Joulupukin töissä

Me ollaan joulupukin töissä, joulupukin töissä, joulupukin töissä täällä jokainen.

Kun minä olin pieni tyttönen, löysin vahingossa äidin laukusta ihania erivärisiä nallen muotoisia kylpyvaahtopakkauksia. Pettymys oli suuri kun äiti sanoi, etteivät ne olleet minulle. Äiti sanoi, että joulupukilla on niin paljon tehtävää ennen joulua, että hän pyytää apua vanhemmilta. Vanhempien on ostettava tai tehtävä lahjoja, paketoitava ne ja jätettävä tontuille. Ja joulupukki sitten päättää kuka mitäkin saa lahjaksi. Eli ei ollut ollenkaan varmaa, että äidin laukusta löytyneet kylpyvaahdot tulivat minulle. Se oli pitkä joulun odotus. Mitä jos joulupukki veisikin ne jollekin toiselle. Onneksi joulupukki toikin ne sitten minulle.

Tätä samaa tarinaa olen käyttänyt omien lasten kanssa. He eivät varsinaisesti ole nähneet mitään lahjoja, mutta tämän tarinan ansiosta olen saanut tehdä käsitöitä ihan rauhassa. Viime viikolla ompelin pitkästä aikaa. Lapset touhusivat kiltisti omiaan, kun kerroin, että teen jotain mitä joulupukki on minulta tilannut. Totta kai he odottavat joulua, esittävät lahjatoiveita ja miettivät tuoko pukki sitä mitä he toivovat. Mutta lapset ovat tottuneet siihen, että istun jonkun kutimen kanssa koko ajan. Ja yleensä ne ovat jotain niin käsittämättömän tylsää, ettei heitä jaksa kiinnostaa. Siitä on suuri hyöty nyt. Saan tehdä noita lasten juttujakin melkein julkisesti.

Vielä toinen, kun minä olin pieni -tarina. Tai oikeastaan tämä tarina alkaa sieltä kun äitini oli pieni. Äitini leikki paperinukeilla, suunnitteli niille vaatteita ja piirsi paljon. Myöhemmin äitini leikki barbeilla, eli siis siirtyi piirtämisestä ompelemiseen. (ja ensimmäiseltä ammatiltaan äitini onkin ompelija) Äidin tekemiä barbin vaatteita oli paljon minullakin leikeissä. Ja yksi ihana sänky. Aika samanlainen kuin tuo yllä olevassa kuvassa. Peitto vain oli kirkkaan punainen ja olisikohan siinä kankaassa ollut valkoisia pilkkuja. Tyynynliinassa ainakin oli pitsit molemmissa reunoissa. Se äitini leikeistä periytynyt sänky on minulla vieläkin tallessa. Mutta eihän yhdellä sängyllä vielä pitkälle pötkitä. Niinpä tein toisen melkein samanlaisen. Malli on siis vain muistin varassa ja tämän mittoihin on käytetty barbia.

Tytölle on hänen tietämättään tekeillä barbien talo. Tällä hetkellä talo on suunnitteilla Ikean Expedit -hyllyyn, jossa on neljä lokeroa. Jos jostain löytyisi yhtä edullinen, saman kokoinen ja tyylinen ovellinen hylly, se olisi tietenkin vielä parempi. Expedit on siitä huono, että se on tehty kennolevystä, eli siihen on vähän huono itse lisätä ovea. Ehkä jonkinlaisen oviverhon voisi laittaa. Sellaisen, jonka takana leikit saavat levätä herättämättä liikaa huomiota. Joka tapauksessa tarkoitus on tehdä talo niin, että kun barbileikit eivät enää innosta, hyllyä voi käyttää muuhun. Olen löytäny kirppareilta kivoja pikkutavaroita barbin asumukseen. Sisustustekstiilit voin tietenkin tehdä itse. Sohvakalustoakin suunnittelimme miehen kanssa yhteistyössä. Muuten tuntuu, että barbeille on aika huonosti tarjolla kalusteita. Vai olenko vain etsinyt vääristä paikoista? Ja miksi joka kalustepaketin mukana tulee nykyään uusi barbi? Kirppareilla ehjät barbin kalusteet liikkuvat vähän liiankin nopeasti. Onneksi itseltäni on jotain jäänyt talteen. Mutta kunnollinen keittiö ainakin puuttuu.

Tyyny ja liina ovat erikseen. Tietenkin.

Aina kaikki käsityöt ei onnistu. Tarkoitus oli tehdä mustat pitsikämmekkäät niiden ärtsyn väristen hanskojen päälle. En päässyt alkua pidemmälle kun totesin, ettei valitsemallani langalla voinut tehdä pitsiä. Se oli aivan liian kovaa siihen ja minulla kuivista käsistä nahka rullalla. Nopea suunnitelman muutos, ja niin sai barbi uuden hamosen.

Vanhat kämmekkäät

Marjukka Arjen iloja etsimässä -blogista oli tehnyt kämmekkäät ja jotenkin etäisesti ne näyttivät tutulta. Sitten muistin, että olen tainnut ihan samaa sukkaohjetta käyttää myös yksiin kämmekkäisiin. Siitä innostuneena selailin facebookista vanhojen käsitöiden kuvia (siis ajalta ennen tätä blogia) ja huomasin, ettei juuri niitä kämmekkäitä olekaan missään! Onneksi sentään puhelimesta löytyi yksi kuva näistä. Tein nämä siskolle tilauksesta. Sisko halusi tuollaiset hanskamalliset ja kun olen niin huono tekemään hanskoja toisten käsiin, tein paljon joustinneuletta. Ihan varmuuden vuoksi. Sopii paremmin siskon käteen, vaikka on tehdessä omaan sovitettu.

Siinä facebookin käsityökansiotani selaillessa tuli monen jutun kohdalla sellainen tunne, että "tuo olisi kiva jakaa blogissakin". Mutta en todellakaan jaksa värkätä niitä vanhoja kuvia kaikki tänne blogin puolelle, joten sen sijaan jaan vain linkin tuonne facebookin käsityökansioon. Se taitaakin olla lähes ainoa julkinen tieto minusta siellä. Ihan 100% varma en ole pystyykö sitä näkemään ilman omaa tunnusta, mutta ainakin fb:ssa olijat sen näkevät. Luulisin. Kommentit ovat tervetulleita niin tänne kuin sinnekin.

Käykäähän kurkkaamassa täällä 

Tosi mukava on ollut huomata, että nykyään päivittäinen vierailumäärä on vähintään 15 usein paljon enemmänkin. Vaikka osa olisikin satunnaisia vierailijoita, niin jokunen säännöllinenkin vieras on tainnut tulla. Kiitos siitä. Taitaa olla tuon joulukalenterin ansiota.

Salaisuuksia ja sairastelua

Nyt taas käsityöt ovat enemmänkin olleet niitä tämän vuodenajan salaisia juttuja, joita julkaistaan sitten myöhemmin jos muistetaan. Lisäksi kiva pikku mahatauti kävi koko perheen läpi. Kun lapset sairastivat sain jopa jotain tehtyä, mutta oli kamala olla itse niin huonossa kunnossa, ettei pystynyt edes ajattelemaan käsitöitä. Uskomatonta, että se ilta oli eilen. Onneksi nyt on olo jo aika normaali.

Pyysin tässä vähän aikaa sitten kaverilta lastenruokapurkkeja ihan muuhun tarkoitukseen. Mutta kirppariostos nappipussin vuoksi niille tulikin nyt yllättävää käyttöä. Lajittelin napit noin suunnilleen värin mukaan purkkeihin. Niitä on ihana ihan vain ihastella purkeissa, mutta myös jonkin tietynlaisen napin etsiminen on helpompaa. Nappeja lajitellessa huomasin taas sen jännän hajun mikä napeissa on. En tiedä mistä se haju tulee, mutta muistan sen lapsuudestani. Se on oikeastaan vähän paha haju, mutta minulle siitä tulee mieleen lapsuu; äidin ompeluhuone yläkerrassa ja minä leikkimässä viereisessä huoneessa. Ja se äidin vihreä ompelutarvikelaatikko, joka oli lähes pyhä. Sinne kun olis joskus päässyt vähän sekaamaan.

Lasten sairastellessa otin käsiini Seinäjoen käsityömessuilta ostetun ihanan langan. Olipas tämä nyt omituinen kun en onnistunut googlettamaan kuvaa mistään. Lanka on kuitenkin Gründl - Lisa uni.  Vaikka se onkin keinokuitua, niin aika ihanan tuntuinen lanka silti. Ja värissä on vähän vitsiäkin liittyen teinivuosiini. Tästä väristä oli pakko saada joku kiva asuste. Mutta pieni. Isona pintana olen tästä väristä saanut tarpeekseni. Niin syntyi hanskat ilman ohjetta. Siis taas niitä omasta päästä vedettyjä. Hanskoja en osaa tehdä muille, sillä teen ne ihan pelkän sovituksen perusteella. Tai no jos jollain sattuisi olemaan juuri saman kokoinen ja muotoinen käsi kuin minulla niin sitten. Ajattelin tähän päälle vielä jotain mustia pitsisiä kämmekkäitä. Pitää vaan etsiä joku kiva pitsiohje. Jos ne vähän veisi tuota neonvärin kirkkautta piiloon. Ja voihan näitä pitää tavallisten lapasten sisällä sitten kun on oikea talvi.

Näistä tuli todella lyhytvartiset, oikeastaan varrettomat. Ulkotakissani on pitkät resorit hihoissa ja olen huomannut, että se on perinteisten lapasten kanssa vähän hankala. Normaalisti olen kyllä superpitkävartisten lapasten ystävä, mutta nyt hihat korvaa hanskojen varren.

Ette ikinä usko mitä mieheni sanoi kun näki nämä valmiina. "Voisitko tehdä mulle samanlaiset?" Eikä se ollut edes mikään vitsi. Tarkensin sitten, ettei tällaiset hanskat ole mitkään työhanskat eli vaikka nämä tosi hienosti sointuisivat huomioväristen työvaatteiden kanssa, niin niiden kanssa näitä ei voi pitää. Taidan siis joutua tosi työlääseen sovitushommaan. En tiedä kuinkahan kauan toisten hanskojen tekeminen ottaa kun ei voi koko aikaa sovittaa.

Talostakin on nyt sen verran parempia uutisia, että saatiin yksi tarjous omasta. Harmi vain, että se tarjous oli ihan naurettavan pieni. Ei siis mene läpi. Onnistuimme käymään parissa näytössä sinä päivänä kun kukaan ei oksentanut. Ja nyt on vähän positiivisempi mieli taas noiden talojen suhteen. Kai nämä asiat jotenkin järjestyy.

Mukavaa isänpäivää kaikille!

Arvontaa arvontaa

Suvi Pöljän Puuhia -blogista arpoo jo isänpäivänä eli ihan pian. Käykäähän osallistumassa.

Postipäivä

Eilen mielessäni surkuttelin, etten voi nyt paljon postailla mitään. Kun kaikki on tähän aikaan vuodesta niin salaista. Olisi yksi ihana haastekin, johon minulla olisi jo ollut valmiina jotain, mutta en voi julkaista sitä, joten...

Pieni yllätys

 Jonkin aikaan olen ahertanut tuolla sohvalla ja muualla. Eilisen illan istuin suljettujen ovien takana toimistossa ja paketoin. Hyvin sainkin luukkuja pakettiin ja tänään sitten vein ison kasan postiin. Nyt näyttää jo hyvältä kalenterijuttujen kanssa. Vaikka omassa kalenterissa onkin vielä vapaita luukkuja. Niitä saa varata blogittomat ja joulukalenterittomatkin.

Luukkuja postiin lähdössä

Facebookissa on taas jotain uudistuksia meneillään ja juuri nyt näyttää huonolta kirpparien kannalta. Jos tämän hetkinen tilanne on pysyvä niin meidän supersuositut kirppariryhmät kyllä kuolevat kokoon. Se on sääli. Sieltä kautta on ollut helppo kierrättää vähän sitä sun tätä. Ja mikä parasta, ostajat ovat olleet läheltä eli postia ei ole juurikaan tarvinnut lähettää. Meidän lapsetkin jo leikkivät "hakijaa" keskenään. Tästä kirjoitan siksi, että tänään minä olin hakija. Ostin jotain superihanaa. Ainakin äiti tietää miten paljon tälläisiä aarrepusseja rakastan. Olisi ehkä sittenkin pitänyt ostaa kaikki kolme pussia, jotka tällä myyjällä oli tarjolla. Samalla lohdutti tieto, etten ole ainut nappihamsteri näillä main.

Aarrepussi

Hattu, huivi ja huonoja uutisia

Hattu

Minulla on kirjastosta lainassa edelleen se hattukirja. Jossain vaiheessa hatun tekoa tuli selväksi, ettei lanka ollut sellaista kun piti. Sen jälkeen hatun teko oli aikamoista pakkopullaa. Mutta tuli se vaan valmiiksi. Se on juuri nyt melko sopiva pojan päähän. Mutta eipä meillä taida juuri olla sille käyttöä. Lieri ei ihan asetu siihen tyyliin kun kirjan kuvassa. Johtuu varmaan tuosta langasta.

Toisessa kuvassa tulee paremmin esille tuo hatun ihana pinta vaikka malli näyttääkin vähän hassulta. Pallosilmukat olivat minulle uusi tuttavuus, mutta helppo ja kiva tehdä. Englanninkielisessä kirjassa se oli popcorn.

Huivi

Sitten huivi, jota on olen kaikessa hiljaisuudessa tehnyt...ööh... ehkä viikon. Löysin Prismasta lisää sitä Säde lankaa ja sain aikaseksi etsiä ihan oikeaa kolmiohuivin ohjetta. Garnstudiolta onneksi löytyi mieleinen ohje. Tuo osoittautui superhelpoksi. Alun jälkeen huivissa on vain kolmea erilaista kerrosta. Ne oppi nopeasti ulkoa. Tuolla ohjeella olisi voinut tehdä vaikka kuinka suuren huivin. Minä päädyin lopettamaan kun kuvioita oli 30 kerroksella. En olisi ikinä uskonut, että voin saada jotain noin "suurta" valmiiksi tuollaisessa ajassa. Aikamoinen pakkomielle tuo huivi lopussa olikin. Ihan samanlainen siitä ei tullut kuin tuossa kuvassa. Syytän taas lankaa. Mutta minulla lähtökohta oli nimenomaan tuo paljetteja sisältävä lanka.

Erin mahtaisi olla tyytyväinen jos tietäisi, että olen istunut tässä koneella takapuoli puuduksissa, katsonut Ruudusta Vain Elämää ja tehnyt samalla tuota huivia. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen, vaikka tuo lanka ei ole mitään superpehmeää, enkä tiedä kuinka paljon tuo keinokuitu edes lämmittää sitten talvella. Ja nyt taitaa olla enemmän muodissa tuubihuivit, vai joko niidenkin aika meni?

Huivi kokonaisuudessaan. Tämä on taas näitä kuvia, jotka kone osaa kääntää oikein päin, mutta blogger ei.

Huivin kuvio lähempää

Tyttö pääsi taas kuvaamaan äitiä

Tänään pidin tätä sisällä kaulassa, mutta olen tehnyt tämän kyllä ulkokäyttöön. Ihana saada väriä mustien takkien ja mustan tukan kaveriksi.

Huonoja uutisia

Meidän haaveilemamme rintamamiestalo on ollut myynnissä sellaisen kiinteistövälitysfirman kautta, joka ei ota ollenkaan ehdollisia tarjouksia. Siis että kaupat tehdään sillä ehdolla, että saamme omamme ensin myytyä. Meidän ei siis oikeasti ole auttanut kuin kytätä ja kytätä sitä taloa. Kiinteistövälittäjä kuitenkin lupasi ilmoittaa meille jos muita kiinnostuneita ilmaantuu tai jos joku tekee siitä talosta tarjouksen. Vaan kuinka kävikään. Kolme viikkoa sitten talo katosi netistä ja lehti-ilmoituksista. Oletimme tämän olevan joku taktinen tauko ja pidimme käsiä kyynärpäitämyöden ristissä, että myyjä vaihtaisi kiinteistövälittäjää. Sunnuntaina olimme pitkästä aikaa katsomassa paria taloa (jotka olivat kyllä todellisuudessa purkukuntoisia, eivätkä edes mitenkään tavoiteltavilta paikoilta) ja saimme omasta kiinteistövälitysfirmasta vihiä, että meidän unelmatalomme on ehkä sittenkin myyty. Maanantaina keräsin ensin sisua ja sitten soitin sinne toiseen firmaan. Ja kyllä meidän "unelmatalo" on nyt myyty jollekin toiselle. Eivätkä ne todellakaan vaivautuneet ilmoittamaan meille yhtään mitään!! Ihan turhaan olemme olleet odottavalla mielellä viimeiset kolme viikkoa. 

Eilen sen puhelun jälkeen olin aika lamaantunut. Tällä hetkellä myynnissä ei ole mitään meidän budjettiin sopivaa, mikä meitä kiinnostaisi. Lähinnä on näitä purkukuntoisia tai muuten liian paljon remonttia tai laajennusta vaativia. Ja liian kalliita. Niitä piisaa.

Nyt ei auta kuin lukea taas suurennuslasilla viikonlopun lehteä ja käydä varmuuden vuoksi netistä katsomassa joka päivä. Nyt ei kylläkään ole mikään paras mahdollinen aika talon myymiseen, joten taloja tulee myyntiinkin aika harvakseltaan.

Kurkistus joulukalenteriin

Ensin varoitus kaikille niille, jotka haluavat säilyttää joulun salaisuudet viimeiseen saakka: TÄÄLLÄ PALJASTETAAN SALAISUUKSIA.

Äitiyden ajan joulut ovat jotain paljon parempaa, kuin lapsuuden joulut. Aivan tosi. Nyt äitinä pääsen jo paljon ennen joulua salaa rapistelemaan paketteja ja lahjapapereita kun lapset nukkuvat. Ja voi sitä jouluaattoa. Silloin pääsen järjestelemään salaa paketit pusseihin niin, että joulupukin on ne helppo tuoda. Pääsen hypistelemään jokaista pakettia etukäteen, arvailemaan keneltä se on ja mitä siellä mahtaa olla.

Tämän blogi-joulukalenterin tekeminen on tosi ihanaa. Viis minä siitä, mitä minun tai lasten paketeistani löytyy (noh, olisi se kiva, että siellä olisi jotain kivaa), mutta se pienten luukkujen tekeminen. On aivan ihanaa päästä ostamaan ja tekemään pieniä yllätyksiä ihmisille, joita ei tunne. Vain pienten vihjeiden varassa. Ja kun on itsellä se tunne, että nyt osuu nappiin. Ihan sama osuuko vai ei, kunhan se tunne tulee itselle.

Erään facebookin inspiraatiosivun perusteella innostuin nyt myös koristelemaan luukkuja. Ei ehkä niin jouluisesti, mutta.

Nautin todella tällaisesta alkukantaisesta askartelusta. Piirrä, leikkaa, liimaa, väritä. Ja tässä askartelun huumassa erehdyin piirtämään muutakin kuin ääriviivoja. Hups.

Sitten niitä kurkistuksia. Jos et halua nähdä, niin nyt pois täältä...

10 pistettä ja lintumerkki sille, joka tunnistaa...

Psst... Jos ihastuit luukkuihin, niin kalenterissa on vielä tilaa. Blogittomillekin.