Joulukuun ihana lahja

Syvät pahoittelut SNY:ni  Tiina, etten ole saanut joulukuun pakettia julkaistua. Olen kyllä sitä täällä kotona ihastellut ja edelleen huokaillut onnesta sen nähdessäni. Mutta tässä se nyt tulee:

Paketista löytyi ensimmäisenä iso kankainen pussukka. Ihanan värikäs ja muutenkin täydellinen. Ensin mietin, että saako tätä avata ennen joulua, mutta kuka nyt sinne asti olisi malttanut odottaa.

Tässä paketti kokonaisuudessaan. Lakut tuli syötyä ja hyvää oli. Yritin itsekin etsiä vastaavia paketteja lakuja ennen joulua, mutta täältäpä ei löytynyt kuin tavallisia pusseja. Harmi, lakut olisivat moneen paikkaan olleet parempi tuliainen kun suklaa.

Piparitaikinan ostin valmiin ja mahdollisimman pienen. Ihan vain, että lapset saavat vähän leipoa. Joten piparimauste on käyttämättä, mutta muotit olivat kyllä mieleiset lapsille. Jo koriste tuli käytettyä. Ostin myös valmiin koristelemattoman piparitalon ja amerikanpastilleja. Loppu sokerikoriste ruutattiin siihen piparitaloon.

Ja vironvilla. Oih. Minua niiiiiin harmitti viime keväänä kun olimme työpaikan virkistysmatkalla tallinnassa, että reissumme oli sellaiseen aikaan, etten ehtinyt yhteenkään lankakauppaan. Ja voi miten täydellinen väri tuossa vironvillassa onkaan. Miten tuota malttaa ikinä käyttää? Aivan täydellinen.

Noiden pyöröpuikkojen ansiosta ymmärrän nyt myös sen keskustelun pyöröjen laadusta. Noissahan tuo kaapeli on ihan erilainen kun esim. Novitan puikoissa! Edellisen postauksen huppukauluri muuten tuli tehtyä pyöröillä ja hyvinhän se onnistui. Ehkä nyt on se kynnys ylitetty ja uskallan yrittää muutankin pyöröillä. Joten varmasti nuo pyöröt tulevat käyttöön.

Ja tuo käsityöpussukka. Se on aina tarpeen. Välillä kyllä tuntuu, että sen lisäksi mukana saisi aina kulkea joku erillinen tarvikepussukka. Aina jotain olennaista jää kotiin. Amigurumejakin olisi kiva virkata reissun päällä, mutta kuka sitä täytettä jaksaa kuljetella mukana? Vähintäänkin kyllä hulluna pidetään kun kuljettaa vanupussia mukana.

Joulukuussa en oikeasti saanut mitään aikaan, siis käsitöitä, ja jotenkin on ollut sellainen olo, ettei huvita edes istua koko "käsityötuoliin", ettei vaan kukaan oleta minun tekevän mitään. Tällä viikolla otin pitkästä aikaa virkkuukoukun käteen ja hyvinhän se sujui, eikä edes tuntunut niin tuskalta ja pakkopullalta kun kuvittelin. Pikkuhiljaa takaisin käsitöiden pariin. Ja kohta taas tehdään niin, että sormet on hellänä ja unet jää vähiin... jos vanhat merkit paikkansa pitää.

Roosa Nauha -langasta aloitetut sukat on vähää vaille valmiit. Mutta ne ovat kesken siinä ärsyttyvimmässä kohdassa. Siinä, joka ratkaisee tuleeko niistä keskenään samaa- vai eriparia. Ufoksi ne eivät jää, sen lupaan. Mutta vähän täytyy itseä ottaa niskasta kiinni tässä joku kerta, että saan ne valmiiksi.

Joulun ajan käsillä tekeminen oli vähän toisenlaista. Joulupukki toi 1000 palan palapelin ja se tuli valmiiksi alle vuorokaudessa. Hintana oli se, että jaloissa oli jonkin sortin makuuhaavoja. Mutta nautin silti täysillä tuon tekemisestä. Edellisen palapelin olen tehnty joulun aikaan silloin kun odotin esikoista. Lapsia kiinnosti kyllä palapeli, mutta antoivat sen olla. Loppiaisviikonloppuna teimme yhdessä palapelejä. Minä toisen 1000 palan palapelin, josta en ole näköjään ottanut kuvaa ja lapset omia palapelejään. Eskarilainen sai tehtyä melkein yksin 100 palan palapelin (ja sai vain yhden kiukkukohtauksen sitä tehdessä) ja pienempikin istui pitkiä aikoja hiljaa muumi-palapelien kanssa. Harmitti vähän, ettei mies osallistunut millään lailla. Miehelle olisi pitänyt varmaan olla pienoismalli. ;)

Ja minä, anti-keittiöihminen, sain jostain päähäni tehdä appiukolle sopivia "konvehteja" jouluksi. Ostin aiemmin syksyllä ikeasta edulliset muotit. Tapaninpäivänä sulatimme Lidlin tummia suklaita mikrossa, suklaa muotteihin ja pakastimeen jähmettymään. Hyviä tuli. Meillä on pojallakin maitoallergia, joten on tullut jo aiemmin luettua, että suurimmassa osassa myös tummaa suklaata on maitoproteiinia. Lidlin tummissa suklaissa sitä ei ole. Appiukolla on lisäksi gluteeniton ruokavalio, joten tarkkana saa olla mitä tarjoaa. Herkut varsinkin on aika vähissä. Siksi halusin tehdä jotain mitä hänkin saa syödä.

Voitto kotiin!

Voitin tässä taannoin Mimmukan blogissa arvonnan. Olin aivan tyystin unohtanutkin koko arvonnan kun tieto tuli. Sitten odotin saavani vain tuon huivin. Siitäkin olin jo aivan onnessani. En ole ikinä voittanut mitään näin ihanaa. Maanantaina odotti postilaatikossa pakettikortti. Hmm... Postissa ihmettelin, että miten suuri se huivi oikein on kun se on pakattu näin isoon laatikkoon. Hups. Sieltä tuli aika paljon muutakin kuin vain huivi. Olin kyllä niin positiivisesti yllättynyt.

Paketista löytyi huivi, kaksi ihanan muhkeaa kerää lankaa, kaksi itsetehtyä saippuaa (oletan kun ei niissä sydänlankojakaan ollut), suklaata ja kortti.

Kyllä nyt on ollut aivan joulu kun on tullut itse tehtyä kaikenlaisia löytöjä ja sitten vielä saa näin mahtavan paketin. Huivi on aivan täydellinen. Ihanan värinen ja sopivan ohut näille keleille kun iltapäivisin on taas ollut aika lämmin. Huivin malli on tosi kaunis. Yksinkertainen (tosin minä en osaisi tehdä tuotakaan), mutta silti siinä on se jokin juju.

Huivista puheen ollen, en osaa neuloa pyöröpuikoilla. Siis edes tasona. Teen sen verran tiukkaa, että kun silmukat siirtyvät kaapelille, niitä ei saa sieltä enää pois. En tiedä miten noilla pyöröillä kuuluisi neuloa, että silmukat pysyisivät tasaisen kokoisena ja helposti käsiteltävinä. En tiedä auttaako pyöröjen kanssa edes isommat puikot, kun kaapelit on kaikissa kuitenkin pienemmät kuin itse puikko.

PS: Yritin ottaa huivista kuvia käytössä (koska tietysti se pääsi heti käyttöön), mutta tuo uusi kamera piirtää mulle kamalat silmäpussit. En tunnusta, että mulla sellaisia olis, mutta jotenkin mulle kuviin sellaiset tulee. Varsinkin jos vähänkään yrittää käyttää jotain mustavalkokuvaa tai muuta kikkailua.

Käsityömessut vol 2

Lauantai meni meillä muissa merkeissä (lue: yöpaidassa), mutta sunnuntaina menin uudelleen Käsityömessuille. Taisi olla ihan hyvä valinta nuo päivät. Kuulemma lauantaina oli ollut niin paljon väkeä, ettei sekaan ollut sopinut. Käytävät ihan täynnä. Sunnuntainakin oli vielä hyvin väkeä, mutta ei ruuhkaksi asti. Olin todella positiivisesti yllättynyt kuinka olin aivan eri messuilla perjantaina ja sunnuntaina. Kiinnitin siis huomiota ihan eri osastoihin. Näin sunnuntaina monta sellaista osastoa, jotka olin perjantaina ohittanut.

Mielestäni messujen järjestelyt olivat nyt onnistuneet paljon paremmin kuin aikaisempina vuosina, olihan järjestäjäkin vaihtunut. Myyjät ja näytteilleasettajat olivat nyt enemmän juuri sitä, mitä käsityömessuilla odottaa näkevänsä ja "helppoheikit" olivat erikseen yläkerrassa. Oli se kyllä vähän surullista, että perjantaina kaikkein suurin ruuhka oli yläkerran rihkamakorupöydän äärellä vaikka alakerta oli täynnä mitä ihanampia, uniikkejakin koruja.

Omista ostoksistani otettua kuvaa vaivaa ihan sama kuin perjantainkin kuvaa. En voi julkaista lahjoja. :(

Kuvaan ovat päässeet nyörinukke, heijastinlanka, rasvat (nuo saippuan näköiset), kortteja, muutama riipus ja halvat arkikorvikset.

Tuo nyörinukkekin harmittaa sinänsä, että olisin toivonut löytäväni jotain muuta kuin Prymin messuilta. Jotain käsintehtyä, jossa on ihan eri fiilis kuin noissa sarjatuotannoissa. Noh, jos tällä nukella kuitenkin saisi tehtyä nyörit pojan lakkiin, niin saisi lakin käyttöön.

Ja joo sorruinhan minäkin ei-itsetehtyihin korviksiin, mutta siihen oli syynsä. Kun olen pitänyt noita kaikkia ihania askarreltuja korviksia, niiden kanssa ei voi mennä saunaan. Meillä mies saunoo oikeastaan joka päivä ja minäkin monta kertaa viikossa. Kivat korvikset pitää aina ottaa saunaan pois ja sitten niitä ei muista laittaa takaisin. Nyt oli reikä mennyt toisessa korvassa jo melkein umpeen. Hieman piti näitä korviksia runnoa, että sai paikalleen, mutta jos nyt pysyisi reiät auki niitä kivempiä korviksia varten. Nämä arkikorvikset ovat nyt sitten kirurginterästä, eivät kutita herkkää korvaa, kestävät saunomisen ja pysyvät vielä hyvin kiinnikin. Renkaassa on alhaalla sarana ja korvan läpi menevä tappi napsautetaan takaosaan lukkoon. Kestää siis hyvin kauluksia ja huiveja.

Gitte's osasto oli yksi niistä minkä hoksasin vasta sunnuntaina. Minulla oli muut ihmiset niin mielessä, etten tajunnut ostaa ITSELLE mitään ihanaa tuoksuvaa saippuaa. Vaikken hajusteita kestäkään, niin ehkä luontaisia tuoksuja olisin kestänytkin. Ehkä. Mukaan tarttui kuitenkin rasvaa itselle. Nuo pienet saippuan näköiset palaset ovat siis rasvaa erilaisilla tuoksuilla täydennettynä. Kun tuota palasta pitää käsien välissä se lämpenee ja siitä irtoaa rasvaa, jonka voi siitä levittää sitten muualle. Palasta voi myös suoraan hieroa ihoon, mutta esim. jalkoihin laitan mielummin käsien kautta. Yllättävää kyllä, tuosta ei jäänyt yhtään rasvainen eikä tahmainen olo käsiin. Eli vaikka suoraan ottaisi kutimen käsiin, niin yhtään ei lipsu eikä tartu rasvaa lankaan. Ainakin tuo omassa rasvassani oleva laventeli ja sitruuna haihtuu aika nopeasti.

Ja voi kuinka ihana lahja olisikaan pala saippuakakkua.

Muutamia riipuksia tuli ostettua vaikken mikään korujen tekijä olekaan. Korujen tekijät saavat siis ilmoittautua, sillä haluaisin noista lankavyyhtiriipuksista silmukkamerkkejä. Muista jalostetaan sitten jotain muuta joskus.

Yksi asia minua messuilla ihmetytti. Sellaiset myyjät, jotka eivät yhtään tuoneet omaa firmaansa esille. Mitä hyötyä on lähteä messuille myymään, jos ei siitä seuraa mitään jatkoa. Kyllähän siellä oikeanlaisilla tuotteilla myyntiä saa varmasti siellä messuillakin. Mutta eikö se olisi kiva jos ihmiset messujen jälkeenkin löytäisivät saman firman?

Ainakin Handmade by Heini jäi näistä messuista mieleen. Heinin pöydässä oli niiiiin mun väriset kaksikerroksiset helmet, joita en sit vaan ostanut. Ja nyt ne vaivaavat. Heinillä muuten oli tosi mukavannäköinen ja erottuva osasto.

Synttärit jatkuu

On se kun yhtäkkiä olis vaikka kuinka paljon asiaa tänne blogiin. Nyt kyllä tämä yllärijuttu menee kaikkien muiden edelle. Kuten taisin jo aiemmin mainita, niin olen saanut hääpäivälahjaksi keskuspölynimuriin mattotampparin. Joten odotukset eivät olleet kovin korkealla kun mies kertoi odottavansa lähetin tuomaa pakettia, jossa on minun syntymäpäivälahja. Lisäksi autoon on taas kerran tilattu jotain osia ja nekin toimitetaan lähetin välityksellä.

Olin täyttämässä tylsiä kelan papereita kun ovikello soi. Pahaa aavistamattomana kuittasin paketin. Soitin miehelle, että nyt taisi autonosat tulla, vai voiko ne olla näin pienessä paketissa. Ei ollut autonosia ei...

Kohta on blogissakin parempia kuvia. Tai olisi ainakin syytä olla. Kunhan opin tuota käyttämään. Täytyy varmaan vähän googletellakin kun arvattavasti Saksasta tilatussa paketissa ei ole sanaakaan suomea. :)

Tarkoitus oli ruveta "vanhasta" puhelimesta (Samsung Galaxy Gio) tekemään tytölle pelipuhelinta, mutta nyt ei ehdi. Tämä menee kyllä edelle. Ja nyt on todella hyvä syy etsiä ne omaSaunalahden tunnukset ja muokata pöytälaatikkoliittymää kohdilleen. Elisa-shopittiin en todellakaan mene istumaan tuntikausiksi. Mies totesi puhelimessa: "Se täytyy ensin ladatakin". Niinpä. Jospa se olis latautunut kun tulee töistä kotiin. Miten mä nyt maltan tehdä töitä tänään?

Ja tosiaan tulossa on tällä viikolla vielä ainakin valmistuneita töitä ja inventaariota.

Syntymäpäivä

Syntymäpäiväni oli tällä viikolla. Ensimmäisenä ehti muistamaan Salainen Neuleystäväni. Olin niin innokas, että avasin lahjan jo edellisenä iltana, eli heti kun sen sain. SNY jo vihjailikin, että jotain on tulossa. Arvasin, että se liittyy syntymäpäivääni, mutta odotin lähinnä korttia tai jotain ihan pientä.

Kuvat ovat toooodella surkeita, illan pimeydessä puhelimella otettuja. Mutta paketti oli silti ihana...

...ja niin oli sisältökin. Aivan kertakaikkisen ihana pieni pussukka. Ja senkin sisällä tuntui vielä jotain...

Tässä siis koko sisältö. Ihana pikkuinen kortti, muumiteetä, suklaanaamio ja tietty muutama karkki.

Oikein iso kiitos SNY:lleni. Juuri muuta lahjaa en ole saanutkaan. Mies on tilannut jotain, mutta se ei ole vielä tullut, eikä tiedä koska tuleekaan. Kokemuksesta viisastuneena en vielä hihku. Yhtenä vuotena mies ilmoitti juhlallisesti ostaneensa minulle hääpäivälahjan. Aivan hämmästyin, että mies muisti hääpäivämme. Ja vielä lahjakin... No, se lahja oli sitten mattotamppari keskuspölynimuriin. :/ Onneksi facebook muistaa muistuttaa ystäviäni. Siellä ainakin tuli hurjasti onnitteluja.

Minä olen syntynyt äidille syntymäpäivälahjaksi, joten huomenna menemme juhlistamaan äidin synttäreitä.

Omat käsityötkin ovat taas edistyneet. Tein aivan ihanan pienen jutun eilen illalla ihan yks kaks, mutta sitä en voi esitellä, sillä aion kääriä sen omalle neuleystävälleni yllätyskerän sisään. Kettukaulahuivikin on melkein valmis. Kovasti ovat hoidossa toivoneet pojalle kaulahuivia kun säät ovat näin kylmenneet. Josko maanantaiksi...

Teetä syksyn kylmyyteen

Osallistuin Phedran järjestämään teevaihtoon. Ehdin jo odotella omaa pakettiani, mutta kylläpä se tulikin sopivaan aikaan. Nyt on säät kylmenneet kertaheitolla ja lämmin tee tulee tarpeeseen. Meinaa vielä flunssakin iskeä päälle, niin ei muuta kuin lämmintä kuppia nyt käsiin.

Minulle teetä tuli Hannalta Ihmemaasta. Ja ihania teejuttuja tulikin. Oikeastaan aivan uudenlaisia tapoja nauttia teetä. Yhden kupin haudutuspussit ovat aivan uusi tuttavuus ja vaikuttavat tosi kätevältä. Kuvassa melko keskellä on pieni harmaa rasia. Se vasta ihana olikin...

Tuo on siis ihan pikkuruinen rasia, jonka sisällä on yksi pyramidin mallinen teepussi. En ole ikinä törmännyt tällaisiin. Ja heti tuli mieleen, että ostan paketillisen noita pyramidipusseja ja askartelen itse tällaisia pieniä rasiota niille. Ihana pieni muisto jollekin, vaikka hoitotädeille jouluksi. Eipä jää nurkkiin pölyttymään.

Toinen hauska keksintö oli nuo T-stickit...

Tikun sisällä on teetä ja se toimii samalla lusikkana. Paketin mukaan on vielä valumaton eli ei pitäisi sotkea. Vaikuttaa ainakin tosi kätevältä. Nämä säilön kyllä omiksi herkuiksi ja vieraat saavat meillä edelleen ihan tavallisia pusseja tyylikkäästä Liptonin puurasiasta.

Tervetuloa satumaahan!

Olimme tänään lasten kanssa lapsuudenkotini puutarhassa poimimassa vadelmia. Siihen meillä oli lupa. Mutta ilman lupaa otin muutaman kuvan. Totta kai omaan lapsuudenkotiin liittyy vahvat tunnesiteet muutenkin, mutta isän uusi morsian on kyllä osannut tuoda (varsinkin puutarhan) satumaisen puolen esiin. Talon kanssahan meillä on sellainen haave, että saisimme tämän joskus myytyä ja isä suostuisi tuon satumaan meille myymään. Talossa on aika paljon tehtävää ja paljon vähemmän tilaa kuin nykyisessä, mutta mutta... kyllä teille kohta selviää miksi tuosta talosta haaveilemme.

Tervetuloa!

Toki, jos joskus tuon talon ostamme, nuo puutarhaan tehdyt "sisustukset" eivät kuulu kauppaan. Mutta aina voin pyytää S:n meille koristelemaan puutarhaa.

 

Tontin takareunalta kaadettiin pari isoa mäntyä muutama vuosi sitten. Tämä ei juuri ole siitä paikalta siirtynyt, mihin se on kaadettu. Ensin se sai rauhassa kuivua ja tänä keväänä isä teki siitä tämän ihanan pöytäryhmän.

 

Metsämansikkaa puutarhassa kasvaa niin paljon, että isä näytti menneen suurimman paikan yli ruohonleikkurilla. Ei näin. Muutama maistiainen silti saatiin. Lapset eivät huolineet, joten minä pääsin herkuttelemaan. Nuo ovat kyllä luonnon omia karkkeja. Älyttömän hyvää.

Lintukoto

 Tämä puu toimittaa nykyään lintujen ruokintapaikan virkaa. En ihan tykkää siitä fasaaninen ja pulujenkin syöttämisestä. Ne kun löytävät pihaan kutsumattakin. Mutta on tässä puussa silti sitä jotain. Jatkuvaa liverrystä ja siipien suhinaa.

TÄMÄ tekee tästä paikasta aika satumaisen nykyään. Nuo ihanaakin ihanammat koristeet. Takana se valtava villivadelmaryteikkö, joka on alun perin levinnyt naapurin puolelta. Siellä se sanko odottaa ahkeraa poimijaa.

 

Lisää yksityiskohtia pihan koristelusta. Vaikka tuo perhonen on maalattu, siitä näkyy erittäin selvästi miksi minä inhoan, kammoan tai oikeastaan pelkään perhosia. Karvat. En tiedä kuka tämän on maalannut (ehkä jopa S?), mutta vähän liian todentuntuinen on tuo perhonen.

Tässä kuvassa näkyy ne samat puuhun ripustetut helyt, ihana pieni kasvihuone, oman pihan männystä tehty pöytäryhmä, marjapensaita ja se koko tämän talon ehdottomasti paras puoli. Tarkkasilmäiset (ja paikan tuntevat) näkevät taustalla junanradan. Tuosta kun ihan vähän varvistaisi ja katsoisi radan yli, näkisi keskustaan asti. Siis nykyään. Ei minun lapsuudessani. Toisaalta se vähän hirvittää, että nykyään on jo näköyhteyskin. Mutta tämä ihana idylli siis sijaitsee pienen kävelymatkan päässä keskustasta.

Kaupungin kaavoituspuolella virkamiehet tuskin tuntevat tätä aluetta kunnolla. Kun ennen tämän talon rakentamista kävimme kaupungilla kyselemässä tonttia ja samalla haikailimme tätä ihanaa satumaata, siellä kauhisteltiin. Kaupungilla oli tarjota vaikka kuinka paljon "metsäisiä tontteja" kuten tämä nykyinenkin. Mutta ei täällä uudella asuntoalueella saa tuollaista idylliä aikaiseksi vaikka tekisi mitä. Ei ainakaan lähimmän kymmenen vuoden aikana. Asiaan perehtymättömät luulevat, että junista tulee jotain meteliä. Varsinkin kun tuossa menee kaksi rataa rinnakkain. No ei niistä kyllä kuulu mitään. Paljon enemmän meteliä tulee "ratapihalta", jossa lastataan kivimurskaa junaan ja pois jne. Vaikka se ei ole noin lähellä, äänet kantautuvat  sieltä hyvin. Olen nähnyt myös sen ajan kun takapihalla tuulessa heilui vessapaperia tämän tästä. Junasta peräisin. Onneksi sekin on jo historiaa.

Nähdään taas!

Talossa tosiaan riittää tekemistä. Niin sisällä kuin ulkonakin. Mutta minä kyllä rakastan tätä taloa. En voi sille mitään. Jääkylmästä rappukäytävästä huolimatta. Ikkunalasit ovat alkuperäiset ja vääristävät sinne ja tänne. Keittiöstä löytyy myös ihana Högforss nro 5.

Satumaalla, keijukaisilla, menninkäisillä ja muilla on tietenkin hintansa. Tämän puutarhan ovat jo yli 10 vuotta sitten vallanneet lehtokotilot. Niistä on mahdoton enää päästä eroon. Pitäisi polttaa koko naapuruston puutarhat pariin kertaan, eikä sekään mikään varma konsti olisi. Joten näiden kanssa on siis vain opittava elämään. Tällä hetkellä minulla on (koska teitä kaikkia tietenkin kiinnostaa) kroonistumassa oleva poskiontelotulehdus. Lapsuuden allergisista reaktioista huolimatta nyt päätettiin kokeilla penisilliiniä. Kutinaa ja ihottumaahan siitä seurasi. Arvatkaa oliko mukava seistä tuolla vadelmaryteikössä, kun tiesi, että siellä on noita kotiloita lukematon määrä. Selkää kutitti ja koko ajan oli sellainen tunne, että nyt on kotilo paidan alla. Noiden kotiloiden takia emme uskalla tälle nykyiselle tontille tuoda mitään kasveja isän luota. Oltaisiin saatu mm. valkoista syreeniä ihan isoja pensaitakin. Ja tuota vadelmaakin tuolta olisi ihana tuoda. Mutta mikään ei takaa, etteikö tuon lehtokotilon munia majaile salaa jossain lehden alla. Ja ne leviävät sellaista vauhtia, että jos niitä tulee tontille yksi tai kaksi, niin se on mennyttä sitten. Tuolla satumaassa niitä kiipeilee pitkin seiniäkin. Eikä edes talvi tapa niitä.

PS. Yhdistäkää nyt mielessänne nämä kuvat niihin minun kilpailuelokuvassa kertomiini lapsuusmuistoihin.

Edustamassa

Kiitos vain vielä kerran Norsis Hupsistarallaa -blogista. Sinähän minut tähän alunperin sait houkuteltua mukaan. Siis siihen vietävän lyhytelokuvakilpailuun. Siinä vaiheessa kun elokuvat olivat netissä äänestettävänä, huokaisin jo helpotuksesta. Julkinen nöyryytykseni olisi tässä. Vaan vielä mitä. Myöhemmin sain sähköpostia, jossa kerrottiin, että kaksi oli valittu mukaan yleisöäänestyksen perusteella ja loput kolme voittajaa on valinnut raati. Ja minä olin mukana. Lopullista sijoitusta sain jännittää Käsityö elämässä -näyttelyn avaijaisiin saakka. Aikataulut menivät aivan plörinäksi. Koko vuoden odotettun Provinssi-rockin avauspäivänä minä lähdinkin pyörähtämään Jyväskylässä. Yksin en olisi reissuun lähtenyt missään nimessä. Onneksi kaveri lupautui mukaan matkaan. En tiedä mikä jännitti eniten; näyttelyn avajaiset, vieraaseen paikkaan (Jyväskylä) ajaminen vai ajaminen sinne kaverin kanssa (joka yleensä ajaa kun johonkin menemme). Matkalla ehdimme käydä Keskisellä "rentoutumassa" ja hetkeksi unohtamassa mihin olimmekaan menossa.

Niin vain pääsimme oikeaan paikkaan ajoissa. Siellä se jännitys vasta iskikin päälle. Yhtäkkiä, kaikkia puheita kuunnellessa, tuntui, että oksennan aivan justiin. Sydän takoi ja oli vaikea seistä paikallaan. Toisaalta puheita kuunnellessa tajusin viimein miksi minun elokuvani oli valittu viiden parhaan joukkoon. Puheissa korostui samat ajatukset, joiden pohjalta olin omaa elokuvaani lähtenyt työstämään. Siis se, miten paljon ympärillämme onkaan käsitöitä, joita emme edes tajua käsitöiksi. Ja kuinka käsitöitä on kaikkialla. Näyttelyn avajaisissa jaettiin myös kunnia- ja ansiomerkkejä. Siinä kohtaa jännitykseni onneksi helpotti. Viimeisenä kutsuttiin meidät elokuvantekijät lavalle.

Kaikki saivat samannäköisen paketin mukaansa, joten arvatekin kaikki saivat palkinnoksi kamerajalustan. Omani annoin siskolleni, sillä ei minulla ole sellaista kameraakaan, minkä siihen saisi kiinni. Tai no, vanha filmi-järkkäri löytyy, mutta mahdetaankohan missään enää myydä filmejäkään?

Tilaisuudessa sai sen käsityksen, ettei meitä viittä sitten laitettukaan keskenään enää järjestykseen, mutta netissä oli toinen tieto.

Kiersimme katsomassa näyttelyn, joka oli kyllä mielenkiintoinen, mutta huomasi heti, ettei nyt olla kotipaikkakunnalla. Vaikka Käsityömuseo edustaakin koko Suomea, niin aika vähän oli Etelä-Pohjalaista käsityötä mahtunut mukaan. Tai sellaista mihin täällä on silmä tottunut. Työpajat olivat mielenkiintoisia, mutta emme niihin osallistuneet. Tuohisormuksen olisin kyllä ehdottomasti halunnut tehdä. Meidän vain oli ajoissa kiidettävä takaisin kotiin. Tai oikeastaan telttaleiriin Provinssi-rockiin.

Ikimuistoinen reissu se kuitenkin oli. Ja jäi minulle jotain. Nimittäin Maiju Ahlgrénin Käsityömielessä -pinssi, jonka sain palkinnon mukana.

Viikonlopun muistelua

Kylläpä oli mukavaa viettää lauantaina ihan oikea kalsaripäivä. Poika oli ihan kauhuissaan kun huomasi, että olen viettänyt koko päivän yöpaidassa. :) Siinä päällä minulla oli toki Hello Kitty -velourasu. Ei siis todellakaan mitkään edustusvaatteet. Vaikka valvoin lauantai-iltana myöhään, nousin ylös kun lapset ensimmäisen kerran kävivät jotain sängyn vieressä höpöttämässä. Se on tosi harvinaista minulta. Niinpä sain heti aamusta tehtyä paljon rästiin jääneitä kotitöitä. Kovan pakkasen vuoksi tein heti aamusta tulen takkaan ja lähdin sen jälkeen pihalle pilkkomaan lisää puita. Kyllä oli rentouttavaa. Astianpesukone hoiteli enemmän likaisia astioita kuin koko viikolla. Lähes 30 astetta hiponut pakkanenkin lauhtui 10 asteeseen ja mies ja lapset häädettiin ulos siivouksen tieltä. Kaikkein tylsin homma taisi olla puhtaiden pyykkien laitto. Toivottavasti nämä aurinkoiset kelit jatkuvat. Minua ei ainakaan pakkanenkaan haittaa. Mukavampaa se pakkanen on kuin harmaat kurakelit.

Kaunis talvipäivä

Lupasin esitellä teille jotain SNY:n lähettämistä langoista tehtyä. Tässä sitä nyt tulee...

En oikein tykkää pipoista, mutta mulla on ollu samat korvaläpät ties kuinka kauan. En edes tiedä mistä ne on mulle tullu ja kuinka vanhat ne on. Muodissa ne ei ainakaan ole olleet vuosikausiin. Vanha kuosi oli mikäliepantteri, joku ihmeellisen ruskea kuitenkin. Olen jo aikaisemmin ajatellut, että niille täytyisi tehdä jotain, mutta se on aina vain jäänyt ja jäänyt. Nyt tuo SNY:n lähettämä kirjava puuvillalanka sai aivoni raksuttamaan. Päätin viimeinkin tuunata ne korvaläpät.

Lankaan ihastuin ihan täysin. Tätä täytyy hankkia lisää. Tästä vois tehdä jotain vähän isompaakin. Näihin korvaläppiin meni melkein koko kerä, vaikka korvia vasten olevat kohdat on tehty toisesta langasta. En vain ole ihan varma tykkäänkö näistä korvaläpistä nyt. Idea on parempi kun lopputulos. Aikaisemmin ne ruskeat korvaläpät sentään vähän maastoutuivat, mutta näitä ei voi olla huomaamatta. Lisäksi, nämä eivät pysy enää yhtä hyvin korvilla kuin ennen. Vielä en tiedä mitä näille teen. En kyllä millään viitsisi purkaakaan, kun tuo lanka ei luultavasti siitä oikein tykkää.

Kirjavista korvaläpistä huolimatta meillä viettiin mukavaa talvipäivää ulkona. Eilen ajeltiin kotiin siinä kamalassa lumipyryssä. Olin aivan merisairas kotona vaikka ajoin. Apukuskin paikalla olisin varmaan oksentanut jo autossa. Tänään piti sitten kolata se pyryttänyt lumi pois pihasta.

Kyllä onni on tällaiset maisemat heti oman tontin rajalta katsottuna. Tyttö kirjoitteli ja piirteli hankeen. Poika oli taas kerran apuna puutöissä. Meillä on tänä talvena jo poltettu puuvajallinen puita. Nyt otetaan sitten ulkona olevasta pinosta. Kyllä siitäkin tällä menolla ainakin puolet ehditään ennen kesää polttaa. Meillä on puukiuas, joka lämmitetään melkein joka ilta, joten kyllä niitä puita vain kuluu.

Poika keräsi sangon täyteen pieniä kalikoita puuhuoneen pohjalta.

tyhjä puuhuone

PS: Nyt tuli kyllä aivan omituisia kuvia. On kuvanlaatu kärsinyt matkalla aika tavalla. Edelleen kaipaisin vinkkiä järkevään kuvansiirtoon. Kiitos.

Hyvää ystävänpäivää!

Joku tässä aikaisemmin ihmetteli, että miksi suomalaisissa blogeissa ei ole juuri ystävänpäiväjuttuja näkynyt. Itse en ainakaan halunnut pilata yllätystä ja paljastaa etukäteen mitä olen touhunnut.

Meidän kortit (lähinnä lasten hoitokavereille) ovat niin yksinkertaiset kuin mahdollista. Kartonkia ja kimallepaperia. Lapsista oli aivan ihmeellistä kun tein kimalle paperiin taiteen, piirsin siihen puolikkaan sydämen, leikkasin ja siitä tuli kimaltava sydän.

Lasten hoitajille ja muutamalle muulle askartelin pienen ystävänpäiväyllätyksen. Vähän on kyllä huono omatunto. Täytyy varmaan käydä ostamassa se Ihana-lehti. Idea on nimittäin suoraan sieltä, mutta pelkän selailun perusteella.

Tässä koko "maljakollinen" tikkarikukkia

Tämä on lähempänä oikeaa väriä.

SNY:n paketissa "täytteenä" olleen punaisen silkkipaperinkin ajattelin käyttää tällaisiin. Se vain vähän myöhästyi näistä ystävänpäiväkukista.

Ja eilen tuli jälleen ihanaa postia SNY:ltäni. Alkuviikko onkin ollut aikamoista menoa ja eilen olin melkein koko ajan liikkeellä. Kotona kävin vain lukemassa postit välillä. Onneksi kävin.

SNY oli lähettänyt kukkakuvioisen ystävänpäiväkortin ja kaksi sydänkoristetta esim. kukkapurkkiin laitettavaksi. Saa nähdä mihin nämä meillä päätyvät. Lapset nimittäin ihastuivat näihin. En ole halunnut kovin tarkkoja kuvia lapsistani täällä julkaista, mutta nyt on pakko tehdä poikkeus. Nimittäin SNY on nyt onnistunut sulattamaan meidän tosikon sydämen ja tyttö itse pyysi: "Äiti ota musta tällänen kuva".

Kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen. Tyttö on tuossa saunan jälkeen tukka märkänä ja posket punaisena.

Ystävänpäivää taidamme viettää lasten kanssa helmiaskarteluiden parissa.

DIY: Barbin vaatekaappi

Ennen kuin päästiin tänään kokoamaan Ikean hyllyä, tytön täpistessä vieressä sain ajatuksen vaatekaapista. Ja niin vain sitten askarreltiin sellainen tyhjästä konvehtirasiasta. 

Tuollainen ihan perus kahden kerroksen rasia on paras. (Jos ostat tätä varten uuden rasian, ensin pitää syödä suklaat sisältä pois).

Painoin puisella grillivartaalla pienet reiät tuonne sisäpuolelle ja katkaisin vartaasta sopivan mittaisen...

Näin saatiin tanko henkareita varten ja kaapin sisäpuoli alkaa näyttää hyvältä.

Itse olisin vain päällystänyt kaapin oven ulkopuolelta kivalla paperilla, mutta tytön mielestä konvehtien kuvia ei voinut jättää sisäpuolelle näkyviin. "Ne barbithan voi sitten luulla, ettei se ole oikea vaatekaappi". Niinpä juoksin liimapurkki kädessä keittiön laatikolle ja hain foliota. Folio on liimattu kirkas puoli ylöspäin. Ja onneksi tämä idea tuli tähän kohtaan. Kyllä tästä tulikin paljon parempi kun oven sisäpuolella on peili eikä suklaan kuvia.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen tajusin, ettei tuo liimaannu kunnolla noin ja laitoin kannen/oven vähän parempaan painoon.

 Kyllä nyt barbien kelpaa kun on uusi ihana vaatekaappi. Halutessaan tuon voi päällystää joka puolelta jollain muulla paperilla. Meille riitti tuo oven päällystäminen. Itse vielä mietin jotain helmeä tai nappia tuohon vetimeksi ulkopuolelle. Saa nähdä mitä neiti siihen sanoo. Foliopeilistäkin tuli tosi hyvä kun liimausvaiheessa maltoin hyvin, mutta hellästi silotella folion.

Itse olen innoissani ensinnäkin tästä ideasta, mutta myös siitä, että se tuli toteutettua näinkin kivuttomasti. Vielä jokin aika sitten ei ollut mikään itsestään selvyys, että meillä tehdään yhtään mitään hetken päähän pistosta. Toivon, että tästä jää tytölle mukava muisto, kuinka äiti oli kiinnostunut hänen leikeistään ja askarreltiin yhdessä.

Tuon paperin valinnassa tyttö on kyllä tullut mummaansa. Minä en ehkä olisi valinnut ruskeaa. Olen tainnut saada siitä yliannostuksen.

 

19. luukku ja jouluun valmistautumista

Taas oli Tuomas Tonttu vieraillut meillä. Pikkuiselta pojalta vain meinasi itku päästä aamulla: Miksi Tuomas Tonttu ei tuonut iskälle mitään? Onneksi paha mieli meni nopeasti ohi kun päästiin omia pusseja rapistelemaan auki. Ja iskäkin oli jo silloin töissä.

Hanna oli lähettänyt kummallekin lapselle pikkuauton. Minä en enää tiedä kumpi on kumman, mutta itse pitävät tietysti tarkkaa lukua. Minä sain Joulu Rooibosta eli tavallaan teestä. Tuo rooibos vaan tehdään eri pensaan lehdistä kuin perinteiset teet. Joskus silloin kun tuo rooibos tuli, olen maustamatonta maistanut. Teekaupan myyjä sitä minulle viimeksi suositteli. On kuulemma parempaa maustettuna. Niinkun kaikki nuo muutkin laadut tuppaa olemaan. Nyt on varmaan uskaltauduttava maistamaan. Ainakin tämä tuoksuu hyvältä. Olen tuolla kalenterikopallani tuoksutellut jo aikaisemmin, että jotain hyväntuoksuista on tulossa.

Eilen leivottiin viimein lasten kanssa niitä pipareitakin. Ostin valmiin maidottoman taikinan, pienimmän mitä löysin. Lapset pistelivät "makupaloina" varmaan puolet taikinasta suihinsa sillä välin kun otin peltiä uunista. Mutta eipä tuo haittaa. Lapsillehan niitä leivottiin. Ja siksi, että lapset saivat ottaa uusilla muoteillaan edes muutaman piparin. Yhden puoli tuntia sain taas olla "ihana äiti". Hyvä, että edes joskus.

Nyt on viimeisetkin joululahjakäsityöt valmiina. Tai saa luvan olla. Yksi projekti jäi vähän puolitiehen, mutta päätin, etten ota siitä stressiä. Voin aivan yhtä hyvin tehdä sen valmiiksi myöhemmin ajan (ja hermojen) kanssa ja antaa sen muuten vain. Nyt täytyisi vain löytää uudelleen käsitöiden kanssa se nautintovaihde. Ettei tarvi paahtaa tiettyyn päivään mennessä valmiiksi, vaan voi rauhassa suunnitella, kokeilla, purkaa, tuskastella, tehdä uudestaan ja onnistua.

Ja niin, tulihan meille sitten niitä näyttöjäkin. Eli se siitä joulutauosta. Ei muuta kun siivoamaan.

2. Luukku ja tunnelmallinen viikonloppu

Ihan ensin on pakko kertoa meidän tosi ihanasta viikonlopusta. Tämä vuosi on ollut täynnä pyöreitä syntymäpäiviä. Joitakin ei ole juhlittu juuri ollenkaan (kuten minun) ja toisia sitten taas olan takaa. Kaverini järjesti tässä aiemmin syksyllä miehelleen yllätyskemut. Mukaan oli hankittu kaikki miehen kaverit ja jännitystä riitti juhlien alkuun asti. Sitten kun tuli kaverini synttäreiden vuoro, mitä tekee mies? No niistähän tuli taas yllätysjuhlat. Tällä kertaa heidän kotonaan, maalla, täysin keskellä ei mitään. Olemme juonineet näitä juhlia facebookissa ties miten kauan. Minä varsinkin olen ollut toooodella monta kertaa vähällä paljastaa jotain. Loppujen lopuksi yllätys säilyi ihan loppuun asti. Sankari oli pyörällä päästään vielä siinäkin vaiheessa kun suurin osa yllätyksistä oli jo paljastunut. Eilen en uskaltanut blogiinkaan kirjoittaa asiasta vielä mitään. Vaikka kaverini täällä käy aika harvakseltaan katsomassa, en uskaltanut ottaa riskiä.

Olimme siskoni ja mieheni kanssa ensimmäisenä paikalla. Yllätimme kaverini tekemästä joulusiivoja. Tarjoilut hoidettiin nyyttäriperiaatteella ja kaikki toivat ehkä enemmän kuin tarpeeksi. Viimeiseen vuorokauteen ei siis ole tullut syötyä muuta kuin herkkuja. Yksi vieraista tuli suoraan hirvipeijaisista ja toi tullessaan saavillisen hirvenlihakeittoa. 

Synttärisankarin kotona on uuden sisäsaunan lisäksi myös kärrysauna eli pihassa jonkinlaisen peräkärryn päälle rakennettu sauna. Siellä sitä tunnelmaa riitti. Saunan lattia on vain harvaa laudoitusta ja kärryn alle oli aseteltu ulkotulia palamaan. Illalla pelasimme isolla porukalla mukavaa "puupalikkapeliä" ja yöllä sitten kaverin kanssa kahdestaan korteillä lännen nopeinta. Sitä me pelasimme todella paljon joskus teininä. Vielä sieltä ne vanhat temput löytyi, mutta kyllä nyt on sormenpäät kipeät.

Ai niin, mitäpä todellinen pakkoneulootikko tekisi moisissa juhlissa. Otin "varmuuden vuoksi" keskeneräisen käsityön mukaan ja tuolla se nyt on paria langan päättelyä vaille valmis. Siitä on tulossa sitten ihan oma kirjoituksensa. Löytyipä taas ihan uusia hengenheimolaisia myös.

Sekä synttärisankarin, että meidän lapset oli järjestetty hoitoon juhlien ajaksi. Meidän lapset olivat äitini kanssa karavaanarialueen pikkujouluissa ja yötä asuntovaunussa. Heidänkin juhlansta olivat menneet paremmin kuin hyvin. Pikkujouluissa vieraili joulupukki. Meidän tyttö oli saanut sammakkopelin, joulusuklaata ja taskulampun. Poika oli saanut pienen traktorin, karkkipussin ja taskulampun. Lapset ovat taskulampuista aivan innoissaan. Tiistaina on tulossa hoitopaikan tonttuvaellus, eli tarpeeseenkin tulivat.

Lapset saatiin houkuteltua asuntovaunulta kotiin vain joulukalenterin avulla. Ja kyllä hyvää kannatti odottaa. Aivan ihanat luukut kaikilla taas tänään. Iso kiitos Teea K.

Tytön paketista löytyi kiva leppäkerttuaiheinen askartelupaketti.

Poika sai todella hurjan määrän Puuha Pete -tarroja. En tiedä kumpi näistä enemmän innoissaan, minä vai poika. Omakin silmä on aika tarkasti oppinut havaitsemaan kaikki Puuha Petet ja Mainio Manut. Mutta tällaisia tarroja ei ole tullut vastaan mistään. Eikä ne eiliset silityskuvatkaan ole tulleet mieleenkään. Mitähän ihanaa meidän kalenterista vielä paljastuukaan?

Minun paketistani löytyi kerä ihanaa pörröistä harmaata lankaa. Tiedän tälle monta hyvää käyttötarkoitusta. Täytyy vain valita se paras.