lauantai 13. huhtikuuta 2013

Käykää äänestämässä!

Voi kääk. Tuolta Käsityö elämässä lyhytelokuvakilpailusta on aina silloin tällöin tullut jotain sähköpostia, josta kuitenkaan ei mitään erityistä ole ilmennyt. Viimeisimmässä postissa oli joku päivämäärä, jonka jälkeen äänestettävät videot on nähtävissä siellä sivuilla. Ja voi kääk kääk, nyt kun muistin käydä siellä, niin siellähän oli myös mun "elokuva". Toistaiseksi sillä oli vähiten ääniä (25 ja parhailla yli tuhat). En kyllä mitään voittoa lähtenyt sillä tavoittelemaankaan. Mutta olihan sitä kiva tehdä. Loppukuusta pitäisi tulla vielä sähköpostiin tuomariston kommentit. Pelottavaa. Saa sitä videota käydä katsomassa ja äänestämässä jos haluaa. Kilpailuvideot löytyy täältä.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Huhtikuun paketti

Voi kuinka ihanaa. Tämä paketti tuli kyllä aivan oikeaan aikaan. Tämä viikko on ollut jotenkin pitkä ja väsyttävä, vaikka samaan aikaan aika meneekin aivan liian nopeasti. Joka illalle on ollut jotain ohjelmaa ja vaikka olisi ollut kivaakin tekemistä, niin väsyy sitä silti.
Maanantaina tyttö oli kylässä kaverinsa luona ja me kävimme pojan kanssa kahdestaan kirjastossa. Hamstrasin monta ihanaa käsityökirjaa kun kerrankin sai vähän paremmin katseltua niitä. Yksi työ on jo aloitettukin, mutta siitä sitten joskus toiste. Ja taas vaan "to do"-lista kasvaa.

Eilen tuli viesti, että postissa odottaa paketti. Mitäs sitä enempää odottelemaan. Kurvasin heti lähikaupan kautta, mutta myöhään illalla vasta pääsin pakettia avaamaan.


Ja totta tosiaan SNY:ni on osannut kuukauden teeman mukaisesti haastaa minut. Nimittäin huovuttamisesta minulla on aika onnettomia kokemuksia. Mutta jos noita huopatossuja tulisi kuitenkin koitettua. Nimittäin ne voisivat olla kivat käytössä.

Huopasesta lankana minulla ei kyllä ole kokemusta. Jospa sen huopuminen on jotenkin vähän hallitumpaa kuin Puron, jota on olen joskus huovuttanut. Vaikka huovutin Purosta tehdyt jutut 30 asteen pikaohjelmassa muun pyykin kanssa, tulos oli todella yllättävä. Tarkoitukseni oli tehdä imetysaikana rinnanlämmittimet. Neuloin todella ylisuuret pyörylät. Pyykkikoneen jäljiltä ne olivat yli sentin vahvuiset ja halkaisijaltaan sellaiset, että päätyivät lasten leikkiastioiden kaveriksi pannunalusiksi. :)

Toinen kokeilu samassa koneellisessa oli pikkukukkaro. Siitäkin tuli todella minimaalinen. Kun olin venyttänyt sitä kaikin voimin, sain siitä sen kokoisen, että sinne mahtuisi ehkä yksi euron kolikko. Ja tältä se näytti kun otin sen pesukoneesta:

Harsin kukkaron sisään hienosti palan muovipussia, joka oli koneessa menettänyt värinsä ja ompeleetkin olivat purkautuneet.

Toivotaan siis, ettei noista huopatossuista tule ihan tuollaisia. Jos jollakulla on vinkkiä huovuttamiseen, niin antaa tulla vain.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tasaluku

Ohhoh, ihan huomaamatta on tullut 10 000 katselua täyteen tässä blogissa. Olen tosi onnellinen siitä. Sen kunniaksi lupaan, että vielä tämän kuun aikana järjestän arvonnan. Mitä minun tekemää haluaisitte palkinnoksi?

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Huhtikuu

Ihan pikainen kirjoitus. Onneksi se muistikirjamaaliskuukin jo loppui. Ei olisi taas ehtinytkään askartelemaan. :) Mutta kyllä siitä jäi sellainen krooninen askartelutarvikkeiden silmäily päälle. Tuli sitten ostettua supersuloisia teippejä ja kokeiltua niitä heti kalenteriin. Ja kuvasta huomasin, että joku teipin reuna siellä on jo pystyssäkin.


Ja onneksi tuo SNY kyseli perään. Muuten olisin aivan unohtanut, että SAIN PÄÄSIÄISKORTIN. Lapset saivat pääsiäiseksi postia mummolta. Siinä meidän pääsiäiskortit sitten olivatkin. Mutta en ole aiemmin tainnut saadakaan pääsiäiskorttia. Kiitos SNY, lämmitti mieltä.



Tänään kävin passikuvassa ja tilaamassa passin. Nyt on Tallinnan-reissu taas askeleen lähempänä. Kuvasta tuli kyllä kamala, mutta pääasia, että se täyttää ne kauheat vaatimukset mitä passikuville nykyään on.

Voi kuinka on tullut käveltyäkin parin päivän aikana. Kun kiireessä yrittää hoitaa asioita, tulee ottaneeksi paljon enemmän askelia kun jos vähän tarkemmin miettisi mihin on seuraavaksi menossa. Pääasia kai lienee, että asiat tuli hoidetuksi.

Oh, anteeksi nämä illalla pimeässä otetut kuvat. Pitääkin ladata kameran akku ja tyhjätä muisti, ennen reissua.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Viimeiset sivut

Hei hei muistikirja maaliskuu. Mitähän sitä huomisesta alkaen taas iltaisin tekee? Tässä nämä viimeiset sivut.

Sutattu sivu. Minä suttasin vahavärien jämillä. Väritin suttupaperiin oikein paksun kerroksen vahaväriä ja hieroin siitä sotkua tuohon paperiin. Otin myös varovasti talteen ne kynän reunasta irronneet hituset ja tein niilläkin vähän suttua.



Sitten vuorossa oli kaksi sanontaa: ilostuttava ja vihastuttava. Saatte arvata kumpi on kumpi.



Eiliseen sivuun oli resepti eli sivulta piti löytyä tietyt elementit. Nuo epäonnistuneet mittanauha-leimat yrittävät olla pyöreitä. Eivät ole. Ja muutenkin tuli vähän suttua.


Ja viimeisenä...
 ...tyhjä sivu?

Ei vaiskaan. Tämä oli pakko toteuttaa sitten viimeiselle sivulle kun mihinkään muuhun en ehtinyt sitä vielä laittaa.


Siis tuollainen iso sivu, joka taitellaan kirjan sisään. Ja ihan tosi. Tässä kuussa olen oppinut hurjasti uusia askartelujuttuja. Ja jopa katsonut youtubesta ohje-videoita. Ei kyllä välttämättä uskoisi kun näitä mun sivujani katsoo. Myös lehdistä leikkaaminen on saanut aivan uusia ulottuvuuksia.

Olihan ihana muistikirjamaaliskuu. Toivottavasti joskus voi ottaa uusiksi.

Minimunat

Kovin on ollut pientä tämä pääsiäisen touhuaminen meillä. Perinteiden mukaisesti kävimme lankalauantaina lasten kanssa trullittamassa ja illalla kokolla. Siinä välissä minä ehdin kärsiä elämäni pahimman päänsäryn, joka onneksi meni ohi miehen migreenilääkkeellä. Jos yhdestä kirkkaasta päivästä (ulkona olin aurinkolasit päässä) tulee näin sairaaksi, en halua kesää tänne. Yleensä minun päänsärkyni menevät nukkumalla ohi. Tämä oli sitä laatua, että heräsin päänsärkyyn, enkä pystynyt enää nukkumaan.



No mutta se siitä. Jotain kuitenkin on tullut näperreltyä. Ensinnäkin tein joulukalenterivaihtoon näitä Happy Flowereita ja nyt vihdoin sain tehtyä meille kotiin oman. Tästä puuttuu vain se viimeinen häntä. Hemtexin minikerät olivat juuri sopivan värisiä tähän ja muuten on käytetty SNY:n lähettämiä helmiä.



Nyt en enää muista minkä blogin kautta löysin nämä suloistakin suloisemmat virkatut munat. Ohje kuitenkin löytyy täältä. Ohje on tosi helppo. Ensimmäisen munan tein tässä koneen äärellä ja seuraavat jo ulkomuistista. Kuten tuossa ohjeen kuvassakin näkyy, munat mahtuvat hienosti kämmenelle. Omassa kuvassani on virkkuukoukku luomassa sitä mittasuhdetta.



Ennen pääsiäistä innostuin taas tekemään yhden tiskirätin. Aikaisemmatkin tiskirättini (Novitan bambusta) ovat olleet aika pieniä, mutta tämä blend bamboosta tehty veti kyllä pohjat. Seuraava täytyy tehdä paaaaljon suuremmilla puikoilla kun en näemmä osaa löysää tehdä. Olen nimittäin nähnyt tästä samasta ohjeesta tehdyn ihan normaalin kokoisen tiskirätinkin. Ilmainen ohje löytyy täältä.Tämä kyllä jotenkin sopii noiden minikokoisten munien kaveriksi.




Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille. Minä menen nyt tekemään viimeiset muistikirjan sivut valmiiksi, jotta ehdin ne julkaista maaliskuun puolella. Huhtikuulle pitäisi myös tehdä kalenterisivu. Onneksi ei ole jäänyt viime tippaan sekään. :)


torstai 28. maaliskuuta 2013

Vielä on maaliskuu...

...ja vielä muutaman päivän jatkuu muistikirja maaliskuu -haaste. Nyt tuntuu, että äkkiäpäs tämä maaliskuu meni. Toistaiseksi on kaikki muut sivut tehtynä, paitsi tämän päiväinen. Eli ei nyt enää kannata antaa periksi. :)

Maanantaille oli rasti ruutuun -tehtävä. Se sopi sille kiireiselle ja tapahtumarikkaalle päivälle oikein hyvin. Hempeä kukkapaperi ei kyllä yhtään vastaa minun tuon päivän tunnelmia, mutta en halunnut levittää sitä ärsytystä, väsymystä, kiukkua ja muuta ikävää teille muille. Ja nyt kun olen päässyt jyvälle tuosta lehtien leikkelystä (ja on lehtiä mitä leikellä) niin tungen sitä joka paikkaan.



Minä onneksi saan halauksia ihan joka päivä. Jos en muilta, niin tuolta pikkuiselta halipojaltani. <3



Ja Ä niinkuin ärsytyskin osui aivan oikealle päivälle. Maanantain vastoinkäymiset kytivät mielessäni koko tiistaipäivän. Joten tässä nyt sitten sitä ärsyyntymisen aihetta.


Tämän tyylisen, mutta vielä hieman pelkistetymmän kartan olen kerran piirtänyt ihan oikeasti. Siskoni entinen poikaystävä ei voinut lähteä käymään grillillä ja hakea meille kaikille ruokaa, vaikka olisin tarjonnut heidänkin ruokansa. Hän epäili, ettei osaa meille takaisin. Sutaisin ruutupaperille kuulakärkikynällä tuollaisen epämääräisen siilin. Jos on meillä käynyt niin tietää kyllä, että tämä on ihan pätevä kartta.

Alun perin ajattelin, että tuo meidän 5v varmaan tykkäisi myös tällaisesta muistikirjajutusta. Mutta en sitten aloittanut tytölle omaa muistikirjaa, sillä alkukuusta oli tosi kiireisiä iltoja muutenkin eli en olisi hänen kanssaan ehtinyt askartelemaan. En myöskään voinut etukäteen tietää, miten lapsille sopivia aiheita oli tulossa. Tyttö on sitten tyytynyt ihastelemaan minun muistikirjaani. Eilen (kun tein muistikirjaa kerrankin päivällä ja lapset olivat kotona) tyttö olisi halunnut leikellä minun muistikirjaani kuvia lehdistä. En antanut lupaa. Sanoin tekeväni karttaa ja tyttö halusi myös tehdä kartan. Loppujen lopuksi myös poika halusi piirtää kartan -aarrekartan. Tässä nyt sitten tulee meidän lasten aarrekartat.


Tytön kartassa voitte nähdä hurjan seikkailun, jonka matkalta löytyy suuria vuoria, pelottava joki, jonka yli johtaa romahtamaisillaan oleva silta, metsä, myrsky, ukkosta ja myös aurinko pilvien takaa.

Pojan aarrekartassa on ainakin vettä ja köysi, josta voi helposti pudota sinne veteen. Ja jos sitä köyttä yrittää kiivetä, niin se katkeaa. Että olkaas varovaisia.

Ps: Näitä omia sivuja kun katsoo niin kyllä nyt taidettu mennä taas siitä mistä aita on matalin. :)