Pitkästä aikaa kortti

19 vuotta sitten tänä päivänä menin ensimmäistä päivää kuudennelle luokalle. Koulun jälkeen pyöräilimme kaverin kanssa meille. Vanhemmat tulivat kotikadulla vastaan kaahaten aikamoista vauhtia. Ihmettelin mihin he oikein lähtivät kun koirakin oli jätetty kotiin. Ketään ei kuulunut takaisin kotiin, niinpä me kaverin kanssa leikimme kaikessa rauhassa, keitimme makaroonia, söimme...

Sitten isä tuli kotiin ja ilmoitti, että minulle on syntynyt pikkusisko ja nyt lähdetään sitä sairaalaan katsomaan. Niin pikkuinen sitä voi kuudesluokkalainenkin olla. Ei tullut meillä kaverin kanssa mieleenkään, että äiti oli lähtenyt synnyttämään.

Tänään se pikkuinen käärö siis täytti 19 vuotta ja vietti syntymäpäiväänsä töissä parturi-kampaajana. Kävin viemässä siskolle töihin kortin.

Vastaisen varalle täytyisi hankkia joku parturi-aiheinen leimasin (parturi, joku joka istuu kampaajalla, sakset tms.). Tähän hätään sellaista ei nyt löytynyt ja se tuli niin myöhään mieleen, ettei netistä ehtinyt enää etsiä. Toinen must have olisi yksi tai useampi Pin Up -tyylinen leimasin. Vinkkejä näistä otettaisiin vastaan.

Huom!!

Ja sitten vielä kolmas asia. Neilin osoite minulla onkin. Palkintopaketti vaan odottaa edelleen täällä. On muka ollut niin kovasti muuta hommaa, ettei ole ehtinyt postiin. Laitan sen tulemaan pikimmiten. Arvontaan osallistunut JohannaMarjut voisi myös ilmoittautua, sillä hänellekin olisi täällä se yllätyspalkinto odottamassa kun vain saisin osoitteen.

Huom!!

Mikä ihmeen pääsiäinen?

Ei tunnu yhtään pääsiäiseltä. Viime torstaina mies sairastui ja lauantaina lapset. Jotain olen saanut näperreltyäkin kun olen kotona pyörittänyt sairastupaa. Nyt ei vain tunnu yhtään pääsiäiseltä. Täällä päin ei käydä palmusunnuntaina virpomassa ja viime sunnuntaina olin jokseenkin ihmeissäni kun kaikki hehkuttivat virpomista ja pääsiäiskarkkeja. Meillä pyöri yle areenasta Oktonautit lähes tauotta. Täällä päin on sen sijaan tapana käydä trullittamassa nyt tulevana lauantaina. Sitäkään en ole yhtään ehtinyt ajatella. No kai se pääsiäinen sieltä tulee sen kummempaa valmistelua ja stressiä.

Eilen lapset olivat ensimmäistä päivää vähän normaalimmassa kunnossa ja innostuin taas askartelemaan heidän kanssaan. Koskahan oikein opin, ettei lasten kanssa askarrella sillä tavalla spontaanisti "Äiti ajatteli, että voitais vähän askarrella" -tyylillä. Olisi taas ollut huomattavasti helpompaa ottaa vähän lävistäjällä sydämiä valmiiksi jne. Noh. Tulihan noista noinkin valmista ja saatiin samalla otettua viimeiset joulukoristeet pois. Hups.

 

 

Arvaatko mikä on kenenkin tekemä?

Piti laittaa kuvien ottamisen ajaksi sälekaihtimet kiinni ja silti ei meinannut saada kunnon kuvia otettua. Niin ihanasti on aurinko paistellut. Meillä on muutenkin vältetty pihalle katsomista, ettei tule paha mieli. Jos sitä sitten viikonloppuna uskaltaisi vähän ulkoillakin.

Maanantaina pääsin kyllä vähän karkaamaan täältä sairastuvalta hoitamaan asioita ja shoppailemaan. En edes muista koska viimeksi (jos koskaan) olen käynyt Hemtexillä. Nyt mentiin kaverin kanssa käymään. Muistin vasta siellä sisällä, että jossain blogeissa on kehuttu Hemtexille ilmestyneitä käsityöjuttuja. Ja positiivisesti olin yllättynyt minäkin. Erityisesti ihastuin Hemtexin minikeriin. Olen harmitellut (joskus ehkä täällä blogissakin) Novitan minikerien materiaalia. Vaikka niitä kovasti mainostetaan amigurumien tekemiseen, niin mielestäni ne eivät ole ollenkaan parasta lankaa siihen tarkoitukseen. Ja väreistäkin puuttuu valkoinen ja oranssi. Vaan Hemtexilläpä oli valinnanvaraa. Minikeriä oli akryyliä, puuvillaa ja villaa. Ja puuvillassa oli ihanat värit.

 

Vähän tuo pussi oli arvokkaampi kuin Novitan, mutta kyllä tykkäsin. Näistä on siis jotain jo tekeillä ja lanka tuntui ihanan pehmeältä ja helpostti virkattavalta. Vaikka olen vannonut, etten halua enempää minikeriä, niin näitä nyt taitaa tulla meille vielä lisääkin.

Rauhallista ja värikästä pääsiäistä kaikille!

 

Hyvää ystävänpäivää!

Joku tässä aikaisemmin ihmetteli, että miksi suomalaisissa blogeissa ei ole juuri ystävänpäiväjuttuja näkynyt. Itse en ainakaan halunnut pilata yllätystä ja paljastaa etukäteen mitä olen touhunnut.

Meidän kortit (lähinnä lasten hoitokavereille) ovat niin yksinkertaiset kuin mahdollista. Kartonkia ja kimallepaperia. Lapsista oli aivan ihmeellistä kun tein kimalle paperiin taiteen, piirsin siihen puolikkaan sydämen, leikkasin ja siitä tuli kimaltava sydän.

Lasten hoitajille ja muutamalle muulle askartelin pienen ystävänpäiväyllätyksen. Vähän on kyllä huono omatunto. Täytyy varmaan käydä ostamassa se Ihana-lehti. Idea on nimittäin suoraan sieltä, mutta pelkän selailun perusteella.

Tässä koko "maljakollinen" tikkarikukkia

Tämä on lähempänä oikeaa väriä.

SNY:n paketissa "täytteenä" olleen punaisen silkkipaperinkin ajattelin käyttää tällaisiin. Se vain vähän myöhästyi näistä ystävänpäiväkukista.

Ja eilen tuli jälleen ihanaa postia SNY:ltäni. Alkuviikko onkin ollut aikamoista menoa ja eilen olin melkein koko ajan liikkeellä. Kotona kävin vain lukemassa postit välillä. Onneksi kävin.

SNY oli lähettänyt kukkakuvioisen ystävänpäiväkortin ja kaksi sydänkoristetta esim. kukkapurkkiin laitettavaksi. Saa nähdä mihin nämä meillä päätyvät. Lapset nimittäin ihastuivat näihin. En ole halunnut kovin tarkkoja kuvia lapsistani täällä julkaista, mutta nyt on pakko tehdä poikkeus. Nimittäin SNY on nyt onnistunut sulattamaan meidän tosikon sydämen ja tyttö itse pyysi: "Äiti ota musta tällänen kuva".

Kuvanlaatu ei ole paras mahdollinen. Tyttö on tuossa saunan jälkeen tukka märkänä ja posket punaisena.

Ystävänpäivää taidamme viettää lasten kanssa helmiaskarteluiden parissa.

2. Luukku ja tunnelmallinen viikonloppu

Ihan ensin on pakko kertoa meidän tosi ihanasta viikonlopusta. Tämä vuosi on ollut täynnä pyöreitä syntymäpäiviä. Joitakin ei ole juhlittu juuri ollenkaan (kuten minun) ja toisia sitten taas olan takaa. Kaverini järjesti tässä aiemmin syksyllä miehelleen yllätyskemut. Mukaan oli hankittu kaikki miehen kaverit ja jännitystä riitti juhlien alkuun asti. Sitten kun tuli kaverini synttäreiden vuoro, mitä tekee mies? No niistähän tuli taas yllätysjuhlat. Tällä kertaa heidän kotonaan, maalla, täysin keskellä ei mitään. Olemme juonineet näitä juhlia facebookissa ties miten kauan. Minä varsinkin olen ollut toooodella monta kertaa vähällä paljastaa jotain. Loppujen lopuksi yllätys säilyi ihan loppuun asti. Sankari oli pyörällä päästään vielä siinäkin vaiheessa kun suurin osa yllätyksistä oli jo paljastunut. Eilen en uskaltanut blogiinkaan kirjoittaa asiasta vielä mitään. Vaikka kaverini täällä käy aika harvakseltaan katsomassa, en uskaltanut ottaa riskiä.

Olimme siskoni ja mieheni kanssa ensimmäisenä paikalla. Yllätimme kaverini tekemästä joulusiivoja. Tarjoilut hoidettiin nyyttäriperiaatteella ja kaikki toivat ehkä enemmän kuin tarpeeksi. Viimeiseen vuorokauteen ei siis ole tullut syötyä muuta kuin herkkuja. Yksi vieraista tuli suoraan hirvipeijaisista ja toi tullessaan saavillisen hirvenlihakeittoa. 

Synttärisankarin kotona on uuden sisäsaunan lisäksi myös kärrysauna eli pihassa jonkinlaisen peräkärryn päälle rakennettu sauna. Siellä sitä tunnelmaa riitti. Saunan lattia on vain harvaa laudoitusta ja kärryn alle oli aseteltu ulkotulia palamaan. Illalla pelasimme isolla porukalla mukavaa "puupalikkapeliä" ja yöllä sitten kaverin kanssa kahdestaan korteillä lännen nopeinta. Sitä me pelasimme todella paljon joskus teininä. Vielä sieltä ne vanhat temput löytyi, mutta kyllä nyt on sormenpäät kipeät.

Ai niin, mitäpä todellinen pakkoneulootikko tekisi moisissa juhlissa. Otin "varmuuden vuoksi" keskeneräisen käsityön mukaan ja tuolla se nyt on paria langan päättelyä vaille valmis. Siitä on tulossa sitten ihan oma kirjoituksensa. Löytyipä taas ihan uusia hengenheimolaisia myös.

Sekä synttärisankarin, että meidän lapset oli järjestetty hoitoon juhlien ajaksi. Meidän lapset olivat äitini kanssa karavaanarialueen pikkujouluissa ja yötä asuntovaunussa. Heidänkin juhlansta olivat menneet paremmin kuin hyvin. Pikkujouluissa vieraili joulupukki. Meidän tyttö oli saanut sammakkopelin, joulusuklaata ja taskulampun. Poika oli saanut pienen traktorin, karkkipussin ja taskulampun. Lapset ovat taskulampuista aivan innoissaan. Tiistaina on tulossa hoitopaikan tonttuvaellus, eli tarpeeseenkin tulivat.

Lapset saatiin houkuteltua asuntovaunulta kotiin vain joulukalenterin avulla. Ja kyllä hyvää kannatti odottaa. Aivan ihanat luukut kaikilla taas tänään. Iso kiitos Teea K.

Tytön paketista löytyi kiva leppäkerttuaiheinen askartelupaketti.

Poika sai todella hurjan määrän Puuha Pete -tarroja. En tiedä kumpi näistä enemmän innoissaan, minä vai poika. Omakin silmä on aika tarkasti oppinut havaitsemaan kaikki Puuha Petet ja Mainio Manut. Mutta tällaisia tarroja ei ole tullut vastaan mistään. Eikä ne eiliset silityskuvatkaan ole tulleet mieleenkään. Mitähän ihanaa meidän kalenterista vielä paljastuukaan?

Minun paketistani löytyi kerä ihanaa pörröistä harmaata lankaa. Tiedän tälle monta hyvää käyttötarkoitusta. Täytyy vain valita se paras.

Lisää hyviä hetkiä

Tässä valtavassa myllerryksessä täytyy yrittää ajatella vain niitä hyviä hetkiä. Nyt on myllertänyt niin, että virkkauksetkin on vähän jääneet. Eilen taas virkkasin. Purkasin, virkkasin, purkasin, virkkasin, mutta sain vaan valmiiksi sen palasen. Purkamisesta huolimatta nautin suuresti siitä, että sain pitkästä aikaa istua tuolla sinisen tuolin syvyyksissä käsityön kanssa. Taustalla pyöri Foxilta elokuva, josta en tajunnut mitään. Silti loppu piti ottaa boksille. Pääsin ehkä siinä kahden tunnin kohdalla vähän jyvälle, enkä voinut jättää loppua näkemättä, vaikka pitikin jo mennä nukkumaan. Virkkausprojektista myöhemmin lisää. Nyt niitä hyviä hetkiä viimeisen parin viikon ajalta.

Lapset olivat innoissaan tästä "karvamadosta". Minkähän perhosen toukka se mahtaa olla?

Aika suuri toukka se oli vaikka olen nähnyt suuremmankin.

Kun muut juhlivat huvilakauden päättäjäisiä, meidän kadulla pidettiin järjestyksessään toiset katujuhlat. Kuvassa juhlapaikka siinä vaiheessa kun vieraita vasta odoteltiin. Itse en ole illan kuluessa ehtinyt ottamaan kuvia, sillä siitä asti kun vieraita alkoi saapumaan, vilske oli melkoinen. Ohjelmassa oli ruokailua nyyttäriperiaatteella, ongintaa lapsille ja leikkimielinen tietovisa. Kun pienimmät oli peitelty, osa juhlijoista vielä jatkoi pitkälle aamuyöhön. Meidän lapset tohisivat katujuhlista pitkään etukäteen ja itse juhlat olivat sitten unelmien täyttymys lapsille. Lapset alkoivat heti haaveilemaan ensi vuoden katujuhlista. En hennonnut sanoa, että ensi vuonna emme varmaankaan enää asu täällä, eli meitä tänne kadulle juhliin kutsuta.

Katujuhlat 2012

Meidän tähtisilmä katujuhlatunnelmissa

Mahtaakohan joku tietää tästä kukasta jotain? Itse nappasin nämä naapurin maakasasta ihan vain siksi, että ne näyttivät kauniilta. Jonkinlainen rikkakasvi tämä varmaan on kun tuollaisessa maakasassa itsekseen kasvaa. Mutta kaunis silti. Kuvassa lehdet ovat jo vähän käpristyneet, kun unohtui laittaa sisällä veteen.

Mysteerikukka

Äitienpäiväksi saatu salkoruusu päätti ruveta kukkimaan. Tällä hetkellä kukat näyttävät paremmilta kuin koko kesänä. Harmi vain, että jokin ötökkä tai tauti on tehnyt huonoa lehdille. Mutta kaunis se silti on.

 

Samaan aikaan kun ruusu aloitti taas kukinnan, vaahtera tekee jo syksyä. Toinen vaahtera on vielä kokonaan vihreä, mutta tämä alkaa jo näyttää sitä puolta vaahterasta, josta itse pidän.

Vielä yksi auringonkukkakuva.

Sitten muutama kuva meidän chileistä. Näiden kasvatuksessa ei ole käytetty mitään vippaskonsteja. Ja satoa on tänä vuonna tulossa ihan reilusti. Ensin nuo idätettiin sisällä. Kun oli aika siirtyä isompiin purkkeihin, chilit muuttivat puutarhavajaan ja siellä niillä oli ihan tavallisia lamppuja kaverina. Onneksi sieltä puutarhavajasta ei näy mihinkään naapuriin päin. Muuten olisivat varmaan epäilykset heränneet, että mitä siellä kasvatetaan. Lajikkeiden nimet näistä on jo hukassa, kun moneen kertaan on vaihdeltu purkista toiseen ja siirrelty. Jonkun pitäisi olla paprika, mutta ei noista mikään paprikalta näytä. Nyt täytyy jo olla tarkkana, että missä vaiheessa nämä muuttavat terassilta takaisin puutarhavajaan suojaan kylmältä.

Siellä jo vähän punottaa...

Sitten meidän aivan uskomattoman ihana kirjasto. Paljon puhetta ja kiistelyä aiheuttanut uusi kirjasto. Nyt on se on vihdoin avattu. Olemme ehtineet käydä lasten kanssa siellä jo kaksi kertaa. Aikaisemmin käytimme paljon kirjastoautoa, joka tulee tähän samalle asuntoalueelle. Mutta luulen, että jatkossa pakkaamme kirjaston kirjat jo aamulla mukaan ja käymme hoitopäivän jälkeen oikein kirjastossa. Ilman kirjojakin uusi kirjasto on ihana elämys. Voi kun voisi itse olla vielä pieni lapsi ja seikkailla tuolla. *huokaus*

Taidan joku kerta käydä kirjastossa yksin, napata aikuisten puolelta kirjan ja mennä itsekin pötköttämään tuonne lastenosaston ihaniin lukupaikkoihin. Noita kuutioita on tuolla enemmänkin ja kaikissa erilainen sisusta. Mutta eihän noiden kahden vilpertin kanssa ehdi mitään kuvia ottaa.

Sitten yksi virkkausaiheinen kuvakin. Olen minä ehkä jotain sitten ehtinyt virkata, vaikka ei siltä tunnukaan. Tein tilauksesta kaksi samanlaista hiusnauha-pinni yhdistelmään mikä itselläni on käytössä. Minulla on pinkki ja nyt tuli sitten tehtyä oranssi ja vihreä. Nauha ja kukka ovat sen vuoksi erikseen, että niitä voi käyttää monipuolisemmin. Yhdessä tai erikseen ja kukan paikkaakin voi vaihtaa kampauksen mukaan. Nämä ovat nopeita ja helppoja tehdä ja mukava käyttää. En ole tehnyt noihin mitään erillistä napinläpeä. Nauha on pylväitä ja olen valinnut sopivan pienen napin, jonka voi pujottaa läpi sopivasta kohdasta silmukoiden välistä.

Hiusnauhat

Tällaisia hirvityksiä me lasten kanssa tuolla ulkona ihmetellään.

Eilinen virkkaa-purkaa-virkkaa-purkaa-projektikin on pian päätymässä tänne. 

Toivottavasti ainakin.

Hyviä hetkiä

Viime viikko oli kaikin puolin rankka. Niinpä päätin jo alkuviikosta, että muistan vain ne hyvät hetket. Tosin olisi kannattanut vähän kirjoittaa ylös, mikä oli minäkin päivänä, koska enää niitä ei muista. Mutta tässä niitä sitten tulee. Ihan sekalaisessa järjestyksessä.

Last week were hard. So I decided to remember only the good moments. Here are some those.

On monday my girl noticed first sun flower. First it was just a bud, but then it open properly. I don't know why some our sun flowers didn't grow bigger. They are still pretty.

Taisi olla maanantai, kun tyttö huomasi ensimmäisen auringonkukan puhjenneen kukkimaan. Ensin vähäsen ja loppuviikosta jo oikein kunnolla. En tiedä miksi osa meidän auringonkukista jäi näin pieneksi. Kauniita ovat silti.

Seuraavana päivänä mukavan hetken tarjosi pieni sininen perhonen, joka viihtyi minun kotisandaaleissani. Olisikohan ollut keskiviikko, jonka mukavasta hetkestä ei voinut ottaa kuvaa. Saimme yksityisen lentonäytöksen. Olisiko ollut vielä noita Kauhavan Lentosotakoulun koneita, jotka taivaalla pörräsivät. Kuin kolme pientä hyttystä, mutta jyly oli valtava. Hienoja kieppejä tekivät.

On next day little blue butterfly stood on my sandals. And it was maybe wednesday when there were no chance to take a picture about our good moment. We saw some aeroplanes doing tricks. Those were maybe army planes. Those planes looked like little mosquitos on the sky, but the sound huge.

Torstain hyvät hetket koettiin vierailulla ystävien luona. Oli ihana katsella lasten höpöjä leikkejä. Koti matkalla käytiin seuraava keskustelu:

Tyttö: Mä meen isona naimisiin J:n kanssa.

Poika: Mä meen isona töihin J:n kanssa.

Tyttö: Niin mutta MÄ oon sen kanssa, ku mä oon sen kans naimisissa.

On thursday we had good time with friends. When we were going home kids were talking about another kid.

Girl: When I'm adult, I'm gonna marry J.

Boy: When I'm adult, I'm going to work with J.

Girl: Yes, but I am with him. Because we are married.

Pitkin viikkoa olemme ihastelleet luonnon taideteosta, josta oli lähes mahdoton ottaa valokuvaa. Viikonloppuna aamulla oli sen verran kastetta, että vihdoin saatiin tästä "virkkausmallista" ihania kuvia. Tai olisi kai siitä kunnon kameralla saanut kuvia enemminkin, mutta puhelimen kamera on tällaisissa aika toivoton.

During the week, we were admiring nature piece of art. It was almost impossible to take picture. Or it would have been easyer with good camera. With cellphone it was hopeless. But on weekend there were morning dew and we finally get those nice pictures.

Toivottavasti sitä osaisi nauttia enemmänkin tällaisista pienistä hetkistä. Ainakin tällä viikolla sama luonnon ihmeiden bongailu on jatkunut.

I hope we could enjoy more about these little miracles of nature. At least on this week we have continued this.

Mukava ja erityinen päivä

Tämä päivä ei kokonaisuudessaan ole ollut kovin mukava, mutta yritän muistaa vain ne mukavat asiat. Erityinen päivä tämä ainakin oli ja varmasti jää mieleen.

 Äitini laski sukututkimusohjelman avulla, että tänään syntynyt pikkuserkkuni oli minun 123. pikkuserkku. Aika hurjaa.

Ihana kummityttöni aloitti tänään koulun.

Ja tsadaa...

Esikoinen oppi ajamaan ilman apupyöriä. Alkukesästä neiti pyysi, että ottaisin pyörästä apupyörät pois. Ja minä otin. Sen jälkeen pyörällä ei ole ajettu, kun siinä ei niitä apupyöriä ole ollut, eikä niitä ole saanut laittaa takaisin. Tänään tyttö pyysi, että pyyhkisin pyörästä hämähäkinseitit pois, hetken potkutteli pihassa ja niin sitä mentiin. Toki tyttö on kesän potkutellut pikkuveljelle ostetulla potkupyörällä ja näemmä hankkinut tarvittavan tasapainon sillä.

 

Nice and special day 

The whole day wasn't nice, but I try to remember only the best part of it. First my moms cousin got boy today and now I have 123 second cousins. My goddaughter started school today. And my little girl learn how to drive by bike today. So nice.

Just before biking my girl was watching me and I ask her to take some pictures about those things I was doing. She did what I asked, but she also took some own pictures. Here is some of those. 5 years old sees the world so different.

Juuri ennen tuon taidon keksimistä, tyttö seurasi pihassa minun touhujani ja pyysin häntä ottamaan pari kuvaa puhelimellani. Tyttö otti kyllä pyydetyt kuvat, mutta myös muutaman muun. Aika ihania osa noista tytön ottamista kuvista. Maailma on aika erilainen 5-vuotiaan silmin.

Äiti, Mom

Tää on ehdottomasti ihanin näistä kuvista. This is my favorite.

Meidän leikkimökin "sisustusta" = hiekkaa, kiviä, vettä, kuraa... Our playhouse is decorated with sand, stones, water, mud...

Tässäkin kuvassa on sitä jotain. Eikä tällästä härveliä kaikilla olekaan omassa pihassa. There is something in this pic too. And not everyone is having this kind of thing by their own.

Noista kuvista myös voi vähän arvailla mitä on tekeillä... Meinaan laittaa DIY (Do it yourself) ohjeet, niin en viitsi nyt laittaa vielä, muuta kuin yhden vinkin lisää.

If you look carefully those pictures, you will find out what I'm doing now. I'm planning to post DIY tutorial about that. So I'm not telling yet what it is. I'll just give one more hint...

 

Taustoja ja vahinko

Viime aikoina on tuntunut, että en osaa varjella omaa yksityisyyttäni millään. Talo on myynnissä, joten osoite, pohjapiirustus ja valokuvat ovat netissä kaikkien nähtävillä. Facebook-kirppareiden uskomattoman vilkkauden kautta on myös tullut jaeltua puhelinnumeroa sinne sun tänne. Ja aina vain jatkan paljastelua ihan vapaaehtoisesti täällä.

Aika vähän olen perheestä tai meidän asumisesta täällä kirjoitellut. Lähinnä kirjoitteluni ovat olleet noita virkkauksia. Mutta nyt tuntuu, että elämme sellaisessa myllerryksessä, että jotain on kerrottava, jotta näissä postauksissa olisi edes hitunen järkeä.

Kaikki tämä hullutus alkoi joskus 2007-2008. Vanhempani erosivat ja siinä ero tiimellyksessä oman kotitaloni kohtalo oli täysin avoin. Se talo on melkein kotikaupunkini keskustassa, mutta kuitenkin suojaisassa, alunperin lähes metsäisessä, paikassa. 1920-luvulla rakennettu rautatieläisten hirsitalo. Yläkerta on tehty sodan jälkeen, sisävessa oli pelkkä pönttö ja seinät eteisen nurkassa jne. Me olimme mieheni kanssa kihloissa ja tyttömme oli pieni vauva.

Tuohon aikaan meidän suunnitelmamme oli ostaa kotitaloni, PURKAA SE, myydä hirsirunko pois ja rakentaa tontille uusi talo. Selvitimme kaupungilta rakennusoikeuden ja kaavan. Kaava oli niin vanha, ettei se rajoittanut juuri mitään. Julkisivukin kuulemma määräytyisi vähän sen mukaan, mitä alueella ennestään oli. No toisella puolella on terijokihuvila ja toisella puolella 80-luvun tiilinen paritalo. Eli juuri mitään rajoituksia ei olisi ollut. Onneksi isäni, meidän harmiksi, tuli järkiinsä ja päätti pitää talon. Siinä meillä sitten oli piirustukset taloa varten ja into ruveta rakentamaan, mutta ei tonttia.

Satuimme saamaan kaupungilta loistavan tontin uudelta asuntoalueelta. Kadun päätytontti, joka rajoittuu kahdelta sivulta puistoon, siis metsään. Niin alkoi rakennus. Ai niin, naimisiin menimme keväällä 2008 salaa. Siis vain parin todistajan läsnäollessa. Se oli minun ehtoni talon rakentamiselle. 2009 keväällä muutimme uuteen taloon, syksyllä syntyi "uuden tuvan jussi". Olisiko elämä voinut olla täydellisempää?

Olisi. Sillä tällä kiiltokuvalla on kääntöpuoli. Tällä hetkellä molemmat lapsemme ovat omalla tavallaan erityislapsia. Kulunut vuosi on ollut todella rankkaa, tavalla, jonka vain toiset erityislasten vanhemmat tietävät.

Kesän kuluessa päädyimme sitten siihen, että myymme tämän talon. Mies oli sitä ajatellut jo kauemman, minä pistin vastaan. Messusin siitä, ettei saa antaa periksi ja pitää katsoa pidemmälle kuin ensi kuuhun tai vuoden päähän. Kunnes istuimme laskukoneen kanssa keittiön pöydän ääreen. Sitä konetta minäkin sitten uskoin.

Nyt on talo myynnissä, eikä mitään tietoa minne tai koska tästä lähdetään. Olemme käyneet katsomassa jos jonkinlaista mörskää ja vähän mökkiä. Halvempaa, eli vanhempaa kuin tämä. Kuitenkin pääasiassa 70-90 -luvuilla rakennettuja taloja.

Ja sitten se otsikon vahinko. Mieheni oli jostain käsittämättömästä syystä varannut näytön rintamamiestaloon, joka sijaitsee ihanalla alueella, melko lähellä keskustaa. Menin näyttöön vähän vastentahtoisesti, mutta kuinka kävikään. Rakastuin. Hups.

Nyt ystäväni yrittävät kilpaa vakuuttaa, että tuossa talossa on liikaa laittamista, kauhea sotku, hirveää asua remontin keskellä lasten kanssa jne... Mutta ei sille mitään voi. Yllättävintä kaikessa oli se, että myös mies tuntui tykkäävän. Vaikka 80-90 -luvun taloissa on hänen mielestään ollut liikaa laittamista, niin tässä hän näki vain mahdollisuuksia.
Nyt minulta olisi ehdottomasti kiellettävä pääsy sisustusblogeihin ja pidettävä televisio kiinni, etten vahingossakaan näe mitään "mörskästä unelma" -päiväohjelmia.

Juuri nyt vain tuntuu siltä, että ehkä tämä uusi talo on liian siisti ja ihan vääränlainen meille. Ehkä meillä kuuluukin olla talo, jonka "sisustuksessa" ei tarvi olla päätä eikä häntää. Itse tehtyä saa olla joka paikassa, eikä kaiken tarvi näyttää täydelliseltä. Saisi vähän rönsyillä ja retroilla.

Huokaus.