maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannuksen taikaa

Juhannusaatto oli varsin tuottelias päivä. Lapset viettivät aikaa mummon kanssa, muut saunoivat, uivat, grillasivat ja joivat. Minä virkkasin. :) Tässä tulos. Turkoosilla norsulla onkin jo uusi koti.

Norsut ja possu.
Maisemissa ei ollut valittamista. Itse vain en ole veden ääreltä kotoisin, eikä uiminen ole mikään lempiharrastus. Niinpä jätin kylmän veden vesipedoille ja istuin varjossa.

Miehen suvun mökin yksityinen uimalampi.


Juhannuspäivän iltana ajelimme miehen kanssa etsien kyläpaikkaa. Kun sellaisen löysimme, muut vieraat toivoivat mäyräkoiraa. Tällainen "peräseinäjoen muotovalio" siinä yön pikkutunteina sitten valmistui.

"Putkikassi"

Osasin sentään jonkinlaisen kukkaseppeleen tehdä. Mutta ei tämä kyllä mitään priimaa ole. Kasassa pysyy joten kuten. Tyttö oli kuitenkin ihmeissään tästäkin vähästä.
Yrmeä juhannusneito
Ja tällaista oli kotona tapahtunut kun olimme poissa. Kauniit liljat kukkivat. Mansikkamaalla oli kukkia valtavasti ja vähän jo raakileitakin. Viime kesänä ostimme muutaman mansikantaimen. Niiden piti viime kesänä jo tuottaa marjaa (alle 10 marjaa taisi tulla), mutta rönsyjä ne tekivät aivan valtavasti. Laajensimme mansikkamaata rönsyistä ja tosi hyvin ovat nekin lähteneet kasvamaan. Tänä vuonna odotettavissa on enemmän mansikoita kuin viime vuonna. Harmi vain kun meillä on yksi pahasti mansikka-allerginen. Taidan saada syödä yksin kaikki mansikat.

1 kommentti: