Tuli sitten ilmoittauduttua. Käykäähän muutkin. Ihanaa paketin kokoamista ja oman odottelua taas syksyllä tiedossa. Ahminkohan itselleni liikaa hommia syksyksi?
maanantai 5. elokuuta 2013
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Omakuva
Jälleen kerran Hupsistarallaa -blogi toimii inspiraation lähteenä. Sieltä bongasin tämän:
Eli syyskuussa alkaisi tällainen omakuvahaaste. Sen tiedän, että itse en tule omia kuviani missään julkaisemaan, mutta mietin silti osallistumista. Jospa tässä aiheet olisivat sellaisia sopivan voimauttavia. Voihan niistä sitten tilata vaikka kuvakirjan itselleen. :) Ihan syntymäpäivälahjaksi se ei ehdi kun synttärit sattuu syyskuulle. Mut jos sitten joululahjaksi.
Jos joku muu on rohkeampi niin osallistukaa ihmeessä. Lisää infoa täältä.
Barbit sisustaa
Tytön barbitalo on kokenut tässä jo monenmoista muutosta kun tyttö kalustaa sitä uudestaan ja uudestaan. Mutta nyt on saatu vähän kalusteitakin lisää. Facebook-kirpparilta bongasin vitosella alkujaan bratzin kalusteita keittiöön ja olohuoneeseen. Mutta ehdottomasti parhaat löydöt tein IKEA:sta. En vain voinut jättää niitä suloisia nukenkalusteita sinne. Mittakaava taitaa olla vähän pienempi, mutta hyvin menevät barbillekin nämä. Kaikista parasta on mielestäni tuo expedit-hylly, joka on samanlainen kuin meidän barbitalo.
Ihanaa ja kekseliästä Ikean nukenhuonekalupaketissa oli myös nuo pahviset askarreltavat ikkunat, taulut ja tavarat. Paketin pahviosista sai siis paineltua irti lisää ikea-tavaroita. Tässä aikuisten makuuhuoneessa ei muuta erikoista olekaan, kuin nuo ikkunat ja taulut seinällä. Ja ikean yölamppu pöydällä.
Lastenhuoneessa on se ihana expedit-hylly ja pahvisia kirjoja seinähyllyssä. Huomatkaa nuo tytön kekseliäät matot.
Barbi itse valokuvaamassa uutta ihanaa olohuonetta. Tässä huoneessa lähes kaikki on ikeasta. :D
Nokkelina tyttöinä me hyödynsimme myös kalustelaatikon muovisen kansiosan. Siitä tuli hellepäiviksi ihana uima-allas barbeille. Ihan oikeasti se ei vettä kestä, mutta mielikuvitusvettä kyllä.
Tuli sitten samaan syssyyn askarreltua myös televisio barbeille. Tämä on ollu suunnitteilla jo jonkin aikaa. Pohjana on käytetty h&m:n laastaripakettia. Etureuna on ylhäältä auki, jotta sinne voi vaihtaa "ohjelmaa". Mattapintaisen kontaktimuovin vuoksi tästä on vaikea saada kunnon kuvaa, ihan kuin oikeasta televisiosta. Tällä hetkellä televisiost tulee vain tuota pikkukakkosta tai angry birds -mainosta. Tyttö lupasi itse piirtää lisää ohjelmia.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Saltunraitti arpoo
Vaikka tarjotin onkin jo aivan selvästi MUN, niin voitte te muutkin käydä osallistumassa. ;) Klikkaa kuvaa.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Välikäsityö : villasukat vauvalle
Tuli tehtyä minulle poikkeuksellisen nopea työ. Työkaveristani tuli ensimmäistä kertaa mumma, mutta kaikki ei mennytkään niin kuin oli kuviteltu. Vauvalla oli mm. napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri. Jotenkin tuo pikkuinen poika oli ajatuksissani kotonakin ja ajattelin tehdä jotain vauvalle, vaikka en äitiä tunnekaan.
Tiistai-iltana tein ensimmäisen sukan ja keskiviikkona aamupäivällä toisen. Juuri ja juuri sain sukat tehtyä ja höyrytettyä kun piti jo lähteä iltavuoroon töihin. Mutta tulipa sopivana päivänä vietyä sukat. Pääsivät heti käyttöön kun isovanhemmat kävivät vauvaa katsomassa.
Voi että kun tuollaiset pienet on jo ehtinyt unohtaa. Itsestä tuntui, ettei noin pienet sukat voi kenellekään mahtua, mutta kokoon otin kuitenkin mallia äitiyspakkauksen mukana tulleista "naamasukista". Ja kyllä ne vauvan jalkaan olivat mahtuneet. Malli on omasta päästä. Tai ei kuitenkaan ihan. Joskus aikoja sitten olen nähnyt vähän tämän tyyliset ihanat sukat ravelryssä ja ihan vain kuvaa katsomalla tehnyt sukat. Ne ensimmäiset sukat taisivat lähteä joulupuu-paketissa jollekin tarvitsevalle, sillä silloin ei ollut lähipiirissä vauvoja. Tällä kertaa en katsonut edes mitään kuvaa, ulkomuistista vain tein vähän sinne päin. Muistin kyllä, että viimeksi tein erilaisen kantapään, mutta nyt ei ollut aikaa hienostella, vaan perinteisellä mentiin.
Olin ihan varma, että olen ne vanhatkin täällä julkaissut, vaan enpäs olekaan. Tulee siis edes yksi vanha työ esiteltyä täälläkin.
Tiistai-iltana tein ensimmäisen sukan ja keskiviikkona aamupäivällä toisen. Juuri ja juuri sain sukat tehtyä ja höyrytettyä kun piti jo lähteä iltavuoroon töihin. Mutta tulipa sopivana päivänä vietyä sukat. Pääsivät heti käyttöön kun isovanhemmat kävivät vauvaa katsomassa.
Voi että kun tuollaiset pienet on jo ehtinyt unohtaa. Itsestä tuntui, ettei noin pienet sukat voi kenellekään mahtua, mutta kokoon otin kuitenkin mallia äitiyspakkauksen mukana tulleista "naamasukista". Ja kyllä ne vauvan jalkaan olivat mahtuneet. Malli on omasta päästä. Tai ei kuitenkaan ihan. Joskus aikoja sitten olen nähnyt vähän tämän tyyliset ihanat sukat ravelryssä ja ihan vain kuvaa katsomalla tehnyt sukat. Ne ensimmäiset sukat taisivat lähteä joulupuu-paketissa jollekin tarvitsevalle, sillä silloin ei ollut lähipiirissä vauvoja. Tällä kertaa en katsonut edes mitään kuvaa, ulkomuistista vain tein vähän sinne päin. Muistin kyllä, että viimeksi tein erilaisen kantapään, mutta nyt ei ollut aikaa hienostella, vaan perinteisellä mentiin.
Olin ihan varma, että olen ne vanhatkin täällä julkaissut, vaan enpäs olekaan. Tulee siis edes yksi vanha työ esiteltyä täälläkin.
![]() |
| Vanhat sukat |
torstai 25. heinäkuuta 2013
Scream for me Helsinki!!!
Viime viikonloppuna oli taas aika "perinteiseksi" muodostuneen kesäretken Helsinkiin. Toiset käyvät Linnanmäellä, Korkeasaaressa tai Suomenlinnassa, me käydään Iron Maidenin konsertissa. Iron Maiden on minun ja miehen yhteinen kestosuosikki. Tämä oli nyt ainakin 8. kerta kun minä kyseisen bändin näin ja mies on nähnyt sen vielä useammin. Joskus vielä (sitten kun on rahaa) lähdetään ulkomaillekin katsomaan. Tähän asti on pysytty ihan kotimaan kamaralla. Nyt olen kyllä pettynyt wikipediaan. Meinasin luntata vuodet koska olen käynyt, mutta eihän siellä ollutkaan lämppäreitä lueteltuna ollenkaan. Eikä kiertueiden teemoja. Tuota meidän arkistolaatikkoa ei kaivele erkkikään. Siitä on pohjakin pettänyt.
Joka tapauksessa tällä kertaa lämppärinä oli minun ja miehen uusi yhteinen suosikki Sabaton. Poika (vähän vajaa 4v) on hokenut koko kesän: Äiti ja isi on kattomassa Sabatonia. Ja aina kun kysyy: Mitä äitin paidassa lukee? vastaus on Sabatoniiiii!!!! Autossa on kuunneltu vain "sotamusiikkia" siis Sabatonia. Lapsillakin on selvät lempikappaleet. Nyt sitten päästiin oikeasti katsomaan sitä Sabatonia ja nyt lukee äidin paidassakin Sabaton.
![]() |
| Siskokset ja niiden miehet uusissa paidoissaan. |
Puhelimen kamera tarkensi hienosti noihin violetteihin kukkiin (puhelin oli kukkalaatikossa itselaukaisimella) ja tuli sopiva blogi-kuva. Minulla ja miehellä on Sabatonin paidat (Iron Maidenin paitoja löytyy kummaltakin jo aika monta) ja siskolla ja siskon poikakaverilla Iron Maidenin paidat. Äiti sai tuliaisena ja lastenhoitopalkkana Iron Maidenin kangaskassin. Yhtenä vuonna tuotiin paita ja toisella kertaa muki. Ai niin ja kiertueohjelma on ostettu joka keikalta.
Ennen keikkaa lähdettiin syömään. Eikä oltu ihan ainoita, joilla oli tämä suunnitelma. Ihan sattumalta osuttiin ravintolaan, joka oli tilannut uutta Iron Maidenin omaa Trooper -olutta. Miehet ostivat viimeiset pullot sitä tavaraa. Myöhemmin kyllä kuultiin, että sitä taitaa jo saada Suomessa jostain muualtakin. Kovin oli Englantilaista tavaraa kuulemma. Tyhjiä pulloja ei viitsitty ottaa mukaan kun oltiin keikalle vasta menossa. Ne olisi kuitenkin portilla takavarikoitu.
![]() |
| Sabaton |
Ei ihan riittänyt Sabatonin lämppärikeikka meille. Kyllä sitä on toistekin päästävä katsomaan. Ja levyt soi tietenkin autossa edelleen.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Tervetuloa satumaahan!
Olimme tänään lasten kanssa lapsuudenkotini puutarhassa poimimassa vadelmia. Siihen meillä oli lupa. Mutta ilman lupaa otin muutaman kuvan. Totta kai omaan lapsuudenkotiin liittyy vahvat tunnesiteet muutenkin, mutta isän uusi morsian on kyllä osannut tuoda (varsinkin puutarhan) satumaisen puolen esiin. Talon kanssahan meillä on sellainen haave, että saisimme tämän joskus myytyä ja isä suostuisi tuon satumaan meille myymään. Talossa on aika paljon tehtävää ja paljon vähemmän tilaa kuin nykyisessä, mutta mutta... kyllä teille kohta selviää miksi tuosta talosta haaveilemme.
![]() |
| Tervetuloa! |
Toki, jos joskus tuon talon ostamme, nuo puutarhaan tehdyt "sisustukset" eivät kuulu kauppaan. Mutta aina voin pyytää S:n meille koristelemaan puutarhaa.
Tontin takareunalta kaadettiin pari isoa mäntyä muutama vuosi sitten. Tämä ei juuri ole siitä paikalta siirtynyt, mihin se on kaadettu. Ensin se sai rauhassa kuivua ja tänä keväänä isä teki siitä tämän ihanan pöytäryhmän.
Metsämansikkaa puutarhassa kasvaa niin paljon, että isä näytti menneen suurimman paikan yli ruohonleikkurilla. Ei näin. Muutama maistiainen silti saatiin. Lapset eivät huolineet, joten minä pääsin herkuttelemaan. Nuo ovat kyllä luonnon omia karkkeja. Älyttömän hyvää.
![]() |
| Lintukoto |
Tämä puu toimittaa nykyään lintujen ruokintapaikan virkaa. En ihan tykkää siitä fasaaninen ja pulujenkin syöttämisestä. Ne kun löytävät pihaan kutsumattakin. Mutta on tässä puussa silti sitä jotain. Jatkuvaa liverrystä ja siipien suhinaa.
TÄMÄ tekee tästä paikasta aika satumaisen nykyään. Nuo ihanaakin ihanammat koristeet. Takana se valtava villivadelmaryteikkö, joka on alun perin levinnyt naapurin puolelta. Siellä se sanko odottaa ahkeraa poimijaa.
Lisää yksityiskohtia pihan koristelusta. Vaikka tuo perhonen on maalattu, siitä näkyy erittäin selvästi miksi minä inhoan, kammoan tai oikeastaan pelkään perhosia. Karvat. En tiedä kuka tämän on maalannut (ehkä jopa S?), mutta vähän liian todentuntuinen on tuo perhonen.
Tässä kuvassa näkyy ne samat puuhun ripustetut helyt, ihana pieni kasvihuone, oman pihan männystä tehty pöytäryhmä, marjapensaita ja se koko tämän talon ehdottomasti paras puoli. Tarkkasilmäiset (ja paikan tuntevat) näkevät taustalla junanradan. Tuosta kun ihan vähän varvistaisi ja katsoisi radan yli, näkisi keskustaan asti. Siis nykyään. Ei minun lapsuudessani. Toisaalta se vähän hirvittää, että nykyään on jo näköyhteyskin. Mutta tämä ihana idylli siis sijaitsee pienen kävelymatkan päässä keskustasta.
Kaupungin kaavoituspuolella virkamiehet tuskin tuntevat tätä aluetta kunnolla. Kun ennen tämän talon rakentamista kävimme kaupungilla kyselemässä tonttia ja samalla haikailimme tätä ihanaa satumaata, siellä kauhisteltiin. Kaupungilla oli tarjota vaikka kuinka paljon "metsäisiä tontteja" kuten tämä nykyinenkin. Mutta ei täällä uudella asuntoalueella saa tuollaista idylliä aikaiseksi vaikka tekisi mitä. Ei ainakaan lähimmän kymmenen vuoden aikana. Asiaan perehtymättömät luulevat, että junista tulee jotain meteliä. Varsinkin kun tuossa menee kaksi rataa rinnakkain. No ei niistä kyllä kuulu mitään. Paljon enemmän meteliä tulee "ratapihalta", jossa lastataan kivimurskaa junaan ja pois jne. Vaikka se ei ole noin lähellä, äänet kantautuvat sieltä hyvin. Olen nähnyt myös sen ajan kun takapihalla tuulessa heilui vessapaperia tämän tästä. Junasta peräisin. Onneksi sekin on jo historiaa.
![]() |
| Nähdään taas! |
Talossa tosiaan riittää tekemistä. Niin sisällä kuin ulkonakin. Mutta minä kyllä rakastan tätä taloa. En voi sille mitään. Jääkylmästä rappukäytävästä huolimatta. Ikkunalasit ovat alkuperäiset ja vääristävät sinne ja tänne. Keittiöstä löytyy myös ihana Högforss nro 5.
Satumaalla, keijukaisilla, menninkäisillä ja muilla on tietenkin hintansa. Tämän puutarhan ovat jo yli 10 vuotta sitten vallanneet lehtokotilot. Niistä on mahdoton enää päästä eroon. Pitäisi polttaa koko naapuruston puutarhat pariin kertaan, eikä sekään mikään varma konsti olisi. Joten näiden kanssa on siis vain opittava elämään. Tällä hetkellä minulla on (koska teitä kaikkia tietenkin kiinnostaa) kroonistumassa oleva poskiontelotulehdus. Lapsuuden allergisista reaktioista huolimatta nyt päätettiin kokeilla penisilliiniä. Kutinaa ja ihottumaahan siitä seurasi. Arvatkaa oliko mukava seistä tuolla vadelmaryteikössä, kun tiesi, että siellä on noita kotiloita lukematon määrä. Selkää kutitti ja koko ajan oli sellainen tunne, että nyt on kotilo paidan alla. Noiden kotiloiden takia emme uskalla tälle nykyiselle tontille tuoda mitään kasveja isän luota. Oltaisiin saatu mm. valkoista syreeniä ihan isoja pensaitakin. Ja tuota vadelmaakin tuolta olisi ihana tuoda. Mutta mikään ei takaa, etteikö tuon lehtokotilon munia majaile salaa jossain lehden alla. Ja ne leviävät sellaista vauhtia, että jos niitä tulee tontille yksi tai kaksi, niin se on mennyttä sitten. Tuolla satumaassa niitä kiipeilee pitkin seiniäkin. Eikä edes talvi tapa niitä.
PS. Yhdistäkää nyt mielessänne nämä kuvat niihin minun kilpailuelokuvassa kertomiini lapsuusmuistoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















