Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leimailut. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa kortti

19 vuotta sitten tänä päivänä menin ensimmäistä päivää kuudennelle luokalle. Koulun jälkeen pyöräilimme kaverin kanssa meille. Vanhemmat tulivat kotikadulla vastaan kaahaten aikamoista vauhtia. Ihmettelin mihin he oikein lähtivät kun koirakin oli jätetty kotiin. Ketään ei kuulunut takaisin kotiin, niinpä me kaverin kanssa leikimme kaikessa rauhassa, keitimme makaroonia, söimme...

Sitten isä tuli kotiin ja ilmoitti, että minulle on syntynyt pikkusisko ja nyt lähdetään sitä sairaalaan katsomaan. Niin pikkuinen sitä voi kuudesluokkalainenkin olla. Ei tullut meillä kaverin kanssa mieleenkään, että äiti oli lähtenyt synnyttämään.

Tänään se pikkuinen käärö siis täytti 19 vuotta ja vietti syntymäpäiväänsä töissä parturi-kampaajana. Kävin viemässä siskolle töihin kortin.



Vastaisen varalle täytyisi hankkia joku parturi-aiheinen leimasin (parturi, joku joka istuu kampaajalla, sakset tms.). Tähän hätään sellaista ei nyt löytynyt ja se tuli niin myöhään mieleen, ettei netistä ehtinyt enää etsiä. Toinen must have olisi yksi tai useampi Pin Up -tyylinen leimasin. Vinkkejä näistä otettaisiin vastaan.

Huom!!

Ja sitten vielä kolmas asia. Neilin osoite minulla onkin. Palkintopaketti vaan odottaa edelleen täällä. On muka ollut niin kovasti muuta hommaa, ettei ole ehtinyt postiin. Laitan sen tulemaan pikimmiten. Arvontaan osallistunut JohannaMarjut voisi myös ilmoittautua, sillä hänellekin olisi täällä se yllätyspalkinto odottamassa kun vain saisin osoitteen.

Huom!!


lauantai 23. helmikuuta 2013

Yllytyshullu hamsteri

Asteikolla 1-10 miten helposti luulette mun lähtevän mukaan uusiin juttuihin?

Nooh, aika helposti näemmä. Taas tuo Norsis sai mut "houkuteltua" mukaan uuteen juttuun. Eli Muistikirja maaliskuuhun. 
Positiivista tässä on se, että pitkästä aikaa tuli sellainen tunne, että saan jotain aikaan. Edes askartelu rullaa, vaikka noi muut jutut tuntuu tökkivän. Kun katoin noita Norsiksen ja Inarin vihkoja, totesin, että tuo kuminauha on kyllä kätevä. Kun vihon väliin tulee mahdollisesti lisää kerroksia, niin on kiva, ettei se pullota auki miten sattuu. Jostain tuolta kätköistä löytyi ruutuvihko, jonka kansi on vähän paksumpaa kierrätyspaperia. Ajattelin siihen vihkoon virittää jonkinlaisen kuminauhan. Ja sitten ajattelin laittaa pari nappia ja koristella vähän...

Etukansi. Tässä kuvassa on värit aika kohdallaan.

Takakansi.
...sitten se näytti siltä, että siitä vieläkin uupuu jotain. Lisäsin vähän teippiä ja sitten lähtikin lapasesta.

Toinen tosi hyvä juttu mitä tästä askarteluinnostuksesta (ja oli tässä nyt muutakin takana) seuras, oli se, että tuli siivottua ja järjestettyä kaikki askartelutarvikkeet. Tai no siis kaikki ja kaikki. Hmm. No ainakin ne aktiivisemmin käytössä olevat ja ne jotka sattui nyt löytymään.

Edit: yks kuva oli illalla unohtunu. Hups. Siinä nyt on mun askartelulaatikko ja paperikassi.

Ja niitä järjestellessä otin taas tuon vihon käteen ja...

Uusi takakansi

Etukansi
Että kyllä mun nyt täytyy varmaan toivoa, että se maaliskuu tulis äkkiä ja pääsis tekemään jotain tuonne vihon sisäpuolellekin. Kannet loppuu kohta.

Vihon kansissa on käytetty jotain sekalaisia nappeja, joita sattu löytymään. Tuo pieni rusettikin on jostain irronnut. Veikkaisin, että jonkun alushousuista. :) (Onko tämä nyt sitä paljon pelättyä alushousujen tuunaamista?) Pilkullinen pinkki nauha on ollut sukkapaketin ympärillä ja tuo "kuminauha" on tytön housuista ratkottu resori kun jatkoin housujen käyttöikää pidemmillä resoreilla. Mittanauha ja "viivakoodit" ja pari muuta on teippiä. Ihan Prisman hyllystä nyt nappasin mukaani. Kun en oo vieläkään jaksanu sivistää itteäni, että mitä ne washi-teipit oikein on? Mutta tuo mittanauha on kyllä kivaa. Harmi vain, että niissä Prismassa myytävissä paketeissa oli kaks rullaa samassa ja aina toinen oli mun mieleen ja toinen ei. Tuo mittanauha on tosi kivaa ja käy vaikka mihin, mutta mihin voi teipata tuollasta missä on välissä noita koodeja ja sit jotain robotteja?
Leimat on tehty aivan super-super-super-ihanalla leimasetillä, jonka ostin Tiimarista. Oli vielä halpakin niin isoksi setiksi. Nappien lisäksi siinä oli lankarullia ja muita ompelutarvikkeita. Nyt on vaan sit ihan pakko ruveta laajentamaan mustevalikoimaa. :) Tää on siis loputon suo.

Tuo mun pieni askartelulaatikko on Ikean vanerilaatikko, jonka oon tuunannu Me&I -lautasliinoilla. Se on niin täynnä tavaraa, että se pitää melkein purkaa tyhjäksi, jos sieltä meinaa jotain löytää. Lahjakassin pelastin työpaikan pahvipaavosta. Tarkoitus oli käyttää sitä SNY-paketin lähettämiseen, mutta nyt se taitaakin jäädä meille. Se on nimittäin täynnä paperia. Sellaisia vähän suurempia arkkeja, jotka eivät tuonne ikean laatikkoon mahtuneet. Ihan sairasta. Mä luulin, ettei mulla oo mitään askartelutarvikkeita. Ainakaan mitään oikeita askartelutarvikkeita.

Tehtiin tytön kanssa myös maaliskuulle kalenteri. Maaliskuulle ei ollut mielessä mitään tiettyä teemaa, mutta minä kaipasin kirkkaita värejä. Tyttö sai äidiltäni tapettien mallipaloja ja kuviolävistäjän. Hän sitten paineli sydämiä minkä ehti ja minä koitin keksiä mitä niillä tehtäisiin. Tässä ei ole kyllä päätä eikä häntää.


Kuten huomaatte, mä säästän melkein kaiken. Koskaan ei tiedä mitä tarvii. Mitäs te muut säästätte?

tiistai 11. joulukuuta 2012

11. luukku ja joulukortit

Tämän päivän luukku tuli tytölle Lankakaaoksen Hannalta. Siellä oli kivat mustat pinnit. Selvästi meidän toiveita on kuunneltu, meidän neidille ei mitään pinkit hörhelöt kelpaisikaan.



Mietin mielessäni mitä kirjoittaisin tämän päivän joulukorttisavotasta kun yhtäkkiä tajusin, että kaikki kortit on kirjoitettu, suljettu kuoriin, laitettu postin punaiseen kuoreen, joka sekin on liimattu kiinni. Kuvat on ottamatta. Onneksi yksi kuori oli vielä auki. Sitä en postita. Se lähtee mukanani huomenna. Eli saatte kuvan nyt vain yhdestä valmiista kortista. Näihin kortteihin on käytetty niitä aiemmin esiteltyjä poron kuvia. Löytyy täältä. Noita värillisiä papereita oli useita erilaisia samassa paketissa. Varmaan kaikkia niitä on käytetty. Kaikki kortit on tehty piparkakunruskealle kartonkikorttipohjalle. Hyvää Joulua ja Iloista Joulua -tarratekstit on Tiimarista. Taakse on kirjoitettu valkoisella geelikynällä, joka näkyy hienosti tummalla taustalla. Tuo leimasin on muuten Magnolian. Minä olen värittänyt kuvat akvarellipuuväreillä. Tyttö väritti omiaan vähän millä sattuu. Tusseilla ja omilla puuväreillään. Välillä lainasi minulta kynää. Minun kynissä kun on enemmän värejä.




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Joulukortit osa 1

Meidän joulukorttiurakka on alkanut. Ensin ajattelin vain ostaa valmiita kortteja. Mutta sitten ajattelin tuota tyttöstäni (ja ehkä vähän itseänikin kuitenkin). Tyttö tykkää niin kovasti askarrella. Ihan koska vaan ja ihan mitä vaan. Yleensä minä olen se, jolta ideat ja innostus loppuu ensin. Joulukorteissa olisi jotain ideaa askartelussa. Ja kun ottaa lapset mukaan joulukorttien tekemiseen, voi aina vedota kummalisten korttien kanssa siihen, että lapset oli mukana. Ja toki mummat sitten hymyilevät leveämmin kun tietävät, että lapsetkin ovat olleet mukana tekemässä.



Yksi ilta väriteltiin. Arvaattekos yhtään kummat on mun ja kummat tytön värittämiä?
Jatkoa seuraa, kunhan joku päivä ehditään vähän leikkailemaan ja liimailemaan. Koskas ne kortit pitikään olla postissa?

tiistai 9. lokakuuta 2012

Uusi vanha villitys

Laiskuuttani on jäänyt postaamatta kokonaan lasten ja minun yhteinen kokeilu. Kutistemuovi.
Ostin Paperinauhasta kahdenlaista kutistemuovia. Lapsille arkin valkoista, jossa oli valmiiksi ököiden kuvia ja itselleni muutaman arkin läpinäkyvää. Omaani piti ensin hioa ja se meinasi tuottaa hankaluuksia. Vähän harmittaa, että hiontajäljet jäivät niinkin paljon näkyviin valmiissa töissä. Tai ei niitä ehkä kukaan muu huomaa, mutta minä tiedän, että ne on siellä. Koitin myös leimata ja tein itsellin ihanan riipuksen. Tosin se odottaa vielä lopullista koruksi syntymistään tuolla käsityöpöydällä.
Tässä meidän tekeleitä, osa alkuperäisten malliensa kanssa. Yhdessä kuvassa on karkkiaski ihan vain kokovertailun vuoksi.

Siili Me&I piposta

Tästä leimasta tulee mulle koru

Pienen pientä näperrystä

Kaikki ensimmäisen kokeilukerran tuotokset




Ja ei ne kaikki aina niin sievästi mene. Näemmä se kutistemuovi voi siellä uunissa tarttua itseensäkin kiinni. Tässä ensimmäisestä laimasta tullut sykkyrä.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen kortti

Tässä se nyt on. Ensimmäinen korttini. Aikani täällä olen lukenut muiden ihania korttiblogeja ja viimein rohkaistuin itsekin kokeilemaan. Nyt olisi ollut ihan toisenlaisen kortin olo, mutta tarvitsin kaverin vauvalle vauvakortin. Kovin vauvainen tästä ei kyllä tullut. Taitaa olla enemmän äidin ja isosiskon mieleen. Suunnittelin tuohon kehykseen jotakin söpöä vauvakuvaa, mutta sellaista ei etsiskelyistä huolimatta löytynyt nyt tähän hätään. Se jotenkin askartelussa ärsyttääkin, että kun kerrankin on joku idea niin aina jotain värkkiä puuttuu. Vaikka nytkin oli pöydällä levällään vaikka mitä sellaista, mitä ei sitten käytettykään.
Ja kuten ehkä huomaatte, niin itsetunto on ainakin nollissa. Olen vähän sellainen ihminen, että jos tiedän, että joku on minua parempi jossain, se tarkoittaa sitä, että minä en osaa ollenkaan. Tiedän kyllä, ettei se niin mene, mutta siltä se nyt vaan tuntuu. Ja olen aivan varma, että olen nyt tässä kortissa rikkonut jotain korttiaskartelun kultaista kirjoittamatonta sääntöä. On se kumma kun tykkää itse tekemisestä, vaikka lopputulos ei miellyttäisikään.

Joten nyt jos blogiini eksyy korttibloggareita, niin toivoisin ihan rehellistä palautetta. Ja muutenkin kommentteja on aina kiva saada. Arvontaankin voi vielä osallistua.
Prinsessakortti

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Arkkikaupan haaste #29

Arkkikaupan haaste #29 on ensimmäinen arkkikaupan haaste johon osallistun. Arkkikaupan Anne ja syynä siihen, että löysin kaikenlaisia kortti- ja askartelublogeja ja askartelu alkoi polttaa minuakin. En vain vieläkään tajua miten niitä kaikkia ihanuuksia voi osata tehdä? Miten ja missä aikuinen ihminen voi oppia askartelemaan? No täällä mennään nyt yritys ja erehdys metodilla. Ja perhos-aiheiseen haasteeseen osallistun leimailuilla, joista osan on värittänyt 5v tyttöni. Jospa tästä askartelusta saataisiin meille tällainen tyttöjen yhteinen harrastus.

Keiju ja perhosia

Tytön värittämä

Keiju, perhosia ja pupunen

Tämä on aivan ihana. Tyttöni väritti tästä kaverilleen synttärikortin sillä välin kun itse puhuin puhelimessa. Hän oli myös ihan omatoimisesti lisännyt kuvaan muutamia tarratimantteja. Taitaa olla parempi kortintekijä kuin äitinsä.

Sininen keijukainen

Uudet puuhat

Kävin tänään askartelukaupassa ostamassa turvasilmiä amiguruille. Turvasilmät sinällään ovat minulle ihan uusi juttu, mutta päätin kokeilla. Ihanien kortti- ja askartelublogien innoittamana olen jo jonkin aikaa haaveillut leimailusta ja muusta askartelusta. Tänään rohkaistuin kysymään leimaamisesta ja ostamaan ensimmäiset leimani. Akvarellipuuvärit minulla onkin, vaikka ne ovatkin jonkin aikaa jo toimettomana maanneet askartelulaatikossa, enkä ole oikein koskaan osannut niitä käyttää.
Ihan ensimmäisenä iskin silmäni tähän neulovaan tyttöön. Minä. 

Ihka-eka leimani. Värit vähän levisi kun kostutin tätä. Mutta harjoitus tekee varmaan mestarin tässäkin.
Ostin myös setin jossa oli keijukaisia, perhosia ja pikkuisia pupuja. Harmikseni tuo ikivanha akvareillipaperi kupruilee kuitenkin kun sitä kostuttaa. Täytyy ehkä vielä palata paperinostoon. Vaikka parempi olisi nyt hetki pysyä poissa askartelukaupoista, ettei tarvi syödä näitä leimoja.

Keijukainen valmiina.

Keijukainen väritettynä.

Puput väritettynä

Puput valmiina




Jaahas, mitäs varten tämä taas tuli väärinpäin vaikka nyt on otettu vaakakuva? Aina ei voi ymmärtää. Jos ensimmäisessä kuvassa olin minä, niin kukahan tässä sitten on? Asianosainen tunnistaa itsensä ainakin sohvan väristä.