maanantai 16. syyskuuta 2013

Erilainen arvonta

TSISiskoilla on 50 lukijan kunniaksi arvonta, mutta vähän erilaisella idealla kuin nämä blogien arvonnat yleensä. Käykääs kurkkaamassa ja osallistumassa tästä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Pistetään hyvä kiertämään

Huh huijaa... monta kirjoitusta ja aihetta on taas työn alla tänne, mutta jos nyt tämän yhden saisi edes tehtyä ja julkaistua. Koko syyskuu on ollut ja tulee olemaan aika rankkaa. En halua täällä blogissa niistä jutuista sen enempää kertoa. Mutta oikein sopivaan, vähän alakuloiseen päivään eilen osui TSISannan lähettämä hyvän kierrätys. Nyt on sitten minun vuoro laittaa se hyvä kiertämään. Eli kolmelle ensimmäiselle kommentoijalle olisi jotain itsetehtyä tiedossa vuoden sisällä jos osallistuvat myös hyvän kierrättämiseen ja jakavat tämän omassa blogissaan.


Kuva on huono kun on illan pimeydessä salaman kanssa otettu eikä tee oikeutta ihanalle muffini-kukkarolle, jonka Sannalta sain. Sannan mielestä tässä oli jotain... hmm... en muista mitä. Ja siksi sain vielä aivan uskomattoman ihania muffini-nappejakin. Mitään aivan näin ihanaa en uskalla teille luvata, mutta jotain on jo mielessäkin. Tietenkin jos jotain pientä tiettyä on mielessä niin toivoakin saa.
Nyt sitten kommentoimaan ja osoitteen voi lähettää tmk.tuominen @ gmail.com (ota välit pois).

Aikataulustakaan en uskalla luvata, muuta kuin, että tuskin syyskuun aikana. Nyt on tätä muutakin hässäkkää. Tänään sain pari blogiin liittyvää pakettia postiin. Saavutus sekin.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tästä se alkaa!!!

Oon aivan innoissani ja onnessani, eikä sanoja löydy. Eilen tehtiin lasten kanssa varsin vaivalloinen matka lähipostiin. Pyörän takarengas oli melkein tyhjä enkä uskaltanut ajaa. Talutin pyörää koko matkan kun pienempi oli kyydissä. Huh. Onneksi hikinen reissu palkittiin ruhtinaallisesti. Postista kannettiin kotiin seuraavanlainen paketti.


Paketin sisältö se vasta hyvältä näyttikin. Nyt on SNY syksy saatu todella käyntiin.

Värit olivat niiiiin mua. Kuva nyt ehkä hiukan vääristää, sillä tuo Vuorelman Veto (ihan uusi lanka minulle) on enemmän oranssia kuin punaista. Ja sehän sopii. Nimittäin juuri tuollaista ketun punaista olen etsinytkin. Ihan sattumalta sain pojalle ensi talveksi kokonaan ruskeat toppahaalarit. Ja niiden kaveriksi täytyy nyt tehdä Kettuja joita olen joskus bongaillut. Onneksi olen ne tänne blogiin linkittänyt, että vielä löydän ohjeet. Voi täydellisyys. Toivottavasti lanka riittää molempiin.

Reggae ombre on myös ihan uusi lanka ja huovuttaminenhan ei välttämättä ole minun lempiystäväni. Mutta kuka voisi vastustaa noita värejä?! Nuo on jotenkin niiiiin täydellisen värisiä keriä, että kai sitä jossain vaiheessa taas uskallettava sitä huovutusta yrittää. Toivotaan ettei täydellinen lanka mene pilalle.

Sain myös pirteän keltaisia isoja tuikkuja, lakut koko perheelle ja itselle vähän muita herkkuja. Spectra -huiviohjeeseenkin täytyy paneutua oikein ajan kanssa.

Rakas SNY-kierroksen emo, saanhan pitää tämän parin aina. Kiitos.

Nyt täytyy nopeasti tehdä edellinen projekti alta pois, jotta saan kettuja puikoille. Minun SNY -paketti on oikeastaan kokoamista vaille valmis eli hyvällä mallilla sekin. Puikot pitäisi inventoida, sillä ne ovat jotenkin kummasti lähteneet omille teilleen säilytyspussukasta.

maanantai 26. elokuuta 2013

Postipäivä

Perjantaina uus SNY:ni muisti minua ensimmäisellä kortilla. Voi juku mä niiiin odotan tämän syksyn etenemistä.
Salainen ystäväni kirjoittaa, että on tainnut pariarpajaisissa saada sukulaissielun. Minut siis. Lempiväri ja moni muukin juttu kuulemma osuu yksiin. Ihanaa. 



Omakin kortti on jo matkalla ja myös minä olen saanut kivan parin. Ainakin tuntuu siltä. Toivottavasti osaan koota kivoja paketteja.

perjantai 16. elokuuta 2013

Turilas ja Jäärä

Viikonloppuna tehtiin polttopuita talven varalle. Tai ei nuo taida edes talveen asti riittää kun joka päivä lämmitetään sauna. Koivut olivat jo mukavan kuivia muutenkin. Niitä ei tarvitse kauan edes kuivatella. Männyt on kerätty paikasta, johon on rakennettu teollisuushalli ja puut on "kaadettu" kaivinkoneella kun hallin paikkaa on raivattu. Ne olivat muutenkin märkiä ja ällöttäviä. JA niiden sisältä löytyi vielä ällöttävämpi yllätys, TOUKKIA!

Ei mistään kuoren alta pikkuisia matosia vaan oikein syvältä sydänpuusta isoja toukkia, jotka jättivät jälkeensä vähintään sormenvahvuisia käytäviä.

Kerättiin niitä tuohon kukkalaatikon reunalle ihan siksi, etteivät ne jää puiden sisään ja kulkeennu aikanaan sisälle puiden mukana. Osa meni siinä halkoja pilkkoessa jo liiskaksi.

Joko pieni masokisti sisälläni heräsi ja pakko oli tutkailla näitä kavereita tarkemmin. Nuo toukat näyttivät jotenkin limaisilta, mutta olivat pinnaltaan tosi kovia. Kun niitä yritti jollain pienillä tikuilla nostaa pois, ne eivät tarttuneet tikkuun vaan jähmettyivät kovaksi ja varmaankin leikkivät kuollutta.

Aika komeat leuat on toukalla. Vaikka täytyy ollakin kun syö puuta. Illalla googletimme miehen kanssa molemmat noita ötököitä. Mies löysi jostain, että ovat jonkinsortin jäärien toukkia, mutta niitä ei voi ulkonäön perusteella erottaa toisistaan. Toukat erotetaan kuulemma vain niiden tekemien tuhojen perusteella. Minä taas löysin muutaman kuvan tupajumin toukasta ja niiden perusteella sanoisin, ettei tämä ainakaan sitä ole. Lähimmäksi löytämistäni kuvista osui papintappaja. Jonkinsortin sarvijaakkoja näistä isona olisi kuitenkin tullut.


Seuraavana aamuna aikaiset linnut olivat taatusti saaneet mahansa täyteen. Jopa kuolleet toukat oli viety pois siitä, mihin keräsimme niitä. Iltapäivällä vielä harakka kävi etsimässä jämiä puupinosta.

torstai 15. elokuuta 2013

Pitkästä aikaa kortti

19 vuotta sitten tänä päivänä menin ensimmäistä päivää kuudennelle luokalle. Koulun jälkeen pyöräilimme kaverin kanssa meille. Vanhemmat tulivat kotikadulla vastaan kaahaten aikamoista vauhtia. Ihmettelin mihin he oikein lähtivät kun koirakin oli jätetty kotiin. Ketään ei kuulunut takaisin kotiin, niinpä me kaverin kanssa leikimme kaikessa rauhassa, keitimme makaroonia, söimme...

Sitten isä tuli kotiin ja ilmoitti, että minulle on syntynyt pikkusisko ja nyt lähdetään sitä sairaalaan katsomaan. Niin pikkuinen sitä voi kuudesluokkalainenkin olla. Ei tullut meillä kaverin kanssa mieleenkään, että äiti oli lähtenyt synnyttämään.

Tänään se pikkuinen käärö siis täytti 19 vuotta ja vietti syntymäpäiväänsä töissä parturi-kampaajana. Kävin viemässä siskolle töihin kortin.



Vastaisen varalle täytyisi hankkia joku parturi-aiheinen leimasin (parturi, joku joka istuu kampaajalla, sakset tms.). Tähän hätään sellaista ei nyt löytynyt ja se tuli niin myöhään mieleen, ettei netistä ehtinyt enää etsiä. Toinen must have olisi yksi tai useampi Pin Up -tyylinen leimasin. Vinkkejä näistä otettaisiin vastaan.

Huom!!

Ja sitten vielä kolmas asia. Neilin osoite minulla onkin. Palkintopaketti vaan odottaa edelleen täällä. On muka ollut niin kovasti muuta hommaa, ettei ole ehtinyt postiin. Laitan sen tulemaan pikimmiten. Arvontaan osallistunut JohannaMarjut voisi myös ilmoittautua, sillä hänellekin olisi täällä se yllätyspalkinto odottamassa kun vain saisin osoitteen.

Huom!!


maanantai 5. elokuuta 2013

SNY syksy 2013

Tuli sitten ilmoittauduttua. Käykäähän muutkin. Ihanaa paketin kokoamista ja oman odottelua taas syksyllä tiedossa. Ahminkohan itselleni liikaa hommia syksyksi?