
Irtonaisia osia. Ja kiva kun tämä bloggeri haluaa välttämättä pitää tämän kuvan näin päin.

Muutenkin olen aikamoinen iltavirkku ja varsinkin käsitöiden kanssa tuppaa käymään niin, että vain virkistyn yötä kohti, enkä malttaisi millään lopettaa. Tässä kuitenkin kuva siitä kohtaa mihin tänään päätin lopettaa. Jätetään jotain huomisellekin. Voihan sitä aina kuvitella, että nousee lasten kanssa ja virkkaa samalla kun lapset katsoo aamupiirrettyjä.

Vielä vähän puuttuu.

Toissaöisen idean seurauksena syntyi tällainen luonnos lasten kerrossängystä. Kun yhtään ei vielä tiedä mihin me tästä päädymme ja koska, niin täytyy varautua myös siihen, että joudumme sijoittamaan lapset yhteen pieneen huoneeseen. Ihan perus, halpiskerrossängyt, eivät oikein sytytä ja ihanat ja inspiroivat sängyt ovat aivan liian kalliita. Eihän tuon tekeminenkään mitään ilmaista ole, mutta olisi se ihana kun kerrankin meilläkin olisi jotain ihanaa ja uniikkia. Ja saahan sitä ainakin haaveilla, eikö vain?


Kerrossängyn luonnos.

Ai niin, tulihan sitä tehtyä tänään muutakin kuin virkattua. Vietin laatuaikaa tytön kanssa sillä välin kun poika vielä nukkui päiväunia. Testailin uutta kirpparilöytöä eli piirustuslevyjä. Selvästi näillä olisi helpompi piirtää tusseilla. Vaikka puuvärit kuinka teroitti teräväksi niin silti jäi jotakin pieniä koloja, joita piti viimeistellä. Varsinkin tuossa perhosessa. Mutta ihan mukava oli vain väritellä ja jutustella tytön kanssa kaksin. Aika harvoin meillä sellaista yhteistä aikaa on.
Tunnettekos näitä?
Ja mitähän jos nyt jätettäisiin tämä pöllö valvomaan ja minä yrittäisin mennä nukkumaan? Taitaisi olla hyvä ratkaisu.

Hyvää yötä!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesäarvonta

Koska oma kesäni ei ole lähtenyt matkaan oikein mukavasti, eivätkä säätkään ole suosineet, ajattelin piristää itseäni (ja teitä lukijoita) ARVONNALLA.

Arvonta suoritetaan La 7.7.2012


Arvontaan pääset mukaan kommentoimalla tätä kirjoitusta. Jos lisäksi liityt lukijaksi tähän blogiin (oikeassa sarakkeessa sininen nappula, jossa lukee liity tähän sivustoon), saat toisenkin arvan. Ja kolmannen arvan voit tienata jakamalla linkkiä tähän arvontaan joko blogissasi tai facebookissa. Ilmoitathan kommentissa monellako arvalla olet mukana.

Palkintona on keraaminen kumisaapas (joka on ihanan retro, mutta ei vain istu meillä mihinkään tällä hetkellä), 30 ml tuubi Oriflamen käsivoidetta ja minun virkkaama amiguruminorsu.



Nyt vain paljon jakoa tälle blogille ja arpaonnea kaikille!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannuksen taikaa

Juhannusaatto oli varsin tuottelias päivä. Lapset viettivät aikaa mummon kanssa, muut saunoivat, uivat, grillasivat ja joivat. Minä virkkasin. :) Tässä tulos. Turkoosilla norsulla onkin jo uusi koti.

Norsut ja possu.
Maisemissa ei ollut valittamista. Itse vain en ole veden ääreltä kotoisin, eikä uiminen ole mikään lempiharrastus. Niinpä jätin kylmän veden vesipedoille ja istuin varjossa.

Miehen suvun mökin yksityinen uimalampi.


Juhannuspäivän iltana ajelimme miehen kanssa etsien kyläpaikkaa. Kun sellaisen löysimme, muut vieraat toivoivat mäyräkoiraa. Tällainen "peräseinäjoen muotovalio" siinä yön pikkutunteina sitten valmistui.

"Putkikassi"

Osasin sentään jonkinlaisen kukkaseppeleen tehdä. Mutta ei tämä kyllä mitään priimaa ole. Kasassa pysyy joten kuten. Tyttö oli kuitenkin ihmeissään tästäkin vähästä.
Yrmeä juhannusneito
Ja tällaista oli kotona tapahtunut kun olimme poissa. Kauniit liljat kukkivat. Mansikkamaalla oli kukkia valtavasti ja vähän jo raakileitakin. Viime kesänä ostimme muutaman mansikantaimen. Niiden piti viime kesänä jo tuottaa marjaa (alle 10 marjaa taisi tulla), mutta rönsyjä ne tekivät aivan valtavasti. Laajensimme mansikkamaata rönsyistä ja tosi hyvin ovat nekin lähteneet kasvamaan. Tänä vuonna odotettavissa on enemmän mansikoita kuin viime vuonna. Harmi vain kun meillä on yksi pahasti mansikka-allerginen. Taidan saada syödä yksin kaikki mansikat.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Surumielinen pupu

Eilen oli aika surumielinen ilta. Niinpä virkkasin paikallisessa pubissa tällaisen surumielisen lurppakorvaisen pupun. Toivottavasti tämä juhannusreissu tästä muuttuu iloisemmaksi.

Luppakorvapupu

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Kaikenlaisia käsitöitä

Tällä viikolla olen kärsinyt niin infernaalisesta hammassärystä (ja käynyt kaksi kertaa hammaslääkärissä), ettei kovin paljon valmista ole tullut. Jotain kuitenkin ja tänään ainakin  koko viikon edestä. 

Pojalla oli kolmessa turkoosissa paidassa, toisessa hihassa, useampi pieni reikä. Ostin jokin aika sitten Me&I:n siilipaidan juuri tätä paikkausprojektia varten. Tässä paidassa oli niin monta reikää ettei yksi siili riittänyt sitä paikkaamaan. Niinpä tähän tuli uudet hihanpätkät. Vielä pitäis saumurilangat huolitella piiloon. Ja muut paidat odottaa edelleen paikkausta.
Turkoosin paidan elämää jatkettiin Me&I siilipaidan paloilla.
Ainut tällä viikolla valmiiksi asti tehty amigurumi. Yrittää olla ukkeli leijonapuvussa. Jotenkin en nyt ole tyytyväinen näihin huppuhahmoihin, vaikka muiden tekeminä ne näyttävät kaikista söpöimmiltä. Höh.


Ja näistä kiitos äidilleni. En löytänyt pojalle sopivia kesähousuja mistään. Pienille pojille näyttää olevan myynnissä vain sortseja ja farkkuja. Tytöille on legginssit, mutta pojille ei mitään siihen tilalle. Ostin sitten tuon ruskean neuloksen ajatuksena jos jaksaisin jossain vaiheessa niistä pojalle housut ommella. Tänään äiti tuli käymään. Laitoin hänet ensin vain piirtämään kaavat, sitten leikkasimme kankaat. Ja koska oli kerrankin lapsenvahti paikalla ja tavarat jo valmiiksi levällä, niin tuli sitten ommeltua kahdet banaanisuklaajoogahousut. Kaava on 4/2007 Ottobresta. Pojalla on käytössä 98-104 cm kokoisia vaatteita. Näistä housuista suurin koko oli 92 cm ja alkuperäisessä kaavassa ei ollut noita pitkiä resoreita. Ajattelin että hoikalle pojalle tulee noiden resorien avulla ihan sopivat housut. Ja niin tulikin. Olisi itse asiassa olleet ihan hyvät ilman resoreitakin! Mutta nyt menee tosi pitkään kun vyötäröltä ja lahkeista saa tarvittaessa käännettyä lisää mittaa.
Housujen tarve on tällä hetkellä todella suuri, kun poika opettelee kuivaksi. Näistä housuistakin on vielä saumurilangat siistimättä. Poika sovitti toisia housuja ja kas kummaa, heti tuli pissa. No siihenhän nämä tehtiin.
 
Banaanisuklaajoogahousut

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Viikonlopun virkkaukset

Lueskelin viikonloppuna Ravelrystä englanninkielisiä ohjeita ja olin jotain ymmärtävinäni. Niinpä testasin tuota huppupäätyyliä. Näihin kahteen kaveriin en ole ihan tyytyväinen. Toisen naama pullottaa tuolta hupusta ja toinen hukkuu huppuunsa. Kolmas on koukulla valmistumassa, saa nähdä mitä siitä tulee. Olen nähnyt jotain vähän tähän tyyliin tehtyjä amigurumeita ja ne ovat suloisia, nämä eivät. Tai sitten olen vain liian kriittinen.

Huppupäiset nallekaverukset.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Matias

Miten mä olen voinut unohtaa tämän? Melkein unohtui julkaista, vaikka ensin aivan kihisin innostuksestsa tämän kanssa. Mutta nyt lahja on jo saajallaan eli tämän tohtii julkaista.
YO-koneistaja Matias

Viikonlopun virkkaukset

Mistä tietää että on kesä?

Siitä että tälläisellä anti-puutarhaihmisellä on multaa kynsien alla. Vielä kun olisi pihkaa jalkapohjissa.
Ihan laiskana täällä ei ole makoiltu, vaikka enimmäkseen onkin ulkoiltu. Tällaisia kavereita on siellä ulkona sitten tupsahdellut. Ja tästä näkee mitä tulee kun tekee ilman ohjetta. Ei koskaan kahta samanlaista. Arvaatteko mistä puput ovat saaneet innoituksensa, vaikka eivät ihan täysin samanlaisilta näytäkään?
 
Puput ja pöllöt

torstai 24. toukokuuta 2012

Mari ja bunny

Tänään Miia-tyttönen ja leijona matkasivat uuteen kotiin. Mutta ei hätää, uudet kaverit valtaavat meillä jo paikkoja. Pääosin eilen virkattu ja tänään kasattu kahvila-bunny. Tämä pupu sai viimeistelynsä kahvilassa.
Kahvila-Bunny
Ja toinen tänään valmistunut kaveri on Sairaanhoitaja Mari. Työkaverit ymmärtävät kyllä tämän nimen vitsin. Harmillisesti tuo päähän käytetty villalanka on monisävyistä ja sävyn vaihtuminen osui keskelle otsaa. En viitsinyt purkaakaan, vaikka vähän tuo kyllä häiritsee. Ja vahingossa muistin ottaa vaakakuvankin.

Sairaanhoitaja Mari

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Leijona

Kolmas pikkuinen leijona. Tämä ehkä muuttaa jo huomenna.

Niin ja en taaskaan muistanut ottaa vaakakuvaa.


tiistai 22. toukokuuta 2012

Tilaustypy Miia

Nyt on valtava draivi päällä eli koukko koko ajan kädessä. Tämä ei ole edes ainut mitä olen tänään tehnyt, mutta ainut joka tuli valmiiksi. Niin ja sitten viimeistelin sen lahjan, jota en voi vielä julkaista. Vaikka niin mieli tekisi. Olen tosi ylpeä sekä siitä lahjasta että tästä. Tyttöni antoi tälle virkatulle tytölle nimeksi Miia. Tämä tilattiin minulta aamulla ja jos ei tilaajalle kelpaa niin pidän sitten itse. Miia on muuten syntynyt aivan "omasta päästä", mutta mekon helma on hieman muokattu erään kirjan ohjeesta. Sekään ei siis aivan suoraan ole sama kuin kirjassa. Ja kuinka paljon näissä palloissa, soikioissa ja päärynöissä oikeastaan voi keksiä itse? Mutta ainakaan tarkoituksella en ole kenenkään omaa kopioinut.

Ajattelin, että tämä blogger on kätevä kun voin ladata suoraan puhelimesta kuvia, mutta ei tämä niin hyvältä näytä. Puhelimesta suoraan ladatut kuvat ovat tuollaisia kumman pikseliruudullisia, vaikka muuten eivät koneella siltä näytä. Ja näemmä niitä ei saa käännettyä. Blogger tukee vain vaakakuvia. Höh. No kallistelkaa sitten päätä niin kauan, että minä keksin paremman tavan hoitaa tätä blogia.


Tässä kuvassa Miialla on jo kroppa, pää ja jalat valmiina. Osat on alustavasti neulattu yhteen. Nämä osat on tehty ulkona lasten leikkiessä.


Miian tukka valmistumassa. Tukasta meinasi tulla ongelma kun en ole aikaisemmin tällaista tukkaa tehnyt. Facebookryhmässä ei osattu auttaa, mutta onneksi Käspaikka on aina yhtä luotettava ja sieltä löysin sopivan linkin. Tässä vaiheessa en ollut vielä varma hajoaisiko koko tukka käsiin.

Tällaista pitkää irokeesia tilaaja tuskin tarkoitti. Mutta ainakaan tuo tukkaviritelmä ei heti hajonnut.

Tässä hän sitten on. Duplo-pupu antaa vähän vinkkiä koosta. Miian istumakorkeus on alle 9cm. 









torstai 17. toukokuuta 2012

Pususammakko

Tämä ei kyllä yhtään näytä esikuvaltaan. Ihan kaamea tuli. Ja oli sellastakin vääntämistä että toista en tee. Mutta ilkkukaa rauhassa tälle.

Karoliina Kani

Tämän pupun nikersin tuossa lastenohjelmien aikana. Esikuva oli tuossa aiemmin mainitussa kirjassa Pauliina Pupu, mutta tästä tuli vähän erilainen. Tästä tuli niin poikamaisen näköinen, että päätin tehdä hameen. Ja nyt sitten koneella ihmettelen, että miksi ihmeessä kaikki nämä puhelimella otetut kuvat näkyvät koneella tuollaisina ruudullisina? Voisiko puhelimen kameran linssissä oleva tahmainen sormenjälki olla osasyyllinen? Kenties. Tuo kirja inspiroi niin paljon että tekisi vielä mieli tänään virkata. Vaan ei taida sormet eikä selkä kestää.

Pois muuttaneet kaverit

Tässä joitakin meiltä eteenpäin lähteneistä maskoteista.
Koira meni kreikankielenopettajalle kun kurssi keväällä loppui.
Luurankopariskunnan tein siskolle.
Lurppakorvakani meni siskon poikaystävälle.
Hello Kitty kiertää maailmaa meillä majoittuneen up with people -nuoren matkassa ja päätyy toivottavasti hänen mukanaan Belgiaan.





Vanhat virkkaukset

Tällaista väkeä meidän ikkunalaudalla jo istuu. Osa on lapsilla leikeissä, osa on muuttanut uuteen kotiin ja joku uusi on jo koukulla.
Tästä kuvasta erityisesti voisin mainita nuo me&i lastenvaatteista inspiroidut sammakot, pöllöt ja sirkusleijona.